Möttölän Dynamo kohtaa Jerusalemin välierissä

8.3.2006 Hanno Möttölän edustama Moskovan Dynamo otti kauden tähän mennessä tärkeimmän voittonsa kukistamalla Belgradin Punaisen Tähden koripallon ULEB-cupin toisessa ja ratkaisevassa välieräottelussa numeroin 86-65 (47-34).

Ensimmäinen osaottelu oli päättynyt Belgradissa Dynamon yhden pisteen voittoon. Dynamo kohtaa välierissä jo alkulohkosta tutun Hapoel Jerusalemin, joka raivasi tieltään Dejan Bodirogan tähdittämän Virtus Rooman.

Dynamo tuli vahvalla asenteella Moskovassa pelattuun puolivälieräotteluun ja lähti karkuteille heti alussa. Virhevaikeuksissa ollut Möttölä pelasi ottelussa seitsemän minuuttia kolmen pisteen ja neljän levypallon tehoilla. Möttölä teki pisteensä vapaaheittoviivalta.

Venäläisjoukkueen valmentaja Dusan Ivkovic painotti, että Dynamo tosiaankin ansaitsi voittonsa.

- Yllätimme vastustajamme heti alussa ja kontrolloimme ottelua loppuun asti. Pelasimme erittäin hyvän puolustuksen. Se oli avain voittoon.

Maaliskuun 21. ja 28. päivä pelattavissa välieräotteluissa vastakkain asettuvat Dynamo ja Hapoel ovat tuttuja toisilleen. Joukkueiden väliset keskinäiset kohtaamiset päättyivät Dynamon hallitsemassa alkulohkossa kotivoittoihin. Dynamo oli parempi Moskovassa numeroin 86-68 ja Hapoel puolestaan Jerusalemissa 87-83.

Kaksi vuotta sitten ULEB-cupin mestaruuden vienyt Hapoel Jerusalem lähti ratkaisevaan puolivälieräotteluun tukalasta asemasta hävittyään Roomassa kahdeksalla pisteellä. Joukkue löysi kuitenkin kotiyleisönsä edessä hurmoksen lähettäen Rooman laulukuoroon 74-56 -voitolla.

- Rooma on mahtava joukkue, mutta me näytimme todellisen luonteemme. Kukaan ei antanut meille mahdollisuuksia, joten välieräpaikka maistuu sitäkin makeammalta. Tässä joukkueessa on paras ilmapiiri, jonka olen kokenut Detroitin ulkopuolella, iloitsi Hapoelin 186-senttinen amerikkalaistakamies Horace Jenkins.

ULEB-cupin toisessa välieräparissa kohtaavat kreikkalainen Aris BSA ja serbiamontenegrolainen Hemofarm, jotka voittivat molemmat puolivälieräottelunsa. Aris pudotti jatkosta Asvelin ja Hemofarm vastaavasti Reggio Emilian.

ULEB-cup huipentuu Belgian Charleroisssa 11. huhtikuuta pelattavaan finaaliin.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/pelaajat_euroopassa/
 
6.5.2024 09:12 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball sivusi Ranskan ennätystä

Paris Basketballin voittoputki venyi jo 24 ottelun mittaiseksi viikonloppuna ja se sivuaa samalla Ranskan ennätystä. Sloveniassa Perttu Blomgren aloitti pudotuspelit vahvasti.

2.5.2024 09:05 Suomalaiset ulkomailla

Linda-Lotta Lehtorannalle ja Elina Koskimiehelle hopeaa Saksassa

Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Stars Keltern voitti Saksan Bundesliigan hopeaa. Awak Kuierin Reyer Venezia eteni välieriin Italiassa.

2.5.2024 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketballin voittoputki venyi – ennätys jo lähellä

Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball venytti voittoputkensa jo 23 ottelun mittaiseksi. Espanjassa Teneriffa sai revanssin Malagasta.

29.4.2024 11:31 Suomalaiset ulkomailla

Saksan mestaruustaistelu viidenteen otteluun – Kalinin ja Äijäsen Ferrol lähellä jättiyllätystä

Saksan Bundesliigan mestaruustaistelu huipentuu viidenteen otteluun, Awak Kuierin Reyer Venezia on lähellä välieräpaikkaa Italiassa ja Espanjassa Marianne Kalinin sekä Anniina Äijäsen Ferrol taisteli upeasti huippujoukkue Avenidaa vastaan.

29.4.2024 09:37 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa taipui Mestarien liigan finaalissa

Teneriffa ei onnistunut uusimaan kahden vuoden takaista Mestarien liigan voittoa, kun Malaga oli vahvempi finaalissa. Alexander Madsenin Andorra varmisti sarjapaikkansa Espanjassa ja Edon Maxhuni heitti Le Portelin pudotuspeleihin Ranskassa.

27.4.2024 10:48 Susijengi

Touko Tainamo seniorikaudeksi Wyomingiin

Erinomaiset kolme kautta Denverin yliopistossa pelannut Susijengin ison pään lupaus Touko Tainamo, 205 cm ja 23 vuotta, vaihtaa joukkuetta seniorikaudekseen. Munkkiniemen Kisapoikien kasvatin uusi joukkue on Wyoming, joka sijoittui NCAA-liigan Mountain West -konferenssin keskivaiheille päättyneellä kaudella.

27.4.2024 08:04 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa eteni Mestarien liigan finaaliin

Teneriffa pääsee taistelemaan Mestarien liigan voitosta, kun se eteni finaaliin kaatamalla kreikkalaisen Peristerin.

26.4.2024 09:24 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin jahtaa Mestarien liigan voittoa – ”Meillä on kaikki mahdollisuudet”

Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.

22.4.2024 15:36 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalosta Belgian mestari

Elina Aarnisalosta tuli Belgian mestari, kun Kangoeroes Mechelen pelasi kotimaisen kauden läpi ilman ainuttakaan tappiota. Finaalit ovat käynnistyneet myös Saksassa ja runkosarjat päättyivät Espanjassa sekä Italiassa.

18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

Näytä lisää vastaavia