Möttölän Dynamo taipui huippuottelussa TsSKA:lle

12.12.2005 Hanno Möttölän edustama Moskovan Dynamo ei onnistunut ainakaan vielä aikeissaan suistaa paikallisvastustaja TsSKA Venäjän koripalloliigan valtaistuimelta. Kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi mestaruutta puolustavan TsSKA:n 100-87 (52-46) -voittoon yli 5000 katsojan silmien edessä.

- Ottelun ilmapiiri oli mahtava. Sitä voi verrata Real Madridin ja Barcelonan kohtaamisiin Espanjassa, luonnehti TsSKA:n päävalmentaja Ettore Messina, joka luotsasi Italian maajoukkuetta kausina 1993-97.

Odotetussa huippuottelussa vain kuuteen pallonmenetykseen sortunut kotijoukkue TsSKA ratkaisi pelin edukseen ensimmäisellä ja viimeisellä neljänneksellä, jotka se kuittasi nimiinsä 32-24 ja 26-19. Kaikki neljä vapaaheittoaan pussittanut ja kolmoskaaren takaa kerran onnistunut Möttölä pelasi ottelussa 19 minuuttia tehoilla 7/2.

Molemmat, kovasta puolustuksestaan tunnetut joukkueet osuivat korirenkaaseen hyvillä prosenteilla, mutta 13 kolmeen pisteen heitossa onnistunut TsSKA oli siinäkin vielä vähän edellä.

Dynamoa aiemmin edustanut yhdysvaltalainen takamies Trajan Langdon heitti kentän korkeimman pistemäärän 24, josta 18 syntyi kaukaa kaaren takaa. Dynamon tehokkaimmat olivat Ruben Douglas (19) ja Mire Chatman (18).

TsSKA:n vielä viime kaudella 64 ottelussa huikeasti 60 voittoon luotsannut ja Dynamon peräsimeen siirtynyt serbivalmentaja Dusan Ivkovic myönsi reilusti, että hänen entinen seuransa ansaitsi voittonsa.

- En odottanut otteluun tällaista rytmiä. Ongelmamme olivat puolustuksessa. Emme pystyneet pysäyttämään TsSKA:n kovaa heittopeliä.

TsSKA on voittanut 11 pelaamastaan ottelustaan kymmenen, mikä riittää superliigan kärkipaikkaan. Eurokoreilla puhtaalla pelillä jyräävä Dynamo on puolestaan voittanut Venäjän sarjassa yhdeksästä ottelustaan kuusi.

Dynamo pelaa seuraavan ULEB-cupin ottelunsa jo tiistaina Belgradissa, jossa vastaan asettuu maineikas Punainen Tähti.

Rannikko heitti 17 pistettä Adriatic-liigan kotitappiossa

Teemu Rannikon slovenialaisseura Union Olimpija Ljubljana on löytänyt juonen Euroliigassa, mutta Adriatic-liigan koreilla voitot ovat edelleen tiukassa. Belgradin Partizan oli tyly vieras peittoamalla Ljubljanan luvuin 69-60 (27-36).

Adriatic-liigan MVP-listalla kymmenen parhaan joukkoon mahtuva Rannikko oli joukkueensa tehokkain 17 pisteellä. Kuudessa vapaaheitossaan sataprosenttisesti onnistunut Rannikko sai kaaren takaa lähteneistä kymmenestä heitostaan kolme sisään.

Voittajista puolestaan Dejan Milojevic (25/15) oli pitelemätön. Partizan vei levypallot selvästi 39-17. Olimpijan pelit jatkuvat torstaina, jolloin se kohtaa Euroliigan vierasottelussa Italiassa Trevison.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/pelaajat_euroopassa/
 
6.5.2024 09:12 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball sivusi Ranskan ennätystä

Paris Basketballin voittoputki venyi jo 24 ottelun mittaiseksi viikonloppuna ja se sivuaa samalla Ranskan ennätystä. Sloveniassa Perttu Blomgren aloitti pudotuspelit vahvasti.

2.5.2024 09:05 Suomalaiset ulkomailla

Linda-Lotta Lehtorannalle ja Elina Koskimiehelle hopeaa Saksassa

Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Stars Keltern voitti Saksan Bundesliigan hopeaa. Awak Kuierin Reyer Venezia eteni välieriin Italiassa.

2.5.2024 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketballin voittoputki venyi – ennätys jo lähellä

Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball venytti voittoputkensa jo 23 ottelun mittaiseksi. Espanjassa Teneriffa sai revanssin Malagasta.

29.4.2024 11:31 Suomalaiset ulkomailla

Saksan mestaruustaistelu viidenteen otteluun – Kalinin ja Äijäsen Ferrol lähellä jättiyllätystä

Saksan Bundesliigan mestaruustaistelu huipentuu viidenteen otteluun, Awak Kuierin Reyer Venezia on lähellä välieräpaikkaa Italiassa ja Espanjassa Marianne Kalinin sekä Anniina Äijäsen Ferrol taisteli upeasti huippujoukkue Avenidaa vastaan.

29.4.2024 09:37 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa taipui Mestarien liigan finaalissa

Teneriffa ei onnistunut uusimaan kahden vuoden takaista Mestarien liigan voittoa, kun Malaga oli vahvempi finaalissa. Alexander Madsenin Andorra varmisti sarjapaikkansa Espanjassa ja Edon Maxhuni heitti Le Portelin pudotuspeleihin Ranskassa.

27.4.2024 10:48 Susijengi

Touko Tainamo seniorikaudeksi Wyomingiin

Erinomaiset kolme kautta Denverin yliopistossa pelannut Susijengin ison pään lupaus Touko Tainamo, 205 cm ja 23 vuotta, vaihtaa joukkuetta seniorikaudekseen. Munkkiniemen Kisapoikien kasvatin uusi joukkue on Wyoming, joka sijoittui NCAA-liigan Mountain West -konferenssin keskivaiheille päättyneellä kaudella.

27.4.2024 08:04 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa eteni Mestarien liigan finaaliin

Teneriffa pääsee taistelemaan Mestarien liigan voitosta, kun se eteni finaaliin kaatamalla kreikkalaisen Peristerin.

26.4.2024 09:24 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin jahtaa Mestarien liigan voittoa – ”Meillä on kaikki mahdollisuudet”

Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.

22.4.2024 15:36 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalosta Belgian mestari

Elina Aarnisalosta tuli Belgian mestari, kun Kangoeroes Mechelen pelasi kotimaisen kauden läpi ilman ainuttakaan tappiota. Finaalit ovat käynnistyneet myös Saksassa ja runkosarjat päättyivät Espanjassa sekä Italiassa.

18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

Näytä lisää vastaavia