Möttölän ja Rannikon tiet pystyyn eurokentillä

20.3.2008 Hanno Möttölän edustama Aris Thessaloniki voitti viimeisen Euroliigan jatkosarjaottelunsa, muttei tarpeeksi. Teemu Rannikon venäläisjoukkue BC Himki puolestaan joutui tunnustamaan toistamiseen ULEB Cupin pudotuspeleissä Joventut Badalonan paremmakseen. Molempien ”suomalaisjoukkueiden” tiet eurokentillä nousivat näin pystyyn.

Aris oli Euroliigassa mahdottoman tehtävän edessä, kun se tarvitsi 31 pisteen voiton Lietuvos Rytasista edetäkseen sarjan kahdeksan parhaan joukkoon. Kanadalaissuomalaisen Gordon Herbertin luotsaama selätti liettualaisvieraansa lukemin 83-74, mutta se ei kantanut jatkopeleihin saakka.

- Olen erittäin ylpeä siitä, miten pelaajani taistelivat (Lietuvos Rytasia vastaan) jokaisesta pallosta ja omistivat siten voiton faneillemme, kertoi Herbert.

- Jatkoonpääsyn suhteen tehtävä oli viimeisessä pelissä kuitenkin mahdoton. Pyrimme pelaamaan nopeammalla tempolla, mutta se riitti vain voittoon.

Ariksen kohtaloksi tuli lopulta sijoittua jatkosarjalohkossaan neljänneksi, kun kaksi parasta, Tau Vitoria ja Ülker Istanbul, selviytyi Euroliigan puolivälieriin. Aris voitti kuudesta jatkosarjapelistään kaksi.

Hanno Möttölä pelasi Lietuvos Rytasia vastaan vain reilut seitsemän minuuttia vieden nimiinsä yhden levypallon. Euroliigan 20 pelissä Möttölän keskiarvot olivat 8,0 pistettä ja 2,8 levypalloa, jotka 209-senttinen suomalainen kokosi reilussa 19 peliminuutissa.

Ariksen katseet siirtyvät seuraavaksi Kreikan liigaan, jossa joukkue on kolmantena. Kreikassa runkosarjaa on jäljellä vielä kuusi kierrosta ennen pudotuspelien alkua.

Maajoukkueen pelintekijän Teemu Rannikon BC Himki jäi pahasti altavastaajaksi Joventut Badalonaa vastaan jo ULEB Cupin toisen pudotuspelikierroksen ensimmäisessä osaottelussa hävittyään sen viikko sitten kotonaan 23 pisteellä. Badalona ei ollut yllätettävissä toisessa osaottelussa, vaan vei senkin nimiinsä 69-54 ja jatkopaikan yhteistuloksella 165-127. Näin myös Himkin tie nousi eurokentillä pystyyn.

Vastikään kantapäävammastaan pelikuntoon päässyt Rannikko ei päässyt Badalonassa tositoimiin. ULEB Cupissa Rannikon pelaaman kahdeksan ottelun keskiarvoiksi muodostui 10,1 pistettä ja 2,3 syöttöä.

Venäjän liigassa Himki on voittanut kauden 21 pelistään 19. Sen edellä on sarjataulukossa vain yhden voiton enemmän saalistanut Moskovan TsSKA. Himki ehti kertaalleen jo yllättää TsSKA:n vallatessaan Venäjän cup-tittelin helmikuussa.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/

Henkilöt

 
9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

7.6.2026 12:30 Susijengi

Sasu Salin ja Estudiantes voiton päässä noususta Espanjan ACB-liigaan

Susijengin kapteeni Sasu Salinin edustama madridilainen Estudiantes peittosi Espanjan kakkosliigan (Primera FEB) lopputurnauksen semifinaalissa Oviedon lukemin 79-71 (46-39). Estudiantes huipentaa kautensa sunnuntai-iltana pelattavaan finaaliin, jossa se taistelee noususta Espanjan ACB-liigaan toisen semifinaalin voittajaa, Coruñaa vastaan.

3.6.2026 18:15 Miesten I divisioona A

Kuhalampi ja Haliseva yliopistokentille, Kontuniemi vaihtaa joukkuetta

HBA-Märskyn divarijoukkueen kantaviin voimiin viime vuosina kuuluneet BC Nokian kasvatit Kalle Kuhalampi ja Matias Haliseva siirtyvät tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistokentille. Viime kaudella North Carolina Staten miehistöön kuulunut Jayme Kontuniemi vaihtaa puolestaan joukkuetta.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

1.6.2026 22:18 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen Fenerbahce välieriin Turkissa

Euroliigan Final Fourin jälkeen Mikael Jantusella ja Fenerbahcella riittää vielä panoksia kotimaan kentillä.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

Näytä lisää vastaavia