18.5.2022 13:11 Tänään keskiviikkona 18.5. tulee kuluneeksi 70 vuotta Suomen naisten koripallomaajoukkueen ensimmäisestä ottelusta. Viisi kertaa historiansa aikana arvokisoihin osallistunut naisten maajoukkue tavoittelee nousua takaisin arvokisatasolle.
Naisten maajoukkue ensimmäisissä EM-kisoissaan Moskovassa vuonna 1952. Kuva: Koripalloliiton arkisto
Naisten maajoukkue pelasi ensimmäiset maaottelunsa Moskovan EM-kisoissa 1952 Dynamo-stadionille 25.000 katsojan edessä. Avausottelussa Suomi kohtasi Itävallan, joka kukisti Suomen 44–21. Suomen paras pisteiden tekijä oli 10 pistettä heittänyt Anja Lamminpää.
Suomi voitti Moskovan kisojen viidestä ottelustaan yhden. Vaikka turnaus meni pitkälti opettelun merkeissä, tähti oli jo syttymässä: 175-senttinen Helsingin Tarmon kasvatti Hilkka Hakola voitti neljä vuotta myöhemmin Prahan EM-kisojen korikuningattaruuden 23,4 pisteellään ottelua kohden.
Hakola heitti Prahan kisoissa Sveitsiä vastaan 41 pistettä, joka on naisten maajoukkueen yhden ottelun ennätys yhä tänä päivänä.
Toinen EM-kisapiikki osuu 1980-luvulle, jonka aikana Suomi selviytyi kolmasti EM-kisoihin: 1980, 1981 ja 1987. Silloin joukkueen tähtenä hääri Lea Hakala, joka sijoittui vuosina 1981 ja 1987 EM-lopputurnauksen pistepörssien kakkoseksi. Vuoden 1987 kisoissa Hakala takoi jopa 21,1 pistettä ottelua kohden.
70 vuoden aikana naisten maajoukkue on pelannut 558 maaottelua, joista voittoja on 208 voittoprosentin ollessa 37.
Naisten maajoukkue on osallistunut EM-kisoihin viidesti (1952, 1956, 1980, 1981 ja 1987). Kaikkiaan otteluita arvokisoissa on kertynyt 34, joista voittoja on seitsemän. Paras sijoitus EM-kisoista on 11. sija (1952, 1956).
Parhaillaan naisten maajoukkue osallistuu vuoden 2023 EM-kisojen karsintoihin. Joukkue pelaa seuraavat karsintaottelunsa marraskuussa 2022.
Hilkka Hakolasta tulee Suomen ensimmäinen kansainvälisen tason naiskoripallotähti. Hän on korikuningatar Prahan EM-kisoissa 1956. Kotimaassa Hakola voittaa 12 vuoden aikana peräti yhdeksän SM-kultaa, kaksi hopeaa ja yhden pronssin. Sittemmin Hakola toimii myös naisten koripallomaajoukkueen valmentajana.
Forssassa ja Uudessakaupungissa järjestetyt B-tyttöjen EM-kilpailut tuovat tullessaan Suomen kaikkien aikojen sijoituksen nais- ja tyttökoripallon saralla. Mitalipelit jäävät niukasti haaveeksi. Jatkoaikavoitto Espanjasta ja Unkarin voittaminen täpärästi 71–69 tuovat viidennen sijan. Suomen joukkueen tehoparina häärii korin alla tamperelaiskaksikko Seija Leino-Katriina Uusitalo - Anja Hellmanin pyörittäessä peliä.
Helsinkiläinen Karhun Pojat nostaa naiskoripallon päivän puheenaiheiden joukkoon kaudella 1991–92, kun joukkue taistelee itsensä Euroopan kakkoskilpailussa Ronchetti cupissa 16 parhaan joukkoon. KaPo voittaa kauden kymmenestä europelistään hienosti kuusi, mutta varsinaisen puheenaiheen muodostaa Anja Hellman voittamalla sarjan korikuningattaruuden pussittamalla 29,2 pistettä ottelua kohden. Hellman pelasi uransa aikana 122 maaottelua, jossa hän teki 1239 pistettä.
Taru Tuukkasesta tulee ensimmäinen suomalaisnainen, joka varataan tarunhohtoiseen naisten NBA:han. New York Liberty varaa suomalaisen 57. varauksena. Vaikka WNBA-ura ei auennut, Tuukkanen tekee huiman uran ammattilaiskentillä. Hän pelaa Espanjan pääsarjassa kaikkiaan yhdeksän kauden ajan. Lisäksi Xavierin yliopistosta valmistunut Tuukkanen pelaa myös Italian ja Ranskan pääsarjassa. Yhteensä Tuukkanen pelasi ulkomailla kymmenen kauden ajan. Päättynyt kausi 2021-22 oli Tuukkasen 11. naisten Korisliigassa. Tuukkanen edustaa Suomea yhteensä 165 maaottelussa, joissa syntyy keskimäärin 15,3 pistettä.
Lea Hakala kruunaa uransa 16. mestaruudella. Kaikkien aikojen suomalainen naiskoripalloilija lyö peliurallaan pöytään lukemat, joita ei kenties koskaan tulla rikkomaan. Mestaruusmäärän painavuutta lisää se, että Hakala viettää aktiiviuransa loistohetkistä kuusi kautta Yhdysvaltojen yliopistosarjassa sekä Espanjan ja Italian liigoissa ammattilaisena. Vuonna 1981 Hakala voitti EM-kisojen korikuningattaruuden. Hakala pelasi kaikkiaan 252 naisten maaottelua, jossa hän viimeisteli huimat 4160 pistettä.
19-vuotiaasta Awak Kuierista tulee ensimmäinen suomalainen liigassa, kun hän debytoi toukokuussa 2021 Dallas Wingsin paidassa. Historiaa kirjattiin jo huhtikuussa, kun Dallas varasi Kuierin ensimmäisellä kierroksella, koko draftin kakkosvarauksena. Suomi-koriksella on taas uusi tähti.
Kesällä 2022 tullaan kirjoittamaan suomalaista koripallohistoriaa, kun kaikki tyttöjen nuorten ikäluokan kilpailevat arvokisoissa korkeimmalla mahdollisella A-tasolla. Näistä pelaajista on kasvamassa seuraava sukupolvi, joka tulevaisuudessa yrittää viedä naisten maajoukkueen arvokisoihin.
Susiladiesin EM-karsintojen ottelupäivät ovat nyt tiedossa. Susiladiesin Karsinnat vuoden 2025 EM-kisoihin käynnistyvät torstaina 9.11. Bulgaria-vierasottelulla ja jatkuvat sunnuntaina isänpäivänä 12.11. kotikentällä, kun vieraaksi saapuu EM-välieräjoukkue Unkari.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään karsintalohkot vuoden 2025 EM-kisoihin Sveitsissä. Suomen lohkoon arvottiin kesällä EM-kisoja emännöinyt Slovenia, EM-välieriin asti edennyt Unkari sekä muutostilassa oleva Bulgaria.
Lotta-Maj Lahtinen, 23, ja Espanjan Liga Femeninassa pelaava AE Sedis Bàsquet ilmoittivat viikonloppuna tehneensä pelaajasopimuksen. Häkellyttävän yliopistouransa jälkeen Catz Lappeenrannan kasvatti ei pelannut viime kaudella loukkaantumisen vuoksi.
Naisten vuoden 2025 EM-kisojen karsintalohkot arvotaan tiistaina 19.9. FIBA:n toimesta Sveitsissä. Tshekissä, Saksassa, Kreikassa ja Italiassa pidettävien EM-kisojen karsintaan Suomi lähtee seitsemännestä korista.
Elina Koskimies, 26, jatkaa Saksassa myös ensi kaudella, kun Rutronik Stars Keltern tiedotti sosiaalisessa mediassa tehneensä sopimuksen Susiladiesin luottopelaajan kanssa. Keltern on Saksan Bundesliigan hallitseva mestari, joka pelaa ensi kaudella myös EuroCupissa.
Maanantaina Suomeen historiallisen saavutuksen kanssa palanneessa naisten universiadijoukkueessa oli hymy herkässä, kun joukkue kukitettiin Helsinki-Vantaalla. Sara Bejedin, 23, mukaan universiadit olivat kokemuksena ainutlaatuinen.
Naisten universiadijoukkue pääsi päätössummerin soidessa kohottamaan kädet kohti areenan kattoa, kun se kaatoi kisojen pronssiottelussa Kiinan Taipein 56–49 (23–19). Mitali on Suomen koripallohistorian ensimmäinen arvokilpailuissa ja kesäuniversiadihistorian ensimmäinen palloilumitali Suomelle.
Tunnettu urheiluvaatemerkki Craft vaatettaa kaikki Suomen koripallomaajoukkueet monivuotisella yhteistyösopimuksella.
Naisten universiadijoukkue ei toipunut Japanin räväkästä alusta, vaan koko ottelun viimeistelynsä kanssa takkuilleet suomalaiset taipuivat universiadivälierässä 56–69 (26–39). Suomi pelaa turnauksen pronssiottelun lauantaina.
Naisten universiadijoukkue kohtaa Kiinan Chengdussa pelattavassa välierässä Japanin. Ottelu käynnistyy kello 10.00 ja se on katsottavissa suorana Fisu.tv:n kautta.
Naisten universiadijoukkue kaatoi puolivälierässä Puolan jännittävien vaiheiden jälkeen 80–69 (42–42) ja eteni ensimmäisenä suomalaisjoukkueena historiassa Universiadeissa neljän parhaan joukkoon. Joukkue kohtaa torstaina pelattavassa välierässä Japanin.
Isokokoinen ja fyysinen Brasilia yritti runnoa päänsä Suomen pelaajien pään sisään Chengdun universiadien toisessa alkulohko-ottelussa, mutta suomalaiset pääsivät sanelemaan pelin kulun erinomaisen kaukoheittopelinsä avulla. Suomi kuittasi turnauksen toisen voittonsa, tällä kertaa pistein 63-89 (23-50).
Naisten universiadit käynnistyivät Kiinan Chengdussa suomalaistahdissa, kun latautunut ja ärhäkkä Suomi myllytti Romanian nurin löylytyslukemin 102–55 (57–30). Suomi karkasi omille teilleen jo ennen avausjakson loppua ja johti ottelua parhaimmillaan 48 pisteellä.
Kahdestatoista vuosina 1996-2002 syntyneestä naisten haastajamaajoukkueen pelaajasta koostuva universiadijoukkue on valittu. Naisten universiadijoukkueesta löytyy mukava sekoitus kotimaan Korisliigaa, Euroopan ammattilaiskenttiä ja Yhdysvaltojen NCAA-yliopistokoripalloa.
Kisakallion Susi Training Centerissä pelatussa naisten haastajamaajoukkueiden ottelussa Portugali veti pidemmän korren Suomesta 65-70 (34-27). Portugali repäisi eroa kolmannella neljänneksellä, mutta Suomi nousi vielä taistelemaan voitosta päätöshetkillä.
Universiadeihin valmistautuva naisten haastajamaajoukkue aloitti maajoukkuekesänsä Kisakallion Susi Training Centerissä voittamalla harjoitusmaaottelussa Portugalin 93-53 (36-36). Suomi löysi iloisen peli-ilmeensä kylkeen selkeän joukkuetekemisen ja karkasi vierailta.
Kisakallion Susi Training Centerissä nähdään keskiviikkona 19. ja torstaina 20.7. kaksoismaaottelut, kun ensimmäisenä vielä voittamaton Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kohtaa Belgian ja heti perään universiadeihin valmistautuva naisten haastajamaajoukkue kohtaa Portugalin.
Veikkaus ja Suomen Koripalloliitto ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Sopimuksen myötä Veikkaus on jatkossa yksi MM-kisoihin valmistautuvan Susijengin, Susiladiesin ja pyörätuolikoripallon maajoukkueiden pääyhteistyökumppaneista.
Susiladiesin Helmi Tulonen, 24, vaihtaa ensi kaudeksi joukkuetta Italian pääsarjassa Serie A1:ssä. Viime kaudella Le Mura Luccassa pelannut Tulonen siirtyy sarjanousija Sanga Milanoon.
Universiadeihin valmistautuva Suomen naisten haastajamaajoukkue pelaa kaksi harjoitusmaaottelua Portugalia vastaan kotikamaralla heinäkuussa. Portugali ja Suomi kohtaavat ensimmäisen kerran keskiviikkona 19.7. klo 18:00 Susi Training Centerissä, Kisakalliossa, ja heti seuraavana päivänä torstaina 20.7. klo 15:00 samassa paikassa.