27.3.2015 Namika Lahti varmisti viimeisenä joukkueena paikkansa Korisliigan kahdeksan joukkueen pudotuspeleihin. Namikan pitkälti varma pudotuspelipaikka varmistui lopullisesti perjantaina, kun lahtelaiset ottivat komean kotivoiton Loimaan Bisonsista lukemin 76-46 (40-25).

David Gonzalves ja Namika Lahti varmistivat paikkansa Korisliigan pudotuspeleissä.

Jason Conley upotti 23 pistettä, kun Kouvot hakivat neljännen voittonsa tällä kaudella Vilppaasta. Kuvat: Francois Perthuis & Kai Kilappa.
Namika katkaisi kauden toistaiseksi suurimmalla voitollaan kuukauden kestäneen seitsemän pelin tappioputkensa. Edellispäivänä jälleen Venäjältä VTB-liigan pelistä palannut Bisons puolestaan jäi väsyneenä kauden selvästi pienimpiin pisteisiinsä.
Peli ratkesi kolmannen jakson alussa, kun kotijohto kasvoi yli 20 pisteeseen.
- Tämä oli kahden väsyneen joukkueen taistelu eli meillekin kolmas peli kuuteen päivään. Takana oli pitkä heikko jakso, joten halusimme voittoa valtavasti ja otimme sen puolustuksen kautta, tiivisti Namikan valmentaja Ilkka Palviainen.
Ryan Wright teki Namikalle 21 ja David Gonzalvez 20 pistettä. Bisonsin korkeimman pistelukeman teki Travis Nelson 12 pisteellä.
Perjantain toisessa Korisliiga-pelissä Kouvot antoi Salossa Vilppaalle kyytiä luvuin 91-52 (48-19). Kouvot karkasi jo toisella neljänneksellä yli 30 pisteen johtoon.
Kouvot tulitti peräti 17 kolmen pisteen koria hyvällä 42 prosentin tarkkuudella. D.J. Richardson heitti 24 pistettä ja Jason Conley 23.
Vilppaasta pääsi yli kymmenen pisteen Killian Larson 17 pinnalla.
Tampereen Pyrinnön ja Salon Vilppaan toisesta puolivälieräkohtaamisesta tuli huomattavasti tiukempi trilleri kuin ensimmäisestä.
Kataja Basket nappasi vierasvoiton Kauhajoelta heti puolivälierien käynnistykseksi. KTP-Basket sen sijaan puolusti kotikenttäänsä onnistuneesti, vaikka haastajat pääsivät kahden pisteen päähän.
Samu Adler ja Mikael Aalto kuuluivat Korisliiga-illan hahmoihin, kun ensimmäiset puolivälieräpelit paketoitiin Salossa ja Uudessakaupungissa.
Korisliigan puolivälierissä toisensa kohtaavat tiistaina 24. maaliskuuta kovia kokenut Kauhajoki ja sijoitustaan parempi Kataja sekä jatkuvasti kehittyvä KTP ja merkittävällä kokemusedulla siunattu Seagulls.
Korisliigan puolivälierissä toisensa kohtaavat maanantaina 23. maaliskuuta jatkosarjavoittaja Salon Vilpas ja alemmassa jatkosarjassa huippumenestynyt Tampereen Pyrintö sekä varmaan joukkuepeliin luottava Korihait ja kenttää hurjasti juokseva Tapiolan Honka.
Pantteripatsaan jo häämöttäessä kahdeksan joukkueen ulottuvilla Korisliiga-kausi on tullut vuoden jännittävimpään vaiheeseen. Kevään pudotuspeleihin on valittu 18 erotuomaria jakamaan oikeutta kauden ratkaisuhetkissä.
Salon Vilpas varmisti jo aiemmin sarjavaiheen voiton ja lähtee playoffeihin sijalta yksi. Kauhajoen kotietu oli ennestään varmaa, mutta ottelutulos lukitsi joukkueen sijalle kaksi. Muutkin kotietupaikat ratkesivat tänään, ja samalla valkeni alemman jatkosarjan pudotuspelisijojen järjestys.
Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.
Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.
Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.