Namika Lahti sekoittaa vahvistuspakkaansa

8.11.2011 Korisliigan tyvipäähän valahtanut Namika Lahti remontoi kokoonpanoaan. Sentteri Keena Young tekee seuraa joukkueesta aiemmin lähteneelle Steven Wrightille. Kaksikon korvaajiksi Lahti on hankkinut Tampereelta siirtyvän Brant Baileyn ja Lappeenrannassa viime kaudella pelanneen, sarjan syöttökuninkuuden voittaneen Malik Mooren.

Viime kaudella Korisliigan syöttötilaston voittanut Malik Moore on toinen Namika Lahden uusista vahvistuksista. Kuva: Francois Perthuis.

Bailey ja Moore aloittivat viime kauden yhdessä Lappeenrannassa. 202-senttisen Baileyn kauteen tuli kuitenkin loukkaantumisen myötä tauko, jonka jälkeen hän oli auttamassa Tampereen Pyrinnön kakkosjoukkuetta nousussa I divisioonaan.

Kuluvalla kaudella Bailey pelasi Pyrintö-paidassa kaksi ottelua Korisliigassa ja yhden I divisioonassa sekä kaksi EuroChallenge-karsintapeliä. Korisliigassa hän upotti keskimäärin 19,0 pistettä pelattuaan vajaat 25 minuuttia ottelua kohden. Viime kaudella Lappeenrannassa Baileylle kirjattiin ennen loukkaantumista 19,6 pisteen ja 6,9 levypallon ottelukohtaiset tehot.

192-senttinen Malik Moore puolestaan esiintyi LrNMKY:n riveissä 42 Korisliigan runkosarjaottelussa merkkauttaen tilastorivilleen 18,0 pistettä, 5,4 levypalloa ja peräti 4,8 koriin johtanutta syöttöä. Syöttötilastossa Moore oli sarjan ykkönen.

Bailey pelaa Namika Lahden riveissä jo tiistaina, kun lahtelaiset kohtaavat URHOtv:n televisioimassa ottelussa Salon Vilppaan. Mooren on määrä saapua Suomeen keskiviikkona.

Henkilöt

Asiat

 
8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

4.6.2026 09:26 Korisliiga

Tyeree Bryan Kauhajoelle, Cedric Latimer joukkueen valmennukseen

Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.

3.6.2026 09:59 Korisliiga

Korisliiga-legenda René Rougeau ja Seagulls jatkosopimukseen

Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.

2.6.2026 09:05 Korisliiga

Max Besselink jatkaa Kataja Basketissa

Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

1.6.2026 12:15 Korisliiga

Simeon Stefanovic Vilppaan takakentälle

Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.

1.6.2026 12:11 Korisliiga

Kehittyneimpänä palkittu Riku Korhonen Lahti Basketballiin

Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.

29.5.2026 10:04 Korisliiga

Trey Niemi ja Tommy Murr Korihaiden takakentälle

Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.

26.5.2026 15:06 Korisliiga

Elias Eerikinharju Hongan miesten takakentälle myös tulevalla kaudella

Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

Näytä lisää vastaavia