3.4.2006 Saksan mestaruutta tavoitteleva suomalaispelaaja Niina Laaksosen BG Dorsten otti askeleen lähemmäs tavoitettaan voittamalla kotonaan Oberhausenin luvuin 67–61. Voiton ansiosta Dorsten etenee välieriin otteluvoiton 2-1.
Ratkaisevassa kolmannessa puolivälierässä BG Dorsten oli jo puoliajalla niskan päällä lukemin 34-25. Niina Laaksonen oli joukkueensa kolmanneksi paras pistenainen 11 pisteellään. Laaksonen oli kotijoukkueen vahvin levypallopelaaja 12 irtopallolla.
Suomalainen pisti pelitilanneheittonsa sisään 57,1 prosentin tarkkuudella (heitot 4/7) ja säkitti lisäksi vapaaheitot 60 prosenttisesti (heitot 3/5). Vastuuta sentterille annettiin 33 minuuttia.
Voitto paikallisvastustaja Oberhausenista oli mannaa Dorstenille, sillä viime vuonna kyseinen joukkue tiputti Dorstenin välierissä.
- Peli oli tasainen alusta loppuun asti ja voitimme sen hienon taistelun tuloksena. Omakin peli-ilo on taas löytynyt ja puolivälieristä jäi hyvä fiilis myös itselle, kertoi keväisestä Dorstenista tavoitettu Laaksonen.
Dorsten kohtaa välierissä runkosarjassa toisena olleen Eisvögel USC Freiburgin. Ensimmäinen kohtaaminen pelataan sunnuntaina. Dorsten lähtee ottelusarjaan haastajana, sillä Freiburg otti runkosarjassa molemmissa kohtaamisissa voitot, tosin Dorstenin kotikentällä niukasti kolmen pisteen turvin.
- Runkosarjassa hävisimme Freiburgille kahdesti, eli tiukkaa vääntöä on tiedossa. Uskon, että pieni ja liikkuva Freiburgin joukkue on voitettavissa hyvällä valmistautumisella. Henkeä ja fiilistä ainakin BG Dorstenilta löytyy, tiukat puolivälierät sytyttivät niin joukkueen kuin fanitkin, sanoo Laaksonen.
Toinen ottelu pelataan Dorstenissa lauantaina 15.4. ja kolmas tarvittaessa maanantaina 17.4. Freiburgissa.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.