24.11.2009 Eri seurojen nuoret ovat olleet aktiivisia muuallakin kuin pelikentillä. Lokakuussa Hollantiin matkusti neljä nuorta Key Players! –seminaariin vaihtamaan ajatuksia nuorten aktivoinnista muiden eurooppalaisten kanssa. Viikonloppuna SLU:n syyskokouksessa julkistetussa Liikunnan ja urheilun nuorisokomiteassa (LUNK) on myös seuraavalla kaksivuotiskaudella koripallon edustaja kun Tapiolan Hongan Pihla Nikkarinen jatkaa komiteassa.

Suomen edustajat Key Players -seminaarissa Hollannissa

Euroopan nuorisoa Youth in action -seminaarissa
Joku ehkä muistaa vuonna 2006 järjestetyn Nuorten Foorumin Vierumäellä. Se oli seurausta edellisestä ja ensimmäisestä Key Players -seminaarista Norjassa ja tällä kertaa tapahtumaa isännöi Hollanti. Matkaan lähtivät Suomesta Milla Mäkinen (HNMKY), Pihla Nikkarinen (Honka), Tuomas Nykänen (Lahden NMKY) ja Tuomas Rahkonen (EBT) Koripalloliiton Marika Vilasen johdolla.
Ohjelmaa oli joka päivä aamukahdeksasta iltakymmeneen erilaisista workshopeista ja luennoista zumbaan ja Amsterdamin retkeen. Ainakaan ei voi sanoa, että ohjelmaa olisi ollut liian vähän tai että olisi ehtinyt tylsistyä. Teemana oli ”How to involve inactive youth” ja sitä pohdittiinkin koko neljän päivän ajan. Ensimmäisenä iltana oli lähinnä tutustumista ja tavoitteiden läpikäyntiä mutta jo toisena päivänä siirryttiin tositoimiin luentojen ”Youth and active lifestyle in Europe” ja ”Cross cultural awarness” kautta ja pohdittiin ryhmissä kuinka nuoria saataisiin osallistumaan enemmän ja olemaan aktiivisia. Kolmantena päivänä jatkettiin workshoppeja ryhmissä, tutustuttiin Amsterdamissa toimivaan projektiin ”Youth in Charge” ja vietettiin iltaa kaupungin kanaalien läpi risteillen. Viimeisenä kokonaisena päivänä suunniteltiin mitä kukin tekee kotimaassaan ja illalla pääsi zumbaamaan.
Liikunnan ja urheilun nuorisokomitea (LUNK) on SLU:n, Nuoren Suomen ja Olympiakomitean yhteinen nuorten vaikuttajaryhmä. Nuoret ovat iältään 18–29-vuotiaita ja toimivat aktiivisesti liikunnan ja urheilun järjestömaailmassa niin seura- kuin lajiliittotasolla.
Komitean päätavoitteena on nuorten osallisuuden ja vaikutusmahdollisuuksien lisääminen liikunnan ja urheilun päätöksenteossa, sekä nuorten liikkumisen lisääminen. Ensimmäinen Liikunnan ja urheilun nuorisokomitea aloitti toimintansa tammikuussa 2006 ja nyt aloittava komitea on järjestyksessään kolmas.
Nuorisokomitean jäsenet kaudelle 2010–2011 ovat:
Kristiina Kangas (Oulu; voimistelu), Johanna Paukku (Jyväskylä; taido), PihlaNikkarinen (Espoo; koripallo), Miikka Neuvonen (Savonlinna; judo), Saana Juvonen (Jyväskylä; jalkapallo), Kalle Tolvanen (Lahti; lentopallo), Maija Koppanen (Tampere; jalkapallo), Tommi Mäkinen (Jyväskylä; hiihto), Heidi Tamminen (Kouvola; voimistelu), Hanna Vaininen (Helsinki, pesäpallo), Daniye Jokinen (Järvenpää; jalkapallo) sekä Kasper Mäkelä (Jyväskylä; jalkapallo).
LUNKilla on edustus kaikissa SLU:n valiokunnissa sekä puhe- ja läsnäolopaikka Nuoren Suomen hallituksessa. Kuluneella kaksivuotiskaudella LUNK on osallistunut Your Move kampanjan kehittämiseen ja tulevalla kaksivuotiskaudella kampanja tulee olemaan isoimpia projekteja, joissa LUNK on mukana.
Lisäksi LUNK osallistuu kansainvälisiin seminaareihin ja tapahtumiin, joissa on mahdollisuus sekä esitellä meille tuttuja toimintatapoja että ottaa oppia muiden maiden käytännöistä.
Hollannin seminaarissa painotettiin nuorten asemaa, voimaa ja kykyä luoda uutta ja innostaa muita nuoria aktiivisiksi. Meillä Suomessa on jo aktiivisia nuorten ryhmiä kuten LUNK ja HNMKY:n Nuorten Parlamentti, NuPa, mutta vastaavia ryhmiä ja resursseja tarvittaisiin lisää. Mahtava suomalaisporukkamme Hollannissa kuitenkin sai aikaan lupaavia suunnitelmia seminaarin aikana, joten ehkä pikkuhiljaa saadaan nuorten ääntä paremmin kuuluville ja tilaisuus näyttää voimamme.
Teksti: Milla Mäkinen ja Pihla Nikkarinen
Koripallon lisenssipelaajien kaikkien aikojen ennätys 22 682 rikkoutui perjantaina. Lisenssiennätys on tärkeä virstanpylväs suomalaiselle koripallolle ja vahva viesti siitä, että lajin kasvu jatkuu.
Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmä ovat solmineet jatkosopimuksen vuonna 2015 alkaneelle yhteistyölle. Uusi sopimus on kestoltaan 1+2 -mallinen. Pirkka Street Basket -kiertueiden, Pirkka Pikkusudet -koriskoulujen ja -riehojen ja maajoukkuenäkyvyyden lisäksi Koripalloliitto ja Pirkka jatkavat entistä isommassa roolissa K-ryhmän valtakunnallisessa Liike on lääke -hankkeessa.
Koriskausi 2025–2026 klousataan taas tyylillä, kun koko korisperhe kokoontuu Helsingissä lauantaina 23.5.2026. Tapahtuma tuo yhteen pelaajat, seuratoimijat, fanit ja alumnit – kaikki, joiden sydän sykkii suomikorikselle.
Suomen Olympiakomitea haluaa vahvistaa nuorten ääntä urheilussa, edistää heidän osallisuuttaan sekä luoda rakenteita, joissa nuorten ajatukset ja kokemukset voivat aidosti vaikuttaa urheilun päätöksentekoon. Nuorten äänen vahvistamiseksi Suomen Olympiakomitea perustaa nuorten ryhmän, jota pilotoidaan vuosina 2026–2027. Haku nuorten ryhmään on auki 31.1.2026 asti.
Suomen Koripalloliitto on vastaanottanut suru-uutisen. Pitkän linjan koripallovalmentaja Jouni Grönroos on nukkunut pois.
Koripalloliiton seuraava Parempaa korista -webinaari järjestetään keskiviikkona 28.1. klo 15.30. Tällä kertaa pureudutaan tekoälyn mahdollisuuksiin seuratoiminnassa konkreettisten esimerkkien kautta.
Suomalaisen koripallon eläessä jo nyt vahvaa nousukautta liiton strategiatyö etenee seuraavaan vaiheeseen. Kuusi kehitysohjelmaa ja niiden työryhmät aloittivat työnsä etäyhteydellä järjestetyssä 17.12. kick off -tilaisuudessa. Tavoitteena on jalkauttaa kesällä voimaan tullut strategia käytännön toimenpiteiksi ja varmistaa, että korisbuumi jatkuu – yhteistyössä seurojen, suomalaisen yhteiskunnan ja kansainvälisen koripalloyhteisön kanssa.
Baltic Sea Cup -turnauksen yhteydessä Tallinnassa järjestettävä kansainvälinen valmentajaklinikka tuo yhteen Euroopan huippuosaajia. Kaksipäiväinen tapahtuma tarjoaa valmentajille inspiroivia luentoja ja käytännönläheisiä oppeja.
Koripalloliitto järjesti kyselyn, jossa kerättiin suomalaisen koripalloperheen tunnuslukuja. Kaikkien vastanneiden kesken arvottiin 1 000 euron arvoinen seurastipendi, jonka voitto meni Äänekoskelle.
Koripalloliitto on nimittänyt uudeksi kenttä- ja seuratoiminnan kehityspäällikökseen Hanne Pirkolan, joka aloittaa tehtävässään joulukuussa 2025. Pirkola vastaa jatkossa Koripalloliiton kaakon, idän ja pohjoisen alueiden seurayhteistyöstä, kilpailutoiminnasta ja kehitysprojekteista.