23.4.2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt nuorisotyön tunnustuspalkinnon tänä vuonna Helsingin NMKY:n yökoripallotoiminnalle. Palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa ja se myönnetään veikkausvoittovaroista.

Tunnustuspalkinnon myöntää kulttuuri- ja asuntoministeri kuultuaan Nuorisotutkimussäätiön hallitusta. Palkinto luovutettiin Allianssi-risteilyn avajaisseminaarissa Helsingissä 15. huhtikuuta. Palkintoperusteluissa todetaan, että yökoripallotoiminnan avulla Helsingin NMKY on auttanut pääkaupunkiseudun nuorisoa vuodesta 1998 alkaen. Yökoripallotoiminta on ruohonjuuritasolla tehtävää matalan kynnyksen nuorisotyötä, johon nuori voi tulla mukaan omana itsenään, omine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Yökoripallotoiminta on nuorisotoimintaa, jossa toimitaan sekä liikunnan että kulttuurisen, sosiaalisen, monikulttuurisen että etsivän nuorisotyön alueella.Tänä päivänä yökoripallotoiminnassa on tuhansia nuorten kohtaamisia vuosittain. Yökoripallon suosio nuorten keskuudessa onkin kasvanut pääkaupunkiseudulla voimakkaasti. Vuonna 2006 toiminnan kautta kohtaamisia oli 1 500, vuonna 2011 lähes 4 800 ja vuonna 2012 yli 12 000.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt palkinnon vuodesta 2002 lukien. Tunnustuspalkinto jaetaan vuorovuosin nuorisotyössä ansioituneelle henkilölle tai yleishyödylliselle järjestölle.
Palkinnon ovat aikaisemmin saaneet kulttuurisihteeri Sinikka Haapanen Helsingin Nuorisoasiainkeskuksesta (2002); Sorin Sirkus Tampereelta (2003); Inarin kunnan viestintäpaja (2004); Mikkelin ammattikorkeakoulun lehtori Maija-Sisko Kauppila (2005); Hollolan Nuorisoseura (2006); Nuorten Palvelu ry:n toimialajohtaja Pauli Parviainen (2007); Suomen Partiolaiset (2008); Setlementtinuorten liiton toiminnanjohtaja Pekka Häyhä (2009); Nuorisoverkosto Changemaker/Kirkon Ulkomaan apu (2010); nuorisosihteeri Sirkka-Liisa Strömmer Akaan kunnasta (2011), Oranssi ry (2012) ja nuorisosihteeri Leena Aho Turun kaupungin nuorisoasiainkeskuksesta (2013).
Hyvinkään Pontevan miesten joukkueen valmennus vaihtuu Janne Hartikaisen ottaessa joukkueen komentoonsa.
Hyvinkään Ponteva on järjestänyt Katukoristurnauksen jo 33 kertaa ja tuonut yhteen koripallon ystävät, kilpailijat ja katsojat, jotka rakastavat vauhtia, jännitystä ja yhteisöllisyyttä!
Tapiolan Hongan valmentajatilanne kaudelle 2026-2027 on hienolla mallilla. Suurimmassa osassa joukkueita päävalmentajat ovat jo selvillä. Päävalmentajien joukossa on tuttuja nimiä ja uudempia tuttavuuksia. Hongan valmennuksessa on jälleen huikeaa osaamista!
LePy järjestää perinteisen Pikkusudet-turnauksen 2019- ja 2020-ikäluokan tytöille ja pojille. Turnaus pelataan lauantaina 23.5.2026 Leppävaaran liikuntahallilla. Tapahtuma on osallistujille maksuton.
WB-Pantterit on Itä-Helsingissä toimiva koripalloseura, joka tarjoaa toimintaa kolme vuotiaiden skidikoriksesta lähtien aikuistasolle saakka. Tulevalle kaudelle haemme lasten valmennukseen henkilöä vastaamaan alle kouluikäisten toiminnasta. Lisäksi mataliin koreihin pelaavien joukkueiden valmennustiimeihin etsitään vahvistusta.
Helsingissä Haagan alueella toimiva koripalloseura Sykki ry etsii kaudelle 2026-2027 valmentajia ja ohjaajia perhekorikseen, koriskouluihin ja lasten joukkueisiin.
Suosittu ja odotettu junioreiden Honka 3×3 -turnaus pelataan jälleen toukokuussa Honkahallilla. Tänä vuonna sarjoja on 2012-2015 syntyneille junioreille.
LePy järjestää kesän hauskimman leirin 2012–2020 syntyneille tytöille ja pojille. Leirille ovat tervetulleita sekä aloittajat että jo korista harrastavat lapset ja nuoret.
Ilmoittaudu mukaan kevään Sima Basket turnaukseen viimeistään 3.4!
Tikkurila-Seura täydentää valmennustiimiään ja hakee päävalmentajaa tuleville kausille nuorten kilpajoukkueisiin.