Okko Järvi Vilppaan riveihin

15.6.2015 Alle 20-vuotiaiden maajoukkueeseen kuuluva Okko Järvi, 19, siirtyy Salon Vilppaan Korisliiga-joukkueen pelipaitaan. Viime kaudella Tapiolan Hongassa läpimurron tehnyt 192-senttinen Järvi solmi seuran kanssa 1+1 mallia olevan sopimuksen.

Parhaillaan 20-vuotiaiden PM-turnauksessa urakoiva Järvi siirtyy Tapiolan Hongasta Salon Vilppaaseen. Kuva: Erkki Hautaviita.

Tapiolan Hongan kasvatti urakoi viime kaudella kasvattajaseurassaan 6,9 pistettä ja 2,3 levypalloa kohden Korisliiga-parketeilla. Henkilökohtainen piste-ennätys, 19 pistettä, syntyi Pyrintöä vastaan.

Järven tilastorivi on vakuuttavaa katsottavaa kahdelta viimeiseltä A-poikakaudeltaan. Kaudella 2013-2014 pisteitä syntyi 25,1 pistettä per ottelu, jolla irtosi SM-sarjan korikuninkuus. Päättyneellä kaudella hän mätti neljässä pelaamassaan ottelussa peräti 26,5 pistettä keskiarvokseen.

- Hienoa, että Okko valitsi Vilppaan uudeksi seurakseen. Saamme hänestä erittäin motivoituneen pelaajan, joka haluaa urallaan eteenpäin. Nuoresta iästään huolimatta Okko on fyysinen pelaaja, jolla riittää voimaa vääntää myös puolustuspäässä, arvioi Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäki seuran tiedotteessa tuoretta vahvistustaan.

Palkintokaapista Järveltä löytyy A-poikien SM-kultaa kaudelta 2012-2013, B-poikien SM-kultaa (2011) sekä -pronssia (2012). Nuorten maaotteluita tilille on kertynyt yhteensä 30.

Vilppaalla on pelaajasopimukset myös Sami Ikävalkon, Ville Hännisen, Juho Nenosen, Ilmari Kallion, Olli Kanervan ja Darryl Partinin kanssa. 

Lisätiedot: Okko Järvi
 
18.3.2021 20:39 Korisliiga

Vilpas jatkoerän avulla kolmanteen voittoon – Seagullsin kotimainen kolmikko vireessä

Puolivälierät jatkuvat yhä kotietua nauttivien joukkueiden juhlina. Sekä Vilpas että Seagulls nosti voittosaldonsa kolmeen.

18.3.2021 09:58 Korisliiga

Susijengin teräsmies Tuukka Kotti jatkosopimukseen Seagullsin kanssa

Korisliigan runkosarjan selkeä ykkönen, Helsinki Seagulls on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen Susijengi-ikoni Tuukka Kotin, 40, kanssa. Forssan Koripoikien on pelannut pitkällä urallaan käsittämättömät 226 miesten maaottelua.

17.3.2021 20:29 Korisliiga

Joonas Lehtoranta loppukaudeksi Hollannin pääsarjaan

27-vuotias KTP-kasvatti on solminut loppukauden mittaisen sopimuksen rotterdamilaisen Feyenoordin kanssa.

16.3.2021 20:11 Korisliiga

Pyrintö ja Kauhajoki pitivät johtonsa vieraskentällä – Korisliigan kaikki puolivälierät nyt tilanteessa 2–0

Miesten Korisliigassa nähtiin tänään kotijoukkueita, jotka taipuivat korkeamman sijan vastustajilleen. Asemaansa vahvistivat Kauhajoki ja Tampereen Pyrintö.

15.3.2021 20:26 Korisliiga

Nenonen heilutti korisukkaa Vilppaan toisessa voitossa – Seagulls kohtasi vahvempaa vastarintaa kuin viimeksi

Salon Vilpas ja Helsinki Seagulls nostivat miesten Korisliigan puolivälierissä kumpikin voittosaldonsa 2–0:aan.

14.3.2021 19:56 Korisliiga

Pyrinnön ja Katajan puolivälierästä trilleri – Kauhajoen ja Nokian välillä ei epäselvyyksiä

Ensimmäinen ottelukierros miesten Korisliigan puolivälieriä on nyt pelattu. Tänään voitot ottivat Tampereen Pyrintö ja Kauhajoki.

13.3.2021 19:06 Korisliiga

Antti Kanervo löylytti Kobria kaukoheitoillaan – Vilpas piti pintansa Lahtea vastaan

Korisliiga-illassa ensimmäisiä playoff-voittoja juhlivat korkeammilta sijoilta puolivälieriin lähteneet Helsinki Seagulls ja Salon Vilpas.

13.3.2021 14:33 Korisliiga

Kauhajoen ja BC Nokian playoff-sarjassa kohtaavat ennakkosuosikki ja sitkeä haastaja

Kaksi edellistä Suomen mestaruutta voittanut, kolmanneksi runkosarjassa sijoittunut Kauhajoki kohtaa ennakkoluulottoman BC Nokian puolivälierissä. Isoja muutoksia kokeneet nokialaiset esittivät hienoja otteita runkosarjassa.

13.3.2021 10:26 Korisliiga

Pyrinnön ja Katajan playoff-sarjassa kohtaavat erilaisuus ja perinteet

Tampereen Pyrintö ihastutti runkosarjassa erilaisuudellaan, joka toi lopulta upean toisen sijan ja kotiedun. Puolivälieräsarjassa vastaan asettuu runkosarjan päätösminuuteilla pudotuspelipaikan napannut Kataja Basket.

12.3.2021 14:00 Korisliiga

Kisahallin parketilla kohtaavat Daavid ja Goljat – Kobrat tietää, minkälaisia aseita Helsinki Seagullsilta sopii odottaa

Ylivoimainen runkosarjakärki Helsinki Seagulls saa vastaansa puolivälierissä Kobrat, joka pääsee käynnistämään Korisliiga-playoffit vasta toisen kerran koko joukkueen historiassa.

12.3.2021 09:05 Korisliiga

Salon Vilppaan ja Lahti Basketballin playoff-sarjassa kohtaavat rutinoitunut kokemus ja nuoruuden into

Neljännen sijan Salon Vilpas kohtaa veteraanimiehistöllään nuorta nälkää uhkuvan viidennen sijan Lahti Basketballin. Yhden avain on hyökkäyspäässä, toisen puolustuksessa.

12.3.2021 08:36 Susijengi

Salon Vilpas ja Susijengin kultaranne Mikko Koivisto jatkosopimukseen

Kotimaisen pääsarjan ja maajoukkuehistorian kaikkien aikojen heittäjä-ässiin lukeutuva Mikko Koivisto, 33, jatkaa Korisliigan kärkikahinoissa viihtyvän Salon Vilppaan paidassa 2+1-vuotisella sopimuksella. 194-senttinen Koivisto on edustanut Vilpasta viiden kauden ajan ja hakenut joukkueineen kaksi SM-hopeaa ja Suomen cupin voiton.

10.3.2021 14:09 Korisliiga

Korisliigan pudotuspelien ohjelma vahvistettu, Vilppaan ja Lahden puolivälieräavaus ilmaiskanavalla lauantaina

Pantterijahti käynnistyy tulevana lauantaina 13.3. Salon Vilppaan ja Lahti Basketballin 1. puolivälierä nähdään Ruudun lisäksi vapaalla kanavalla, kun Jim lähettää ottelun suorana alkaen klo 15.30.

9.3.2021 20:26 Korisliiga

Kataja kairasi tiensä KTP:n ohi playoffeihin – kaikki otteluparit varmistuivat

Kataja Basket vei viimeisen playoff-paikan KTP-Basketilta. Pudotuspelien otteluparit varmistuivat.

9.3.2021 12:15 Korisliiga

Korisliigan runkosarja huipentuu tiistaina – näistä sijoituksista pelataan päätöskierroksella

Korisliigan viimeinen pudotuspelipaikka ratkeaa tänään, kun ohjelmassa on runkosarjan päätöskierros. Ainoastaan yksi puolivälieräpari on selvillä ennen illan otteluja.

6.3.2021 19:23 Korisliiga

Lahti varmisti pudotuspelipaikkansa – voittoja Pyrinnölle ja Kauhajoelle

Korisliiga-illassa Lahti Basketball varmisti pudotuspelipaikkansa ja Tampereen Pyrintö sekä Kauhajoki keräsivät lisää voittoja pinoonsa.

5.3.2021 20:43 Korisliiga

Kobrat otti kriittisen voiton – Seagulls ja Vilpas vahvistivat asemaansa

Korisliiga-illassa voittoa juhlivat Kobrat, Seagulls ja Vilpas. Kobrille voitto oli korvaamaton – paikkansa varmistaneille Seagullsille ja Vilppaalle panokseton.

5.3.2021 15:00 Korisliiga

Helmikuun Valopilkku on Kauhajoen huimaan lentoon piiskannut Okko Järvi

Kuukauden Valopilkku -kunnia osui helmikuun 2021 osalta Kauhajoen viiteen voittoon johtaneeseen Okko Järveen.

3.3.2021 20:20 Korisliiga

Kataja kiipesi pudotuspeliviivan päälle – Pyrintö kiilasi Kauhajoen ohi kakkoseksi

Miesten Korisliigassa käy kova kamppailu niin kärkisijoista kuin viimeisistä playoff-paikoistakin. Illan voittajia olivat Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö.

2.3.2021 20:13 Korisliiga

Vilpas taisteli, mutta Seagulls piti pintansa – Shawn Huff johti korintekoa

Salon Vilpas antoi kotikentällään kovan vastuksen Helsinki Seagullsille, mutta sarjakärki ei suostunut taipumaan.

Näytä lisää vastaavia