10.2.2023 09:43 Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa valtakunnallisesti kuudenneksi rankattu Olivier Nkamhouan edustama Tennessee kärsi viimeisen reilun viikon aikana kaksi tappiota ja nappasi yhden voiton SEC:ssä.
Olivier Nkamhoua ja Tennessee ehtivät käydä jo toisena valtakunnallisessa yliopistojoukkueiden rankingissa. Kuva: Ville Vuorinen.
Viime viikon keskiviikkona Tennessee kohtasi Southeastern Conferencen (SEC) ottelussa Floridan, joka oli lopulta parempi numeroin 54-67 (21-27). Läpi kauden Tennesseen aloitusviisikossa rymistellyt Nkamhoua keräsi Floridaa vastaan 11 pistettä, 9 levypalloa, yhden syötön ja yhden torjunnan 31 minuutin peliajalla.
Viikonloppuna Tennessee nappasi puolustusvoiton, kun Auburn kaatui 43-46 (19-23). Nkamhoua väänsi 9 pistettä, kaksi levypalloa, kaksi syöttöä ja kaksi riistoa 23 minuutissa.
Tämän viikon keskiviikkona Tennessee hävisi kolmannen konferenssiottelunsa, kun Vanderbilt veti pidemmän korren summerin peitonneella kolmosella loppulukemiin 65-66 (34-32). Nkamhouan saldo oli 10 pistettä, viisi levypalloa ja yksi riisto 22 minuutissa.
Tennessee on SEC:n kolmannella sijalla 8 voiton ja kolmen tappion saldolla. Valtakunnallisesti Tennessee on nyt rankattu kuudenneksi parhaaksi yliopistojoukkueeksi. Viime viikolla sijoitus oli toinen.
Western Illinois – Denver 44-74 (22-41)
Tainamo: 9 pistettä, 11 levypalloa, 1 syöttö, 1 torjunta, 29 minuuttia*
> Ottelutilastot
St. Thomas (MN) – Denver 68-57 (30-28)
Tainamo: 11 pistettä, 14 levypalloa, 3 syöttöä, 1 torjunta, 29 minuuttia*
> Ottelutilastot
Denver – North Dakota 63-86 (29-43)
Tainamo: 7 pistettä, 7 levypalloa, 2 syöttöä, 1 riisto, 31 minuuttia*
> Ottelutilastot
Pittsburgh – North Carolina 65-64 (34-33)
Federiko: 8 pistettä, 4 levypalloa, 3 torjuntaa, 29 minuuttia*
> Ottelutilastot
Louisville – Pitttsburgh 57-91 (27-47)
Federiko: 6 pistettä, 2 levypalloa, 3 torjuntaa, 17 minuuttia*
> Ottelutilastot
Dayton – St. Bonaventure 59-68 (26-33)
Amzil: 6 pistettä, 2 levypalloa, 1 riisto, 24 minuuttia*
> Ottelutilastot
Dayton – VCU 62-58 (36-32)
Amzil: 8 pistettä, 8 levypalloa, 2 syöttöä, 1 torjunta, 1 riisto, 35 minuuttia*
> Ottelutilastot
St. Bonaventure – Richmond 66-62 (31-26)
Gustavson: 4 pistettä, 5 levypalloa, 1 riisto, 28 minuuttia*
> Ottelutilastot
Fordham – Richmond 58-68 (35-29)
Gustavson: 8 pistettä, 3 levypalloa, 2 torjuntaa, 1 riisto, 33 minuuttia*
> Ottelutilastot
Richmond – George Washington 105-107 (37-35, 82-82, 92-92) 2 OT
Gustavson: 9 pistettä, 1 levypallo, 2 syöttöä, 1 riisto, 46 minuuttia*
> Ottelutilastot
Wake Forest – Duke 73-75 (34-41)
Grandison: 0 pistettä, 1 levypallo, 2 syöttöä, 10 minuuttia
> Ottelutilastot
North Carolina – Duke 57-63 (32-33)
Grandison: 6 pistettä, 1 syöttö, 17 minuuttia
> Ottelutilastot
Duke – Miami (FL) 59-81 (26-40)
Grandison: 2 pistettä, 4 levypalloa, 4 syöttöä, 23 minuuttia
> Ottelutilastot
Southern Illinois – Bradley 52-62 (25-26)
Tahvanainen: 2 pistettä, 4 levypalloa, 1 syöttö, 18 minuuttia
> Ottelutilastot
Bradley – UNI 77-69 (37-27)
Tahvanainen: 2 pistettä, 8 minuuttia
> Ottelutilastot
Bradley – Illinois State 79-61 (41-21)
Tahvanainen: 13 pistettä, 2 levypalloa, 1 riisto, 27 minuuttia
> Ottelutilastot
Longwood – Winthrop 74-76 (45-28)
Granlund: 4 pistettä, 1 levypallo, 2 syöttöä, 23 minuuttia*
> Ottelutilastot
Campbell – Longwood 50-74 (18-35)
Granlund: 5 pistettä, 1 levypallo, 3 syöttöä, 1 riisto, 22 minuuttia*
> Ottelutilastot
Presbyterian – Longwood 46-66 (20-38)
Granlund: 6 pistettä, 1 syöttö, 26 minuuttia*
> Ottelutilastot
* Aloitusviisikossa
Basket.fi seuraa NCAA:n ykkösdivisioonan suomalaispelaajien edesottamuksia ja raportoi niistä kerran viikossa.
Tapiolan Hongan kasvatti Emil Skyttä pelasi kaksi edellistä kautta Sacramento Statessa.
Suomalaislupaus Abdullah Amzil on allekirjoittanut sopimuksen UC Davisin miesten koripallojoukkueen kanssa. 200-senttinen laitahyökkääjä liittyy joukkueeseen kaudelle 2025–26.
Elmeri Abbey jatkaa uraansa Yhdysvalloissa. Utahin yliopisto nappasi suomalaispelintekijän riveihinsä kaudelle 2025–2026.
Etelä-Carolinassa pelannut takamieslupaus Morris Ugusuk siirtyy seuraavaksi West Virginian Universityn riveihin.
Eemeli Yalaho siirtyy ensi kaudeksi Washington State Universityyn, joka pelaa Yhdysvaltain yliopistosarja NCAA:n Pac-12-konferenssissa. Yalaho siirtyy WSU:hun Texas Techistä, jossa hän pelasi kaksi kautta.
Final Four -vaiheeseen asti UCLA:n riveissä päättyneellä NCAA-kaudella yltänyt Elina Aarnisalo, 19, vaihtaa yliopistoaan ensi kaudeksi. Tapiolan Hongan kasvatti on sitoutunut ensi kaudeksi North Carolinan yliopistoon.
Toisen kautensa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa päättänyt Susijengin takakentän nuori kulmakivi Miro Little, 193 cm ja 20 vuotta, vaihtaa joukkuetta. Päättyneellä NCAA-kaudella Utahin yliopistoa edustanut Tampereen Pyrinnön kasvatti edustaa tulevalla kaudella Big West -konferenssia pelaavaa UC Santa Barbaraa.
Yhdysvaltojen naisten NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA putosivat leikistä pois juuri ennen finaalia, kun UCLA hävisi Final Four -ottelussa UConnille 85-51.
Yhdysvaltojen NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA marssivat viikonloppuna Final Fouriin, kun UCLA kaatoi ensin Ole Missin ja sitten LSU:n.
Federiko Federikon ja Eemeli Yalahon edustama Texas Tech oli lähellä jättiyllätystä Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n lopputurnauksen läntisessä aluefinaalissa San Franciscossa. Texas Tech johti suursuosikki Floridaa yhdeksällä pisteellä vielä kolme minuuttia ennen loppua, mutta taipui lukemin 79-84 (37-40) Floridan raivatessa tiensä Final Four -turnaukseen.