22.9.2011 Miesten I divisioonan sarjanousija Oulun NMKY on kiinnittänyt 194-senttisen yleispelaajan Josh Noffletin miehistöönsä. 23-vuotiaan Noffletin odotetaan tuovan joukkueeseen urheilullisuutta ja monipuolisuutta.

Kaudella 2009–2010 Nofflet teki NAIA-tasolla pelaavan Lee Universityn paidassa 13 pistettä, otti 5,8 levypalloa ja syötti 1,4 kertaa ottelua kohden yhteensä 35 pelissä.
- Josh pystyy auttamaan joukkuetta monella eri pelipaikalla. Tarvitsimme joukkueeseen vielä todellisen ’all arounderin’, jotta saamme kokoonpanostamme kaiken irti, kertoo ONMKY:n eli tuttavallisemmin Ynnin päävalmentaja Juha Valkama.
ONMKY:llä oli ennestään kiinnitettynä alkavan kauden joukkueeseen Lloyd Phillips ja Brian Moultrie. Kolmen vahvistuksen avulla joukkueella on mahdollisuus antaa nuorille pelaajille peliminuutteja ykkösdivarin vauhdin ja vaativuuden oppimista varten.
- Joukkuepelimme on mennyt eteenpäin joka päivä. Phillips ja Brian ovat olleet juuri sellaisia pelaajia kuin odotinkin heidän olevan. Herrat oppivat päivä päivältä tuntemaan joukkuekaverinsa paremmin, Valkama jatkaa.
Oulun NMKY pelaa ensimmäisen kotiottelunsa divarissa Oulun Urheilutalolla sunnuntaina 9.10. klo 15 Äänekosken Huimaa vastaan.
Aikuisten divarit jäivät joulutauolle derbyjen merkeissä. Miesten I divisioona B:ssa Turun seudun derbyssä Kaarina vei voiton lähes 800 katsojan edessä. Miesten I divisioona A:ssa HNMKY oli vahvempi loppuhetkillä HBA:ta vastaan. Naisten I divisioonassa EBT II lähtee joulutauolle tappiottomana.
Aikuisten divareissa runkosarjojen puolivälit lähestyvät, kun syyskautta on jäljellä enää yksi kierros. Miesten I divisioona A:ssa ACO Basket jatkaa kärjessä, mutta sarja on erittäin tasainen. Miesten I divisioona B:ssa ei löydy tällä hetkellä Panttereille pysäyttäjää. Naisten divisioonassa Pyrintö Akatemia kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Panttereille on tällä hetkellä vaikea löytää pysäyttäjää miesten I divisioona B:ssa. Pyrintö Akatemia ja Espoo Basket Team II jatkavat tappiottomina naisten I divisioonassa. Miesten I divisioona A:ssa ACO Basket palasi voittojen tielle ja Lappeenrannan NMKY otti tärkeän voiton.
Oulu kärsi ensimmäisen tappionsa miesten I divisioona A:ssa ja Kipinä Basket oli vahvempi Äänekosken paikallisderbyssä. Pyrintö Akatemia jatkaa tappiottomana naisten I divisioonassa. Miesten I divisioona B:ssa Pantterit jatkaa vahvaa alkukautta Aaron Ekweren johdolla.
Naisten divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssa ennakkosuosikit pitivät pintansa. Miesten I divisioona A:ssa Lappeenrannan NMKY otti kauden avausvoittonsa ACO Basketin jatkaessa tappiottomana.
Miesten I divisioona A:ssa nähtiin jännittäviä ratkaisuhetkiä ympäri Suomea, kun taas miesten I divisioona B:ssa juhlittiin pisteillä murskavoittojen muodossa. Naisten I divisioonan ainoassa ottelussa ennakkosuosikki Leppävaaran Pyrintö piti pintansa.
Naisten I divisioonassa EBT II hallitsi Espoon paikallisottelua suvereenisti ja jatkaa tappiottomana. Myös Puhuttaret nappasi tärkeän kotivoiton jännittävässä yhden pisteen trillerissä Panttereita vastaan. Miesten I divisioona B:ssa sukat heiluivat tiuhaan, kun useampi ottelu venyi yli sadan pisteen. Miesten I divisioona A:ssa Äänekosken Huima nappasi avausvoittonsa.
Viisi joukkuetta jatkaa lokakuun jälkeen puhtaalla pelillä aikuisten divisioonissa. Naisissa kärkipaikan ovat vallanneet Leppävaaran Pyrintö ja Pyrintö Akatemia. Miesten I divisioona B:ssa Ura Basket on ainoa tappioton joukkue, kun taas divisioona A:ssa ACO Basket ja Kipinä Basket jatkavat vielä puhtaalla pelillä.
Divariviikko tarjosi jännitystä kaikilla rintamilla. Naisten puolella Hyvinkään Ponteva haastoi JBA:n ja Namika taipui niukasti Lemkemille. Miesten I divisioona A:ssa nähtiin vierasvoittojen viikko. Miesten I divisioona B:ssa Hyvinkään Ponteva vastasi kierroksen yllätyksestä.
Aikuisten divareissa pelattiin 22 ottelua. Äänekoskella juhlistettiin Huiman seurataivalta ja Perniössä nostettiin mestaruusviiri kattoon.