12.6.2008 Orimattilan Jymy on solminut toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen Anu Rajaniemen kanssa. Rajaniemen vastuualueisiin lukeutuu naisten SM-sarjaan nousseen naisten edustusjoukkueen valmennusta, A-tyttöjen valmennus sekä Jymyn juniorivalmennuspäällikkönä toimiminen.
Rajaniemen liityttyä ryhmään on Orimattilan Jymyn naisten edustusjoukkueen valmennustiimi koossa. Päävalmentajaksi kiinnitettiin aiemmin Antti Koskelainen, joka Rajaniemen ohella saa avukseen Namika Lahden miesten Suomen mestariksi vuonna 2000 luotsanneen Jouni Mäkäläisen.
Ammattivalmentajatutkinnon vuonna 2000 suorittanut Anu Rajaniemi on valmentajaurallaan voittanut mm. SM-pronssia sekä A-tyttöjen SM-kultaa. Lisäksi hän on toiminut mm. hyvin menestyneen 1984-syntyneiden tyttöjen maajoukkuevalmentajana.
Jymy nousi kuluneella kaudella A-junioripitoisella joukkueellaan suoraan naisten SM-sarjaan voitettuaan I divisioonan.
Pelaajaosastoaan OrJy on vahvistanut Joensuun Katajasta siirtyvällä Tiina Aaltosella. Viime kaudella 172-senttinen Aaltonen viimeisteli I divisioonassa keskimäärin 11,6 pistettä ottelua kohden, jonka lisäksi hän oli sarjan neljänneksi paras sekä riistoissa (3,0) että koriin johtaneissa syötöissä (2,6).
22-vuotias Aaltonen on edustanut Suomea 24 nuorten maaottelussa.
Korisliigan kotimaisten pistetykkien kärkisijoille viime vuosina noussut ja keväällä Helsinki Seagullsin kanssa Suomen mestaruutta juhlinut Erik Sajantila, 195 cm ja 24 vuotta, on solminut ensimmäisen kotimaan ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Sajantilan uusi joukkue on hollantilainen Landstede Hammers.
19-vuotias Stella Jokela jatkaa Hongan naisten Korisliiga-joukkueessa tulevalla kaudella. Sentteriosastolla viihtyvälle 183-senttiselle Jokelalle tuleva kausi on neljäs naisten rosterissa.
Kouvottaret on solminut yksivuotiset valmentajasopimukset päävalmentaja Joonas Frimodigin, valmentaja Jussi Kukkosen sekä fysiikkavalmentaja Immo Hietakallion kanssa. Pelaajista Enni Luostarinen ja Helmi Lampinen tekivät jatkosopimukset.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Tapiolan Honka ja Emma Ristola ovat tehneet jatkosopimuksen kaudelle 2025-26. Huimaa kehityskaarta Naisten Korisliigassa viime kaudella esitellyt honkalaiskasvatti tehoili 12,2 pisteen, 6,3 levypallon ja 2,1 syötön ottelukeskiarvolla. Vuonna 2006 syntyneelle Ristolalle tuleva kausi on jo viides liigatasolla.
Keväällä Suomen mestaruutta juhlinut Kotkan Peli-Karhut on solminut jatkosopimuksen Lauren Heardin kanssa.
BC Nokian valmennustiimiin liittyy kaudelle 2025–26 koripallon parissa pitkän ja ansioituneen uran tehnyt Ilpo Rantanen. Rantanen tulee toimimaan Sopasen apuna valmennustiimissä tuoden joukkueelle arvokasta osaamistaan monella eri osa-alueella.
Mäkelä näkee tulevaisuudessa hyvät mahdollisuudet Peli-Karhujen menestysputken jatkumiselle.
Lampénin ja Hongan sopimus on yksivuotinen.
Tapiolan Hongan naisten Korisliiga-joukkueen valmennus on hyvissä ja tutuissa käsissä myös kaudella 2025-26. Niko Nyholm aloittaa viidennen kauden naisten edustusjoukkueen päävalmentajana, Reetta Piiparille tuleva kausi on neljäs joukkueen valmennustiimissä.