25.6.2019 08:15 Korisliigaan tulevaksi kaudeksi noussut Lahti Basketball on solminut jatkosopimuksen kaksimetrisen Otto Aallon kanssa.
Lahti Basketball on solminut vuoden pelaajasopimuksen Otto Aallon, 25, kanssa. Aalto on edustanut Lahti Basketballia seuran ensimmäisestä kaudesta, 2015, lähtien. Näin ollen laiturina viihtyvä pelimies on juhlinut niin divari B:n kuin viime kaudella divari A:n mestaruutta. Aalto on pelannut 74 ottelua Korisliigassa.
- Oton jatkaminen meillä on tärkeää. Oton myötä saamme isoon päähän leveyttä ja hyvänä heittäjänä saadaan lisää tulivoimaa kaaren taakse, kommentoi päävalmentaja Petri Velling seuran nettisivuilla.
Viime kaudella Aalto kirjautti tilastokeskiarvoikseen 6,4 pistettä ja 2,2 levypalloa ottelua kohden.
- Hyvällä fiiliksellä sopimuksesta. Kiitos seuralle mahdollisuudesta päästä pelaamaan Korisliigaa. Olen innoissani, koska neljän vuoden kouluprojekti on ohi. Pääsen ihan erilailla satsaamaan koripalloon. Kaikin puolin hyvä fiilis tulevasta kaudesta, kommentoi Otto Aalto.
Lahti Basketballilla on sopimukset Vesa Mäkäläisen, Tuomas Hirvosen, Arttu Saarijärven, Ali Aholan, Roi Bymanin, Eemelin Lampenin ja Otto Aallon kanssa.
Pyrintö on tehnyt sopimuksen amerikkalaisen Justice Smithin kanssa. Justice on pelipaikaltaan takapelaaja. Viimeisellä yliopistokaudellaan (24-25) hän edusti Niagaran yliopistoa (Metro Atlantic Athletic Conferencessa) tehoin 9,8 pisteet, 3,7 levypalloa ja 2,2 syöttöä ottelua kohden.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Kauhajoki on solminut vuoden sopimuksen takamies Fiifi Aidoon kanssa. 189-senttinen Visa-Basketin kasvatti siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa hän on pelannut kaksi edellistä kautta ja oli voittamassa BC Nokian kanssa mestaruutta keväällä 2024.
Korisliigan tuore pronssimitalisti Salon Vilpas on tehnyt avauksensa vahvistusmarkkinoilla. Seura on solminut pelaajasopimuksen 193-senttisen takamies Claudell Harris Juniorin kanssa, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta.
Uudenkaupungin Korihait saa riveihinsä mukavan paluumuuttajan, kun seuran oma kasvatti Aamos Nikula edustaa tulevalla kaudella kotikaupunkinsa joukkuetta. Vuoden sopimuksen seuran kanssa tehnyt Nikula pelasi viime kaudella BC Nokian organisaatiossa Korisliigaa ja divisioona B:tä.
Uudenkaupungin Korihaiden kotimainen pelaajarunko saa 202 senttiä lisää pituutta Mikael Laihosen vuoden mittaisen sopimuksen myötä. 31-vuotias Laihonen palaa Korisliiga-parketeille vietettyään edelliset kaksi kautta Puolassa.
Kataja-Basket kertoo verkkosivuillaan 23-vuotiaan Besselinkin siirtyvän Nokialta Joensuuhun yksivuotisella sopimuksella.
Hongan oman kasvatin sopimus kattaa kauden 2025-2026.
Korisliigassa seitsemännen perättäisen mitalin kauden 2024–2025 lopussa voittanut Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen Antti Ahosen kanssa.
Salon Vilppaan Samu Adler voitti päättyneellä Korisliiga-kaudella sekä Vuoden tulokkaan että Vuoden kuudennen pelaajan palkinnot. Miten saavutus oikein onnistui nuorukaiselta, joka ei ole vielä ehtinyt edes täysi-ikäiseksi?