Pekka Salminen jatkaa Hongan peräsimessä

23.5.2011 Pekka Salminen jatkaa Espoon Hongan päävalmentajana myös tulevalla kaudella. 46-vuotias Salminen nousi viime kaudella koripallon SM-sarjan päävalmentajien kaikkien aikojen voittotilastossa 11. sijalle.

Kokenut Pekka Salminen jatkaa Espoon Hongan peräsimessä. Kuva: Francois Perthuis.

Maajoukkueen valmennusportaaseen pitkään kuulunut ja viime kaudella Espoon Honkaa niin Korisliigassa kuin kansainvälisessä VTB United -liigassakin luotsannut Salminen on tyytyväinen jatkosopimuksen syntymiseen.

- Olen todella tyytyväinen ennen kaikkea tilanteeseen, missä Honka on juuri nyt, mutta tietysti myös uuteen sopimukseeni, kertoo Salminen, jolla alkaa ensi syksynä kymmenes kausi pääsarjajoukkueen valmentajana.

Myös seuran puolelta ollaan tyytyväisiä syntyneeseen jatkosopimukseen.

- Olen erittäin tyytyväinen siihen, että Pekka päätti jatkaa Hongassa. Yhteistyömme on sujunut todella hyvin ja odotan innolla jo nyt ensi kautta, toteaa Hongan manageri Sampsa Rekonen.

Salminen nousi päättyneellä liigakaudella SM-sarjan päävalmentajien kaikkien aikojen voittotilastossa 11. sijalle 173 voitollaan kaikkiaan 344 pääsarjaottelussa. Viime kaudella Korisliigaa valmentaneista Salmisen edellä on enää Ray Ailus 176 voitollaan.

Hongan joukkueen rakennus hyvällä mallilla

 

Hongassa valmistaudutaan tulevaan kauteen jo täydellä tohinalla.

- Alkavalla kaudella meillä tulee olemaan kasassa erittäin vahva ryhmä. Olemme valmiit palauttamaan Hongan takaisin valtakunnan huipulle eli sinne, minne Honka perinteisesti kuuluukin. Myös mahdollisuus osallistua VTB-liigaan toimii paitsi minulle, myös joukkueelle, organisaatiollemme, faneillemme ja koko Honka-perhelle lisämotivaationa, Salminen kommentoi.

Honka on ehtinyt tehdä jo jatkosopimuksen Tuomas Iisalon kanssa. Uutena kiinnityksenä Honkaan siirtyy takamies Bojan Sarcevic, joka on pelannut edelliset viisi kautta Uudenkaupungin Korihaissa.

- Tuomas ja Bojan muodostavat takakentälle erinomaisen rungon, jonka ympärille on helppo rakentaa toimiva kokonaisuus, kuvailee Salminen.

Pitkän jatkosopimuksen Hongan kanssa tehnyt Iisalo on Salmisen luottopelaaja.

- Tuomas on mielestäni sarjan paras 2-paikan pelaaja, joka on näyttänyt pärjäävänsä kansainvälisillä kentillä sekä maaoukkueen kanssa että viime kaudella VTB-liigassa. Tuomaksella on mahdollisuus nousta vielä yhtä tasoa ylöspäin urallaan eikä vähiten uskomattoman harjoitusmoraalin johdosta, joka vetää tarvittaessa koko joukkuetta mukanaan, Salminen kehuu.

Salminen odottaa inolla myös yhteistyötä Sarcevicin kanssa.

- Bojan oli jo viime kaudella sarjan parhaita kotimaisia pelaajia. Uskomme, että hän pystyy ottamaan vielä yhden harppauksen urallaan ja aiheuttamaan harmaita hiuksia vastustajille.

Honka tulee julkaisemaan vielä tällä viikolla lisää sopimuspelaajia.

 
6.2.2026 20:44 Korisliiga

Laine ja Palmi jälleen vauhdissa – Pyrintö pitää kynsin hampain kiinni playoff-paikastaan

Tampereen Pyrintö on parhaillaan Korisliigan alemman jatkosarjan toisena eli viimeisellä playoff-paikkaan oikeuttavalla sijalla.

6.2.2026 10:00 Korisliiga

Katajan Henri Kantonen on oman tiensä kulkija, joka lukee intohimoisesti ja kannustaa muitakin samaan: ”Ilman sitä jää moni asia maailmasta kokonaan ymmärtämättä”

Kataja Basket jäi kiperän kamppailun jälkeen alempaan jatkosarjaan hakemaan pudotuspelipaikkaansa. Joukkueen onneksi luottopelaaja Henri Kantosen sopimus vahvistui samalla koko loppukaudeksi. Nyt Kantonen kertoo kauden tunnelmista, tulevaisuuden suunnitelmistaan ja siitä, miten viettää kentän ulkopuolista aikaansa omassa pienessä yksiössään.

4.2.2026 21:00 Korisliiga

Vilpas antoi Samu Adlerin johdolla myrskyvaroituksen sarjakärki Kauhajoelle – Korihaiden Mikael Aallolta erinomainen esitys vierasvoitossa

Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.

3.2.2026 20:48 Korisliiga

KTP päihitti Hongan Remu Raitasen johdolla – Riku Laine voitokkaan Pyrinnön tilastokärkenä

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.

3.2.2026 09:08 Korisliiga

Ike Nweke on valittu Korisliigan tammikuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.

31.1.2026 19:06 Korisliiga

Korihait ja Vilpas väänsivät Uudessakaupungissa ratkaiseville hetkille asti, mutta lopuksi ero repesi vierasjoukkueen hyväksi

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.

30.1.2026 21:09 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjat ryminällä käyntiin: ylemmässä lohkossa juhlivat Kauhajoki ja Seagulls, alemmassa Kouvot, Kataja ja Bisons

Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.

26.1.2026 18:00 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjojen ohjelma vahvistettu

Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 30. tammikuuta viiden ottelun kattauksella. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.

25.1.2026 19:00 Korisliiga

KTP ja Korihait ratkoivat paremmuusjärjestystä vielä jatkoajallakin – Bisons yllätti sarjan huippua hätyyttelevän Hongan

KTP-Basket voitti kohtaamisen Korihaiden kanssa mutta jäi silti korierojen myötä runkosarjasijoituksissa alemmas. Molemmat joukkueet jatkavat ylemmässä jatkosarjassa. Bisonsin voitto Hongasta ei enää vaikuttanut sarjasijoituksiin.

24.1.2026 19:42 Korisliiga

Lahden voitto varmisti: Korihait ja KTP ovat ylemmässä jatkosarjassa, vaikka kumpikaan ei pelannut tänään – runkosarjan ykkössija varmistui seitsemän miehen voimin pelanneelle Kauhajoelle

Tänään ratkottiin miesten Korisliigan runkosarjasijoituksia urakalla. Kauhajoki sinetöi paalupaikan. Muut ylempään jatkosarjaan pääsijät ovat Tapiolan Honka, Salon Vilpas, Helsinki Seagulls, Korihait ja KTP-Basket.

Näytä lisää vastaavia