Peli-Karhujen voittokulku jatkuu – joukkueelle kahdeksas peräkkäinen voitto

19.12.2018 20:52 Naisten Korisliigassa pelattiin toiseksi viimeinen ottelu ennen joulutaukoa. Peli-Karhut pääsivät siirtymään omalle tauolleen hyvistä asetelmista, sillä joukkue nappasi kahdeksannen peräkkäisen voittonsa kotihallissaan Vimpelin Vetoa vastaan numeroin 71-63.

PeKan Brittany Starling kirjautti ottelussa mojovan tupla-tuplan lukemilla 18/18. Kuva: Ville Vuorinen.

Peli-karhut kohtasivat toistamiseen tällä kaudella Vimpelin Vedon. Viime mittelö päättyi vimpeliläisten tiukkaan, muutaman pisteen kotivoittoon, mutta tällä kertaa PeKa piti kotietunsa Karhuvuoressa lukemin 71-63 (40-32). PeKa kulkee jo kahdeksan peräkkäisen ottelun voittokulkueessa, ja pääsee nyt jakamaan sarjan kakkostilan yhdessä Espoo Basket Teamin kanssa. ViVe on parantanut omia otteitaan kauden kuluessa, mutta joutuu toistaiseksi vielä tyytymään sarjataulukon seitsemänteen sijaan.

PeKa nykäisi jo avausneljänneksen aikana piste-eron 15 pisteeseen. Kovassa vireessä viime aikoina ollut Noora Järvikangas ei pettänyt tälläkään kertaa, sillä jo ensimmäisen jakson loppuessa saldoksi oli kertynyt kymmenen pistettä ja kolme koriin johtanutta syöttöä.

Ei peli ollut tässä vaiheessa kuitenkaan vielä selvä. Toisen jakson aikana ViVe hiipi hitaasta kotijoukkueen kannoille, ja jakson lopun Donnaizha Fountainin kolmonen toi joukkueen jo kahdeksan pisteen päähän. Vimpeliläisten harmiksi kuitenkin puoliajan jälkeen pistetehtailuun liittyy toden teolla mukaan myös Linda-Lotta Lehtoranta, ja viimeiseen jaksoon lähdettiin taas PeKan 15 pisteen johdossa. ViVestä ei ollut tällä kertaa pysäyttämään Peli-Karhujen lähiheittoja, sillä PeKa pussitti näitä yli puolet enemmän. Myös levypallot päätyivät enemmissä määrin kotijoukkueen käsiin. Siinä missä PeKa nosteli hyökkäyslevyistä sisään 13 pistettä, pääsi vierasjoukkue rokottamaan näistä ainoastaan kahden pisteen arvoisesti.

PeKan Brittany Starling tykitti mojovan tupla-tuplan lukemilla 18/18, ja oli näin ollen myös joukkueensa tehokkain pelaaja. Pelintekijä Daisha Simmons toimitti joukkueelleen 15/5/4s, ja Noora Järvikangas puolestaan 14/4/4s.

Vimpelin Vedon pistekuningattareksi kruunattiin Amy Griffin, joka tykitti tulostaululle 22 pistettä, sekä kurotti neljä irtopalloa. Griffinin lisäksi ainut pelaaja, joka pääsi kaksinumeroiseen pistelukemaan, oli Donnaizha Fountain 11/5. Joukkueen tehokkaimpana hääri kuitenkin Alisia Jenkins, jonka 17 levypalloa olivat kullanarvoisia joukkueelle. Tämän lisäksi Jenkins tehtaili yhdeksän pistettä.  

Ottelutilastot

Naisten Korisliigan seuraava peli pelataan heti torstaina 20.12., kun vastaan asettuvat HBA sekä Espoo Basket team klo 18.30 Mäkelänrinteellä. Ottelu on katsottavissa Elisa viihde- palvelusta.

 
22.3.2019 22:19 Naisten Korisliiga

Kouvottaret tasoitti ottelusarjan Alkua vastaan – toinen kiinnitys välieräpaikkaan PeKalle, HyPolle sekä Catzille

Kouvottaret tasoitti vieraissa puolivälierien ottelusarjan Forssan Alkua vastaan. Tilanne on nyt 1-1 molempien onnistuessa nousemaan voittoon vieraissa. Toiseen voittoonsa tänään ylettyivät sen sijaan Peli-Karhut, Hyvinkään Ponteva, sekä Catz. Kaikilla kolmella on mahdollisuus napata välieräpaikka ensi maanantaina.

20.3.2019 21:04 Naisten Korisliiga

Hongan vahva aloitus ei riittänyt loppuun asti – Peli-Karhut avausvoittoon

Tapiolan Honka pisti kovaa kampoihin ensimmäisessä puolivälieräkohtaamisessaan hallitsevalle mestarille vieraskentällä, mutta Peli-Karhut ei luopunut avausvoitosta pelin päättyessä niukasti 75-67.

19.3.2019 22:05 Naisten Korisliiga

Hyvinkään Ponteva piti kotietunsa - Espoo Basket Team ja Kouvottaret taipuivat kotihallissa

Naisten Korisliigan pudotuspelien ensimmäiset puolivälierät polkaistiin käyntiin. Hyvinkään Ponteva rynnisti voittoon HBA:sta käsittämättömän päätösneljänneksen avulla ja Catz puolestaan nappasi voiton EBT:stä hyvän avauksen ansiosta. Kouvottaret joutui taipumaan tasaisessa ottelussa Forssan Alulle.

19.3.2019 16:44 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan pudotuspeliennakko 2/2: Peli-Karhut iskee yhteen Tapiolan Hongan kanssa

Viime vuoden mestarijoukkue Peli-Karhut sijoittui runkosarjan kakkostilalle ja saa vastaansa seitsemänneksi sijoittuneen Tapiolan Hongan.

19.3.2019 09:37 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan maaliskuun pelaaja on Kouvottarien Claire Lamunu

Kouvottarien kokoonpanosta löytyi kuukauden pelaaja toistamiseen kauden aikana.

18.3.2019 17:01 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan pudotuspeliennakko 1/2: HBA kohtaa HyPon, FoA haastaa Kouvottaret, Catz EBT:n kimppuun

Naisten Korisliigan pudotuspelien puolivälierissä vastakkain asettuu tiistaina kolme otteluparia. Piikkipaikan runkosarjassa itselleen varmistanut Hyvinkään Ponteva saa vastaansa HBA:n, joka selvitti viimeisenä joukkueena tiensä pudotuspeleihin. Kouvottaret sijoittui puolestaan kolmanneksi ja saa vastaansa kuudenneksi sijoittuneen Forssan Alun. EBT jäi niukasti neljännelle sijalle ja saa näin ollen vieraakseen viidentenä olevan Catzin.

16.3.2019 21:16 Naisten Korisliiga

Kouvottaret nappasi komean voiton Hyvinkään Pontevasta – EBT aloittaa pudotuspelit neljänneltä sijalta

Naisten Korisliigan viimeiset runkosarjaottelut varmistivat Kouvottarien ja EBT:n lopulliset sijoitukset. Kouvottaret selätti HyPon, mutta EBT sen sijaan taipui Vimpelin Vedolle. Illan muissa otteluissa Honka venyi trillerivoittoon Forssan Alusta ja HBA nujersi puolestaan Catzin. Torpan Pojat laittoi sen sijaan PeKan ahtaalle, mutta tällä kertaa kotkalaiset vetivät pidemmän korren.

14.3.2019 21:01 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut nappasi runkosarjan toisen sijan – HBA tappion myötä sarjan kahdeksas

HBA:n viimeisessä runkosarjan kotiottelussa nähtiin vauhdikasta ja urheilullista koripalloa Peli-Karhujen vieraillessa Mäkelänrinteellä. Pisteet kotiin vei lopulta PeKa, kun ottelu sinetöitiin lukemiin 87-94 (41-52).

13.3.2019 21:24 Naisten Korisliiga

Hyvinkään Ponteva varmisti murskavoitolla runkosarjan ykkössijan – EBT Espoon paikalliskamppailun voittoon

Hyvinkään Ponteva kaatoi Forssan Alun vieraissa murskalukemilla ja varmisti samalla myös runkosarjan voiton. Espoo Basket Team jatkoi puolestaan hyvää virettään ja selätti paikalliskamppailussa kotikentällään tiukan väännön päätteeksi Tapiolan Hongan.

13.3.2019 10:53 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan helmikuun pelaajaksi valittu Sara Bejedi tähtää huipulle

Sara Bejedin johdolla HBA Märsky kamppailee ensi kertaa kevään pudotuspeleissä. Ensi kaudella luvassa on puolestaan täysin uudenlaisia haasteita, kun määrätietoinen takapelaaja pääsee testaamaan kykyjään yliopiston parketeille.

9.3.2019 20:40 Pääjuttu

EBT selätti sarjakärki Hyvinkään Pontevan – Honka ja HBA varmistivat pääsynsä pudotuspeleihin

EBT nappasi kovan päänahan vieraskentällä, kun se voitti sarjakärki HyPon lukemin 86-92. Honka puolestaan vei voiton Vimpelin Vedosta ja HBA haki voiton ToPosta, mikä aiheutti Vedon putoamisen pois pudotuspeleistä. Voittoihin ylsivät kierroksella myös Kouvottaret sekä Forssan Alku.

4.3.2019 14:03 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan helmikuun pelaaja on HBA:n Sara Bejedi

Helmikuun aikana Susiladies-tähti Sara Bejedi, 18, nosti kovilla suorituksillaan joukkueensa mukaan kamppailemaan pudotuspelipaikasta.

2.3.2019 20:15 Naisten Korisliiga

Vimpelin Veto kärsi kirvelevän tappion Hyvinkään Pontevalle – voittoihin myös EBT sekä PeKa

Vimpelin Veto oli pitkään kiinni voitossa ja sarjapisteissä, mutta ottelun loppuhetkillä sarjakärki Ponteva todisti olevansa niukasti kovempi luvuin 92-87 (42-43). Kovaa taistelu käytiin myös EBT:n sekä Catzin välillä, kun espoolaiset pitivät sarjapisteet kotonaan vain neljän pisteen erolla. PeKa piti puolestaan vieraissa Forssan Alun takanaan monivaiheisen ottelun päättyessä luvuin 96-82 (50-33).

1.3.2019 21:41 Naisten Korisliiga

Torpan Poikien sinnikäs taistelu ei riittänyt – sarjanousija ulkona pudotuspeleistä

Torpan Pojat pelasi selkä seinää vasten Tapiolan Liikuntahallissa, kun panoksena oli pudotuspelipaikka, sekä myös samalla paikka naisten Korisliigassa. Tapiolan Honka osoitti kuitenkin olevansa tällä kertaa kovempi koriluvuin 65-52 (33-24). Kouvolassa puolestaan tärkeät sarjapisteet menetti Kouvottarille HBA Märsky ottelun päättyessä selvällä erolla 83-64 (38-35).

23.2.2019 20:36 Pääjuttu

Peli-Karhut vei selvän voiton EBT:stä: ”Hyökkäyspäämme toimi aivan loistavasti”

Lauantain muissa peleissä Kouvottaret päihitti monivaiheisen ottelun päätteeksi ToPon ja Catz onnistui puolestaan selättämään Vimpelin Vedon vain kolmella pisteellä. Sarjakärki Hyvinkään Ponteva sen sijaan vei suvereenin voiton Hongasta Martinahallissa.

22.2.2019 20:33 Pääjuttu

HBA jatkaa kamppailua pudotuspelipaikasta – Forssan Alku kaatui ensi kertaa kauden aikana

HBA:n toiveet pudotuspelipaikasta pysyvät yhä hengissä, kun kotikentällä kaatui rymisten sarjan kuudentena oleva Forssan Alku.

20.2.2019 20:53 Naisten Korisliiga

Catzin hurja loppukiri oli liikaa – Kouvottaret romahti kahdella viimeisellä jaksolla

Kotijoukkue Kouvottaret oli vielä puoliaikaan asti hyvin kiinni voitonkannassa, mutta vierasjoukkueen loppujaksojen hurja ryöpytys suisti kouvolalaisten pelin raiteiltaan.

20.2.2019 16:39 Susiladies

Susiladiesin huippulupaus Sara Bejedi sitoutunut Arizona Stateen

HBA:n ja Susiladiesin huippulupaus Sara Bejedi, 18, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltojen yliopistoparketeille Arizona Staten yliopistoon.

18.2.2019 15:19 Naisten Korisliiga

Kouvottarien Taeler Deer: ”Me olemme valmiita pudotuspeleihin”

Kouvottarien takakentän sensaatio Taeler Deer, 22, on kulkenut kivikkoisen ja sinnikkään tien yliopistosta ammattilaispelaajaksi naisten Korisliigaan. Kova harjoittelu tuotti lopulta tulosta, ja nyt nuori pelintekijä elää unelmaansa todeksi.

16.2.2019 17:28 Naisten Korisliiga

ToPon haaveet pudotuspeleistä karkaavat – Vimpelin Veto kesti kotihallissaan

Vimpelin Liikuntahallissa käytiin tärkeä kamppailu sarjapisteistä pudotuspelejä silmällä pitäen. Vierasjoukkue Torpan Pojat oli pitkään kiinni voitossa, mutta Vedon viimeisen jakson rynnistys katkaisi sarjanousijan selän sarjapisteiden jäädessä Vimpeliin.

Näytä lisää vastaavia