Peli-Karhut jäädyttää Auli Nymanin pelipaidan

9.9.2005 Kotkan Peli-Karhut jäädyttää Auli Nymanin pelipaidan lauantaina 10.9. Karhulan liikuntahallilla ennen klo 16 alkavaa Suomen Cupin ottelua Joensuun Katajaa vastaan.

Uransa viime kauteen päättänyt Nyman kuuluu ehdottomasti suomalaisten naiskoripalloilijoiden eliittiin. Liikuntahallin seinä saa mestaruustaulujensa viereen yhden taulun lisää kuvaamaan Nymanin pelipaitaa. Aito pelipaita luovutetaan kotkalaissankarille itselleen.

Nyman pelasi urallaan 369 SM-runkosarjan ottelua vuosina 1982 - 2005 ja teki peleissään 6171 pistettä, otti 4324 levypalloa ja antoi 530 koriinjohtavaa syöttöä.

Näillä lukemilla Nyman sijoittuu pisteissä SM-sarjan kaikkien aikojen tilastossa toiseksi Lea Hakalan jälkeen. Levypalloissa hän on kaikkien aikojen ykkönen ja syötöissä kaikkien aikojen neljäs Minna Myllylän, Lea Hakalan ja Sanna Jämsenin jälkeen.

Nyman on saavuttanut urallaan kaksi Suomen Cupin mestaruutta ja viime kauden päätteeksi hän oli voittamassa 35-vuotiaiden naisten Suomen mestaruuden. Viimeisellä kaudella hänet valittiin kuukauden pelaajaksi niin marras- kuin joulukuussa.

Urallaan kotkalaissentteri on edustanut Suomessa Peli-Karhujen lisäksi Pussihukkia, Merikorista sekä KTP:tä.  

Nyman on palkittu neljä kertaa SM-sarjan parhaana pelaajana vuosina 1989, 1996, 1999 ja 2000. Vielä enemmän on tullut vuoden puolustuspelaajan palkintoja, joita hänelle on kertynyt kuusi vuosina 1996, 1997, 1999, 2000, 2001 ja viimeisin viime kauden päätteeksi 2005.

Mainetta kertynyt myös maaottelu-uralla

Suomen maajoukkue on saanut nauttia Nymanin otteista yhteensä 133 naisten maaottelun verran. Uran aikana on kertynyt lisäksi 40 juniorimaaottelua. Maaotteluissa sentterin piste-ennätys on 29 pistettä, joka syntyi 1995 Tanskaa vastaan. Kaikkien aikojen maaottelupisteissä Nyman on toisella sijalla koossaan yhteensä 1513 pistettä.

Juniorimaaotteluissa kaikkien aikojen tilastoissa hän on edelleen A-tyttöjen tilaston yhdeksäs 226 pisteellä ja B-tyttöjen tilaston neljäs 291 pisteellä.

Huikean koripallouransa lisäksi Nymanilla on kaksi lasta ja hän on kouluttautunut metsätalousinsinööriksi sekä toimii tiedottajana Steveco Oy:ssä.

 
10.10.2018 21:07 Korisliiga

Pyrintö tulitti Ura Basketin nurin – KTP vei Kymenlaakson derbyn

Helsinki Seagulls aloitti kautensa vahvasti Korihaiden kustannuksella.

6.10.2018 11:13 Korisliiga

Korisliiga 2018-19 ennakko 1/3: Viime kauden finalistit ottavat varaslähdön kauteen – Ottelu sunnuntaina suorana Yle TV2:lla

Muutoksia kokenut Karhu Basket ja hyvin kasassa pysynyt Salon Vilpas hakevat jälleen paikkaa loppuotteluissa.

4.10.2018 14:59 Ajankohtainen

Kotimainen koriskausi vahvasti esillä Elisa Viihde Sportilla

Uutuutena katsottavissa on myös suomalaisia vilisevä Saksan Bundesliiga.

23.9.2018 21:30 Suomalaiset ulkomailla

Alex Murphyn vahvat otteet eivät riittäneet Mestarien liigassa

Alex Murphyn kausi unkarilaisseura Szolnoki Olaj'ssa käynnistyi Mestarien liigan karsinnoissa, mutta joukkueen tie nousi pystyyn heti ensimmäisellä karsintakierroksella italialaista Cantua vastaan.

21.9.2018 14:15 Susijengi

Lassi Tuovin ja Jamar Wilsonin kaudet käynnistyvät viikonloppuna

Ranskassa ja Liettuassa pyörähtävät kaudet käyntiin viikonlopun aikana ja samalla Lassi Tuovin sekä Jamar Wilsonin joukkueet pääsevät tositoimiin. Tuovi palasi kesällä tuttuun osoitteeseen tehtyään valmentajasopimuksen SIG Strasbourgin kanssa ja Wilsonia odottavat uudet haasteet Liettuassa Lietkabelisin riveissä.

17.6.2018 10:50 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijalalla uran opettavaisin ja antoisin kausi

Jukka Toijala valmensi Steaua Bukarestin toisena vuotena peräkkäin Romanian liigan hopealle. Vaikka finaalitappio luonnollisesti kismitti Toijalaa, niin hän piti kautta uransa opettavaisimpana.

15.6.2018 08:29 Suomalaiset ulkomailla

Vahva loppukausi lämmitti Koposta

Petteri Koposen, 30, toinen kausi maineikkaassa FC Barcelonassa päättyi sunnuntaina, kun Barcelona taipui Espanjan liigan välierissä Baskonialle otteluvoitoin 1-3. Koposelle kausi oli henkilökohtaisella tasolla hyvin kaksijakoinen, mutta hieno loppukausi jätti hyvän maun.

8.6.2018 13:29 Suomalaiset ulkomailla

Gerald Lee Juniorin vahva kausi Israelissa päättyi pettymykseen

Ensimmäisenä suomalaispelaajana Israelin liigassa pelanneen Gerald Lee Juniorin, 30, kausi loppui alkuviikosta, kun hänen seuransa Maccabi Ashdod putosi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Vaikka kausi päättyi pettymykseen, oli Lee kokonaisuudessaan tyytyväinen kauteen.

7.6.2018 08:48 Suomalaiset ulkomailla

Toijalan Steaua nappasi kotiedun Romanian finaaleissa

Jukka Toijalan valmentama Steaua Bukarest tasoitti Romanian liigan finaalisarjan Oradeaa vastaan ja nappasi samalla itselleen kotiedun. Petteri Koposen Barcelona sen sijaan koki toisen tappion Espanjan liigan välierissä.

5.6.2018 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Koponen Barcelonan paras pistemies tappiossa

Petteri Koponen oli Barcelonan paras pistemies, kun Barcelona aloitti Espanjan liigan välierät selvällä tappiolla Baskoniaa vastaan. Tappion kärsivät myös Jukka Toijalan Steaua Bukarest Romanian liigan finaaleissa ja Gerald Lee Juniorin Maccabi Ashdod Israelin liigan pudotuspeleissä.

4.6.2018 14:20 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin suhteellisen tyytyväinen kauteen Malagassa

Sasu Salinin ensimmäinen kausi Malagassa päättyi pettymykseen, kun joukkue putosi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Baskonialle suoraan kahdessa ottelussa. Kokonaisuudessaan Salin piti kautta kuitenkin kohtuullisen hyvänä.

3.6.2018 11:44 Suomalaiset ulkomailla

Romanian liigassa alkavat finaalit – Toijalan Steaua havittelee mestaruutta

Jukka Toijalan Steaua Bukarest on osoittanut Romanian liigan pudotuspeleissä hienoa venymiskykyä, kun joukkue raivasi tiensä finaaleihin. Maanantaina käynnistyvässä finaalisarjassa Steaua saa vastaansa Oradean.

2.6.2018 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Koposen Barcelona välieriin

Petteri Koposen Barcelona eteni välieriin, kun se voitti Espanjan liigan puolivälierien ratkaisevassa kamppailussa Andorran. Israelin liigassa Gerald Lee Juniorin Maccabi Ashdod taipui Hapoel Tel Avivin vieraana.

31.5.2018 08:09 Suomalaiset ulkomailla

Toijalan Steaua Romanian liigan finaaliin

Jukka Toijalan luotsaama Steaua Bukarest eteni upeasti Romanian liigan finaaleihin. Espanjassa Petteri Koponen oli jälleen Barcelonan parhaimmistoa johdattaessaan joukkueen pakkovoittoon Andorrasta.

30.5.2018 09:11 Suomalaiset ulkomailla

Gerald Lee Juniorille komea tupla-tupla Israelin pudotuspelien avauksessa

Gerald Lee Junior loisti Maccabi Ashdodin avatessa Israelin pudotuspelit voitolla. Lee merkkautti komeasti tupla-tuplan Ashdodin kaataessa Hapoel Tel Avivin. Sasu Salinin kausi Espanjassa sen sijaan tuli päätökseen.

28.5.2018 16:12 Suomalaiset ulkomailla

Gerald Lee Junior aloittaa pudotuspelit Israelissa

Israelin liigan runkosarja saatiin päätökseen monen mutkan kautta sunnuntaina ja pudotuspelit käynnistyvät jo tiistaina. Vielä viime viikolla koko kauden loppu oli vaakalaudalla.

28.5.2018 10:12 Suomalaiset ulkomailla

Koposen tehoilta ei riittänyt - Toijalan Steaua tasasi otteluvoitot

Petteri Koponen oli Barcelonan ykköstykki, mutta sekään ei riittänyt voittoon Espanjan liigan pudotuspelien avauksessa. Myös Sasu Salinin Malaga joutui taipumaan. Jukka Toijalan valmentama Steaua otti kuitenkin tärkeän voiton ja Gerald Lee Juniorin runkosarja Israelissa päättyi voittoon.

27.5.2018 17:55 Suomalaiset ulkomailla

Suuri rooli maistui Huffille: ”Mitä enemmän tulee ikää, niin sitä helpompi on pelata”

Shawn Huffin Frankfurt Skyliners oli lähellä suuryllätystä, kun se pisti Saksan Bundesliigan pudotuspeleissä runkosarjan ykkösen Bayern Münchenin tiukoille. Kausi päättyi lopulta putoamiseen otteluvoitoin 2-3. Kokonaisuudessaan Huff piti kuitenkin sekä omaa että joukkueensa kautta onnistuneena.

Näytä lisää vastaavia