22.3.2017 Suomi-koriksen ”Grand Old Man” Pentti Salmi on saanut Urheilutoimittajain Liiton Elämäntyö urheilutoimittajana –tunnustuksen.

Suomi-koriksen ”Grand Old Man” Pentti Salmi sai keskiviikkona Urheilutoimittajain Liiton Elämäntyö urheilutoimittajana –tunnustuksen. Kuva: Matti Koskinen
- Olen urheilutoimittajana aika monelta varmasti kysynyt, miltä nyt tuntuu, Salmi vastaa tuttuun kysymykseen nauraen.
- Joka päivä näyttää olevan juhlapäivä, kun eilen oli nimipäivä ja tänään tällainen tunnustus!
Tammikuussa 89 vuotta täyttänyt Salmi teki pitkän työn urheilutoimittajana työskennellen muun muassa TUL-lehdessä (1946–1957), Suomen Sosialidemokraatti -lehdessä (1957–1972) sekä Yle Urheilussa (1972–1991).
Salmi oli toimittajana olympialaisissa kaikkiaan 16 kertaa (1952–1988). Miesten koripallon EM-kisoissa hän työskenteli kahdeksan kertaa ja MM-kisoissakin nejästi.
Peräti 41 Koripallon vuosikirjaa vuosina 1971–2010 Koripalloliitolle toimittanut Salmi on valittu Suomi-koriksen Hall of Fameen, ja Helsingin Kisa-Toverit on nostanut hänen valmentajapaitansa Helsingin Urheilutalon kattoon.
Vuonna 2004 Salmelle myönnettiin Suomen Urheilumuseosäätiön kunniakirja työstä urheilukirjallisuuden parissa. Pro Urheilu -mitalin hän vastaanotti vuonna 2007.
Salmi sai vuonna 2009 Koripalloliiton kultaisen koripallon, ja jo aiemmin hänelle on myönnetty liiton kultainen ansiomerkki, vapaaehtoistyöstä Heikki Tuomala –palkinto ja hänet on kutsuttu liiton kunniajäseneksi.
Lue myös
Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.
Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.
19-vuotiaiden poikien Suomen mestari selvisi tänään Kotkan Steveco Areenalla 1250 katsojan edessä, kun Ura Basket voitti KTP:n kolmannessa finaaliottelussa 91-98 ( 50-47).
Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.
Kipinä Basket juhlii miesten I divisioona A:n mestaruutta viemällä finaalisarjan 3-1. Naisten I divisioonassa Espoo Basket Team II voitti finaalisarjan näytöstyyliin.
Kesän 2025 EM-kisojen Rising Star -palkinnolla palkittu ja ammattilaisuransa Partizan Belgradissa käynnistänyt Susijengin nuori tähti ja järvenpääläisen Beat Basketin kasvatti Miikka Muurinen, 211 cm ja 19 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han. Muurisen sai riveihinsä legendaarisen John Caliparin valmentama kestomenestyjä Arkansas.
Helmi Tulonen pääsi juhlimaan Slovakian liigan pronssimitaleja. Lotta-Maj Lahtisen Araski pelasti sarjapaikkansa kauden päätösottelussa ja Lilli Onnela oli ilmiliekeissä Italiassa.
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.
Naisten Korisliigan finaalit huipentuivat melkoiseen trilleriin Helsingissä. Ottelu päättyi lopulta Peli-Karhujen voittoon 72–71, ja se vei mestaruuden otteluvoitoin 3–1.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta Weber Staten riveissä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Viljami Vartiainen, 198 cm ja 22 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen UC Santa Barbaran riveihin Miro Littlen joukkuekaveriksi.