29.1.2016 15:30 Kolmesti Korisliigan vuoden valmentajaksi valittu Pieti Poikola on Kouvojen seuraava päävalmentaja. Seura ja Poikola ovat solmineet 1+1-vuotisen sopimuksen. Poikola seuraa tehtävässä Kouvoja kuudetta vuotta Korisliigassa valmentavaa Jyri Lehtosta, joka ilmoitti lokakuussa jäävänsä kuluvan kauden jälkeen sapattivapaalle valmennustöistä.
Pyrinnön kanssa kolme Suomen mestaruutta voittanut Pieti Poikola valmentaa ensi kaudella Kouvoja.
Poikola seuraa Kouvot-ruorissa Jyri Lehtosta, joka on ilmoittanut jäävänsä sapattivapaalle kuluvan kauden jälkeen. Kuvat: Matti Koskinen & Kai Kilappa.
Tampereen Pyrinnön kolmesti Suomen mestariksi valmentanut 38-vuotias Poikola on innoissaan paluusta Korisliiga-valmentajaksi. Päätös alkoi kypsyä jo syksyllä Kouvojen tiedusteltua miehen halukkuutta palata kasvattajaseuraansa.
– Kävin syksyllä Mansikka-aholla kommentoimassa peliä Yleisradiolle. Sitä ennen minulle oli jo heitetty ajatus valmentaa Kouvoissa ja katselin vähän sillä silmällä ihmisiä ja tunnelmaa. Ajatus Kouvolassa valmentamisesta alkoi tuntua hyvältä. Tampereella opin, kuinka paljon hyvää seurauskollisuus voi tuoda ja siksikin on mukava palata kasvattajaseuraan. Asuin loppusyksystä vaimoni kanssa toista kuukautta Kouvolassa. Viihdyimme Kouvolassa hyvin ja sillä oli luonnollisesti iso merkitys päätökseeni, Poikola kertoo Kouvojen tiedotteessa.
Edelleen myös Tanskan miesten maajoukkueen päävalmentajana jatkava Poikola myöntää, että Kouvojen laadukas kotimainen pelaajarunko motivoi.
– Näen Kouvot hienona haasteena ja seurana, jossa on mahdollisuutta tavoitella mestaruutta. Kotimaisessa rungossa on hieno sekoitus lahjakkuutta ja kokemusta. On etuoikeutettua saada valmentaa huippulahjakkaita pelaajia, joille polte harjoitteluun tulee sisältä. Eturivin takana on myös lupaavia pelaajia, mikä on todella tärkeää, sillä laadukas harjoittelu ja sen kautta tuleva liigamenestys edellyttää 12-15 pelaajan syvyyttä, hän sanoo.
Kouvot-ruoriin tarttuva Poikola on matkustellut joulukuun alusta alkaen Itä-Afrikassa. Toukokuulle jatkuvan kiireettömän matkanteon Poikola tietää kokemuksesta auttavan hänen valmentamistaan.
– Kesän alussa alkaa Kouvolassa harjoittelun organisointi ja suunnittelu. Olen elo-syyskuussa Tanskan maajoukkueen kanssa EM-karsinnoissa. Silloin vastuuta on paljon pelaajilla ja valmennusstaffilla. Hyvällä organisoinnilla ja delegoinnilla se ei ole ongelma – päinvastoin, opin varmasti paljon maajoukkuevalmennuksesta ja toisaalta apuvalmentajien ja pelaajien vastuu kasvattaa. Luottamus tulee olemaan yksi valmennukseni kulmakiviä, Poikola linjaa.
"Ei tämä ole ihan niin helppoa ollut kuin miltä se on saattanut näyttää", totesi kultamitalin pokannut pelinjohtaja Lassi Nikkarinen, kun Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen finaalisarja ratkesi otteluvoitoin 4–0.
Kauhajoki isännöi Helsinki Seagullsia tiistaina kotikentällään IKH Areenalla. Helsinkiläiset johtavat ottelusarjaa 3–0 ja ovat voiton päässä seurahistorian toisesta Suomen mestaruudesta.
Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.
Korisliigan finaalisarjassa on pelattu kaksi ottelua ja Helsinki Seagulls johtaa finaalisarjaa 2–0. Kolmas finaali pelataan lauantaina 3.5. Helsingissä Töölön Kisahallissa klo 15:00. Ottelu on vapaasti katsottavissa Neloselta.
Erik Sajantila säväytti kentän pistekuninkaana, kun Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Korisliigan finaaleissa.
Helsinki Seagullsin kotiavaus Kauhajokea vastaan päättyi 89–56-voittoon. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.
Miesten Korisliigan 1. finaali käynnistyi lauantaina kello 17 Töölön Kisahallissa. Ruudun lähetys ottelusta ei toiminut aluksi, mutta vika on nyt korjattu.
Playoffit puhtaalla pelillä selvittänyt Kauhajoki haastaa miesten Korisliiga-finaalissa sarjavaiheen selkeän voittajan Helsinki Seagullsin. Joukkueet ovat mitelleet keskenään korkeilla sijoilla pudotuspeleissä usein mutta finaalissa vain kerran aiemmin.
Salon Vilpas ja Kataja Basket pelasivat Joensuussa miesten Korisliiga-kauden pronssimitaleista.
Kauhajoen ja Kataja Basketin välieräsarja saapui päätökseen otteluvoitoin 4–0.