Pikkusudet liikkuivat Tikkurilassa

5.9.2016 Tikkurila-Seura, Suomen Koripalloliitto ja K-market Tikkuri järjestivät yhteistyössä Tikkurilan alueen alakoululaisille Pikkusudet-korisriehan. Riehan tahdissa liikkui Tikkurilan Urheilutalolla 30.8.2016 peräti 320 lasta neljästä eri koulusta.

TikS:n valmennuspäällikkö Sami Saarikoski toimi tapahtuman suunnittelijana ja järjestelyjen vastaavana, ja oli myös kerännyt avukseen iloisen ja reippaan vapaaehtoisjoukon päivän läpiviemiseksi.

- Tapahtuman järjestäminen vaatii seuralta pientä panostusta ja innokkaita tekijöitä, mutta ehdottomasti suosittelen seuroja järjestämään Pikkusudet-korisriehoja. Päivä onnistui loistavasti niin sisällön kuin aikataulujen suhteen ja saimme paljon kiitosta oppilailta ja opettajilta tapahtumasta. Uskon, että kaikilla tapahtumaan osallistuneilla jäi päivästä hyvä fiilis!

Aamupäivän aikana lapset tutustuivat koripallon peruselementteihin kuten pallonkäsittelyyn ja heittämisen harjoitteluun, ja lopuksi jokainen pääsi kokeilemaan taitojaan pienpeleissä, joissa pelinohjaajina esiintyivät Suomen maajoukkueiden pelaajat Henna Salomaa, Taru Tuukkanen ja Mikko Koivisto.

Paikallinen K-ruokakauppias Tomi Pilkevaara tarjosi pelaajille terveelliset Pirkka-eväät pelien päätteeksi.

- Ilolla olen mukana tukemassa paikallisen seuran tekemistä. Lasten riemua ja onnistumisia on kiva katsoa, kommentoi Kauppias Pilkevaara, joka itsekin tunnustautuu koripallomieheksi.

Päivän päätteeksi jokainen osallistuja sai kaulaansa Pikkusudet-mitalin ja kotiin viemiseksi Pikkusudet-juomapullon. Kiitosta tuli monen opettajan taholta hienosti järjestetystä tapahtumasta, jossa oli koko ajan sykettä. Myös lasten suusta tuli kiitosta;

- Wau, tää on varmaan aitoa kultaa, kuului useamman pienen pelurin suusta saatuaan mitalin kaulaansa Henna Salomaan toimesta.

Pikkusudet-korisriehojen tarkoitus on liikuttaa mahdollisimman monia koululaisia ja tarjota mieleenpainuva koristapahtuma puhtaasti liikunnan ilon merkeissä. Tällä pyritään kannustamaan lapsia liikkumaan monipuolisesti ja innostumaan liikunnasta. Positiiviset liikuntakokemukset toivottavasti siivittävän lapsen kohti liikunnallista nuoruutta, jolla on monia hyviä vaikutuksia ihmisen kehitykseen. 
 

Pikkusudet-korisriehat ovat osa Suomen koripalloliiton ja Keskon päivittäistavarakaupan yhteisvastuullista Pikkusudet-hanketta, jonka tavoitteena on edistää lasten liikkumista. Hanke toteutetaan yhteistyössä paikallisten koripalloseurojen ja K-ruokakauppiaiden kanssa.
 
7.5.2024 14:30 Korisleirit

Tiina Stenin tyttökorisleiri Kisakalliossa kesäkuussa

Yhdeksättä kertaa Kisakallion Urheiluopistolla järjestettävä tyttökorisleiri tullaan kokemaan tulevana kesänä 9.-12. kesäkuuta. Leiri on suunnattu 2009-2014 -syntyneille tyttöpelaajille.

6.5.2024 14:33 Seura tiedottaa

Lahti Basketball Juniorit hakee valmentajia

Lahti Basketball Junioreissa liikkuu yli 700 lasta, nuorta ja aikuista. Haemme nyt valmentajia eri ikävaiheisiin.

3.5.2024 08:23 Seura tiedottaa

Tikkurilassa tutustuttiin koripalloon Pikkusudet-korisriehassa

Tikkurila-Seura järjesti vauhdikkaan korispäivän lähialueen päiväkotien ryhmille ja pienille koululaisille torstaina 2.5.

3.5.2024 08:17 Seura tiedottaa

LoU Basketin naisten ja tyttöjen päävalmentajat valittu kaudelle 2024–2025

LoU Basket on edennyt suunnitelmissaan ensi kauden varalle ja valinnut naisten ja tyttöjen päävalmentajat.

26.4.2024 14:48 Seura tiedottaa

Tule Raholan Pyrkivään valmentajaksi!

Raholan Pyrkivä etsii valmentajia juniorijoukkueisiinsa

26.4.2024 14:41 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY hakee valmentajia

Helsingin NMKY on Suomen suurin koripalloseura noin 1500 lisenssipelaajalla. Toimintaa on päiväkoti-ikäisestä aikuisten kilpatoimintaan.

24.4.2024 14:21 Seura tiedottaa

YMCA Tampere koripallon valmentajat kaudella 2024-2025

Anssi Niemi ja Patrik von Weissenberg täydentävät YMCA Tampere koripallon työntekijöiden tiimin tulevalla kaudella.

24.4.2024 12:08 Seura tiedottaa

Bojanin korisleiri yhteistyössä Yara Uudenkaupungin tehtaiden kanssa

Korihaiden järjestämä leiri on tarkoitettu koriksesta kiinnostuneille alle 19-vuotiaille. Leiri järjestetään Uusikaupunki Areenalla eli Pohitullissa 25.-26.5.2024.

23.4.2024 14:39 Seura tiedottaa

Jussi Laakso ToPoLan päävalmentajaksi

Jussi Laakso aloittaa ToPoLassa päävalmentajana 17.5.2024.

19.4.2024 12:50 Seura tiedottaa

Naisten 1-divisioonajoukkue Team Lemkemin try out lauantaina 25.5. Lahdessa

Lahti Basketball Juniorit järjestää try out -tapahtuman launataina 25.5.2024 kello 12-15 Lahden Suurhallilla.

Näytä lisää vastaavia