Pohjanmaan korisherruus Lapualle

1.2.2014 Korisliigan Pohjanmaan herruus siirtyi lauantaina Lapualle, kun kauden kaksi edellistä kohtaamista vienyt Kauhajoen Karhu taipui nousukuntoisille Korikobrille kotonaan 76–84 (39–38). Illan muissa kamppailuissa Salon Vilpas haki pisteet Espoosta ja Nilan Bisons tukahdutti Namika Lappeenrannan puolustuksellaan.

Jesse Perryn Korikobrat pisti jälleen - tällä kertaa vieraskentällä.

Ville Mäkäläisen Bisons nousi taas liigan kärkeen.

Marcus Relphorden Vilpas haki kauden toisen vierasvoittonsa. Kuvat: Francois Perthuis, Matti O. Koskinen & Kai Kilappa.

Karhu pyrki saamaan Korikobrat kesytettyä kurinalaisella joukkuepuolustuksella ja epäitsekkäällä hyökkäyspelillä, kun taas lapualaiset hakivat yliotetta kauhajokisista ilmiömäisillä 1-1-ratkaisuilla läheltä ja kaukaa.

 

Pelin viimeiselle minuutille lähdettiin tasatilanteesta 76–76, jolloin lapualaiset iskivät. Lawrence Kinnardin siirrettyä Korikobrat vapaaheittoviivalta johtoon blokkasi Jesse Perry Karhun Quincy Hankins-Colen heiton ja lisäsi korillaan ja bonusvapaaheitollaan lapualaiset ratkaisevasti jo viiden pisteen johtoon.

 

Korikobrat vei pelin viimeisen minuutin puhtaasti 8-0.

 

– Saimme pelin toisella puoliskolla puolustuksen toimimaan erittäin hyvin ja lopussa onnistuimme tärkeissä heitoissa, tiivisti pelin ratkaisun Korikobrien voitokas päävalmentaja Derrick Crayton.

 

Jumbosijalta yhdeksänneksi noussut Korikobrat on voittanut kymmenestä viime pelistään kuusi.

 

Korisliigan tammikuun pelaaja Kyle Fogg (34/5/4 syöttöä) oli taas omalla tasollaan. Jesse Perry (17/14/3 blokkia) ja Lawrence Kinnard (21/15) dominoivat korinalustoja.

 

Karhusta Quincy Hankins-Colelle (17/13) ja Andre Williamsonille (12/11/4 blokkia) merkittiin tupla-tuplat.

 

Bisons helposti liigan kärkeen

 

Nilan Bisonsilla ei ollut vajaamiehisenäkään vaikeuksia nousta Korisliigan kärkeen 83–66 (44–25)-kotivoitolla Namika Lappeenrannasta.

 

Lappeenranta haastoi Bisonsia vahvasti pelin avausjaksolla, mutta toisella kymmenminuuttisella Bisons meni menojaan. Lappeenranta sai kymmeneen minuuttiin aikaiseksi vain seitsemän pistettä, kun Bisons sai vastaavasti tasaisesti pisteitä koko miehistöltään ja rynni 19 pisteen taukojohtoon.

 

Kotijohto kasvoi kolmannella jaksolla parhaimmillaan 25 pisteeseen.

 

Edelleen ilman Antto Nikkarista, Mikko Koivistoa ja John Williamsonia pelanneesta Bisonsista Frank Robinson (19/8/3 syöttöä), Carl Lindbom (18/3/3 riistoa), Tuukka Kotti (14/4/2 blokkia), Ilpo Pehkonen (14/2), Matti Nuutinen (10/2/6 syöttöä) ja Ville Mäkäläinen (8/4/7 syöttöä) olivat ahkerimmat talkoolaiset.

 

Loimaalaispaitaan teki comebackin jo kertaalleen kotimaahansa lähtenyt Ralph Sampson (0/3), joka lomitti loukkaantunutta Williamsonia.

 

Namikasta Todd Brown (26/4/3 riistoa) oli omaa luokkaansa.

 

Ehjä joukkuepuolustus toi Vilppaalle voiton

 

Salon Vilpas haki vasta kauden toisen vierasvoittonsa jatkamalla Espoossa Tapiolan Hongan alavirettä. Vilpas nappasi vierasvoiton matkaansa lukemin 72–78 (39–42).

 

Kauden kenties parasta puolustuspeliään esittänyt Vilpas piti peliä komennossaan pelin alusta loppuun asti. Alkuviikolla sairastelusta kärsinyt Honka nousi viimeisen pariminuuttisen aikana kolmeen otteeseen kolmen pisteen päähän, mutta Vilpas laittoi viimeiset vapaaheittonsa vuorenvarmasti sukkaan ja vei levypallot Joseph Harrisin johdolla.

 

– Olen ylpeä siitä, että saimme puolustuksessa aikaan stoppeja silloin, kun Honka roikkui pitkään parin, kolmen pisteen päässä. Meillä on ollut pelien sisällä heittelyä esityksissämme, mutta tänään pystyimme puolustamaan solidisti 40 minuuttia, kiitteli Vilpas-komentaja Mikko Tupamäki.

 

Marcus Relphorde (27/6) oli salolaisten ehdoton ykkönen ja Joseph Harris (11/9) kunnostautui loppuhetkillä. Vilpas onnistui kuitenkin koko joukkueena, ja mm. Mikael Sandberg (5/2) ja Ilmari Kallio (5/2) pelasivat minuuttinsa vakuuttavasti.

 

Kuudesta edellisestä pelistään vain yhden voittaneen Hongan tehokkain oli Jaraun Burrows (28/10). Ronnie Clark (18/10) kietoi myös tupla-tuplan.

 

(Basket.fi-STT)

Lisätietoja: Korisliiga
 
20.3.2025 12:01 Korisliiga

Katajan Currysta korikuningas – Seagulls nautti Lassi Nikkarisen tarjoiluista

Korisliigan runkosarjan korikuningas oli Kataja Basketin KeShawn Curry, joka tilastoi 23,9 pistettä ottelua kohden. Seagullsin Lassi Nikkarisen nimi puolestaan komeilee kauden päätteeksi syöttötilaston kärjessä.

19.3.2025 20:40 Korisliiga

Korisliigan viimeinen playoff-joukkue ratkesi – Tuukka Kotti jätti hyvästit koripallokentille Espoossa

Miesten Korisliigan viimeinen jatkosarjakierros on pelattu ja puolivälieräparit vihdoin selvillä. Viimeisen playoff-paikan vei Kouvot. Pudotuspelit alkavat lauantaina 22. maaliskuuta.

19.3.2025 09:35 Korisliiga

Korisliigan päätöskierroksella riittää panosta: Kuka nappaa viimeisen pudotuspelipaikan? Kenestä korikuningas?

Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Kouvot ja BC Nokia taistelevat viimeisestä pudotuspelipaikasta. Katajan KeShawn Curry ja Kouvojen Blake Francis puolestaan ratkaisevat korikuninkuuden.

15.3.2025 20:01 Korisliiga

Pyrintö varmisti alemman jatkosarjan voiton – Kouvot ohitti Nokian kilpailussa viimeisestä playoff-paikasta

Korisliigan alemmassa jatkosarjassa voittivat tänään Tampereen Pyrintö ja Kouvot, ylemmässä Salon Vilpas.

14.3.2025 20:33 Korisliiga

Kobrat voittoon Puittisen tuplatuplan avulla – Karhu kesytti biisonit Loimaalla

Miesten Korisliigassa nähtiin tänään yksi ylemmän ja yksi alemman jatkosarjan ottelu.

12.3.2025 20:42 Pääjuttu

Alemman jatkosarjan playoff-paikoista tiukka taistelu – ylälohkossa kotiedut lukittu

Tampereen Pyrintö otti äärimmäisen tärkeän voiton pudotuspelihaaveidensa kannalta. Ylemmässä jatkosarjassa Salon Vilpas varmisti kotietunsa.

12.3.2025 15:42 Korisliiga

Kalib Boone Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–2025 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun valinta on Helsinki Seagullsin Kalib Boone.

8.3.2025 19:40 Korisliiga

Kouvot ei suostu taipumaan – tavoittelee yhä playoff-paikkaa

Miesten Korisliigan neljässä ottelussa pisteitä jaettiin Kouvoille, Kataja Basketille, Helsinki Seagullsille ja Salon Vilppaalle.

7.3.2025 20:46 Korisliiga

BC Nokia hallitsi peliä kummassakin kenttäpäädyssä – veti pidemmän korren lähes kaikissa tilastokategorioissa

BC Nokian playoff-paikka näyttää entistä todennäköisemmältä. Tänään joukkue kaatoi Kobrat roimalla piste-erolla.

5.3.2025 20:29 Korisliiga

Korihaiden debyytti uudessa kotihallissa äityi jännitysnäytelmäksi – Kauhajoki kukisti Seagullsin

Monitoimijatalo Wintterin avajaiset päättyivät kovasta yrityksestä huolimatta isäntien tappioon. Miesten Korisliigassa pelattiin kolme ylemmän ja yksi alemman jatkosarjan ottelu.

Näytä lisää vastaavia