15.7.2022 00:27 Suomen 18-vuotiaat pojat kohtasivat Portugalin vieraskentällä toisen kerran. Sudenpentujen taistelusta huolimatta kotijoukkue oli parempi 74-67.
Morris Ugusuk kantoi vastuuta hyökkäyspäässä. Kuva: Vesa Koivunen
Avauspuoliajalla Suomella oli omat hyvät hetkensä, mutta Portugali oli ottelussa niskan päällä. Puoliajalle lähdettiin kotijoukkueen johtaessa 41-33.
Sudenpennut aloittivat kolmannen jakson ryminällä ja veivät jakson alun 10-0. Kotijoukkue kuitenkin toipui tästä ja nappasi lopulta toisen voittonsa Suomesta 74-67.
- Peli oli tänään meiltä parempi konseptillisesti sekä puolustus että hyökkäyspäässä. Pelikovuuden kanssa oli edelleen haasteita ja Portugali hallitsi hyökkäyslevypalloja ja sai sitä kautta 15 heittoa enemmän kuin me. Vastustaja teki myös riistojen jälkeen paljon pisteitä. Nämä pelit olivat meille loistava kokemus. Portugalin pelikovuus ja jatkuva pelaaminen olivat loistavalla tasolla ja kaikki kunnia heille siitä. Heillä on hyvä joukkue, päävalmentaja Mikko Tupamäki sanoi.
Eino Pällijeff pelasi hyvän pelin ja sai kasaan 13 pistettä ja kuusi levypalloa. Morris Ugusukille kertyi kymmenen pistettä. Paulo Horta pussitti Portugalille 15 pistettä.
- Saimme tänään luotua laadukkaita heittopaikkoja, mutta emme saaneet palloa sisään hyvistäkään kolmen pisteen heittopaikoista. Kahden pisteen heittojen prosentti oli tänään hyvä. Lisäksi eiliseen verrattuna paransimme joukkuepuolustamista. Palloscriini- ja apupuolustaminen toimivat tänään paremmin.
Suomi jatkaa valmistautumistaan ikäluokan EM-kisoihin ja pelaa vielä tuplamaaottelut Puolaa vastaan. Pelit pelataan Kisakalliossa 21-22.7.
18-vuotiaiden EM-kisat kokoavat 16 maanosan parasta maata Tampereelle heinä-elokuun taitteessa 2024. Suomen Koripalloliitto ja Tampereen kaupunki ovat tehneet sopimuksen kisojen järjestämisestä.
Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 18-vuotiaiden poikien EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan heinä-elokuun taitteessa 2024.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.
Suomen nuorisomaajoukkueiden vuoden ensimmäinen tapahtuma, Baltic Sea Basketball Cup, saatiin päätökseen Tallinnassa. Suomen 16-vuotiaat tytöt jatkoivat voittamattomana, mutta Sudenpennut joutui toteamaan kolmesti Ruotsin paremmakseen.
Suomen nuorisomaajoukkueet jatkoivat pelejään Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa, jossa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kolmen voiton päivää Viroa vastaan.
Suomen nuorten maajoukkueet aloittivat taipaleensa maajoukkuevuoden 2023 parissa Tallinnan perinteikkäässä Baltic Sea Basketball Cupissa. Turnauksen avauspäivänä Sudenpennut kellisti Latvian kahdesti neljästä ottelusta.
Suomen 16- ja 18-vuotiaiden maajoukkueet on valittu vuotuiseen Baltic Sea Basketball Cupiin, joka pelataan Tallinnassa, Audentesin urheilukoulussa, 3.-5.1.2023.
Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat on valittu vuodelle 2023. Sudenpentujen päävalmentajat pysyvät pitkälti samoina, mutta uutena nimenä nähdään Henri Clement, joka ottaa komentoonsa 15-vuotiaiden poikien maajoukkueen.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue näytti jälleen kerran sitkeytensä, kun B-divisioonan EM-kisojen päätösottelussa Suomi nousi 72-66 (30-37) -voittoon Islantia vastaan. Ennakkotiedoista poiketen B-divisioonasta nousi vain kaksi joukkuetta A-divisioonaan, joten nousu jäi tällä kertaa sivu suun.
18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisojen puolivälierissä Suomi nousi vaikeuksista huolimatta rinnalle ja ohitse Portugalia vastaan ja turnauksen neljän parhaan joukkoon. Sudenpennut kairasi 73-69 (31-42) -voiton ja pelaa huomenna nousumahdollisuudesta A-divisioonaan.
18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisoissa Suomi hävisi alkulohkonsa päätöspelissä Ruotsille 78-67 (31-40). Sudenpennut sijoittui tappiosta huolimatta alkulohkonsa kärkisijalla ja kohtaa kisojen puolivälierissä Portugalin perjantaina.
18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisoissa Suomi jatkaa puhtaalla pelillä kolmen ensimmäisen alkulohko-ottelun jälkeen, kun tänään Sudenpennut päihitti Kyproksen 92-37 (52-23). Suomi pelaa huomenna alkulohko D:n voitosta Ruotsia vastaan.
18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat Romanien Ploieștissa käynnistyivät Suomen osalta voitokkaasti, kun Sudenpennut päihitti Itävallan 110-64 (53-36).
Koripallon 18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat käynnistyvät perjantaina 29.7. Romanian Ploieștissa. Vasta lauantaina ensimmäisen alkulohkon pelinsä pelaava Suomi hakee kisoista paikkaa kolmen parhaan joukossa, mikä tarkoittaisi samalla nousua A-divisioonaan.
Suomen molemmat 18-vuotiaiden maajoukkueet pelasivat perjantaina ottelut. Tyttöjen maajoukkue voitti Tšekin Klatovyssä Israelin peräti 40 pistettä. Kisakallion Susi Training Centerissä taas pojat kärsivät tappion Puolalle.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen Puola-tuplamaaotteluiden ensimmäinen osa päätyi Sudenpentujen laariin, kun Suomi voitti Kisakallion Susi Training Centerissä vierailleen Puolan niukimmalla mahdollisille tavalla, yhdellä pisteellä, 75-74 (37-33).
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa kaksi harjoitusmaaottelua torstaina 21. ja perjantaina 22. heinäkuuta, kun Sudepentujen vieraaksi Kisakallion Susi Training Centeriin saapuu Puola.
Suomen 18-vuotiaat pojat jatkavat valmistautumistaan B-divisioonan EM-kisoihin Portugalissa. Sudenpennut kohtaavat Portugalin keskiviikkona ja torstaina. Molempina päivinä ottelut alkavat klo 22:15 Suomen aikaa.
Kuten U16-maajoukkueet, myös 18-vuotiaiden maajoukkueet ottivat voitot Virosta. Pojille voitto kirjattiin lukemin 98-60. Tytöt nappasivat voiton 85-42.
18-vuotiaiden maajoukkueet nappasivat selkeät voitot Norjasta PM-kisoissa. Pojat jatkavat ilman tappioita, kun Norja kaatui 95-51. Tytöt ottivat toisen voittonsa Norjan jäädessä jalkoihin 85-29.