Pounds johdatti Hongan kotivoittoon Pyrinnöstä

25.10.2015 Naisten Korisliigassa pelattiin sunnuntaina yksi ottelu, kun Tapiolan Honka sai vieraakseen Tampereen Pyrinnön. Kotijoukkue oli vahvan levypallopelin (47-32) turvin vieraita etevämpi ja nappasi sarjapisteet lukemin 70-62.

"Didi" Pounds oli erinomaisella pelipäällä, kun Honka kukisti kotonaan Pyrinnön. Kuva: Francois Perthuis.

 

Ottelu käynnistyi tasaisissa merkeissä ja ensimmäinen neljännes kirjattiin Pyrinnölle 17-18. Toisella kympillä Honka otti ohjia käsiinsä Sara Rokkasen (17/6) sekä kentän pistekuningattaren Dionne Poundsin (29/5) onnistumisilla.

 

Toinen puoliaika eteni tasatahtia eikä Pyrintö onnistunut nousemaan voittoon, vaan emännät säilyttivät johtonsa loppusummeriin asti.

 

- Hyvä, että pystyttiin voittamaan nihkeälläkin pelillä. Pounds oli hyökkäyksessä vahva, mutta joukkueen 21 menetystä tekivät ottelusta haasteellisen, voittajien päävalmentaja Kimmo Kujansivu totesi.

 

Vieraiden suurimmat onnistujat olivat tupla-tuplan urakoinut Mollie Williams (24/12) sekä 15 pistettä heittänyt Meral Bedretdin.

 

 
1.10.2025 20:56 Naisten Korisliiga

PeKa aloitti mestaruuden puolustamisen kotivoitolla - kolme muuta ottelua päättyivät vierasvoittoihin

Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.

1.10.2025 09:36 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan infopaketti 2025–26

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 14:54 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 3/3: EBT, Torpan Pojat ja Peli-Karhut lähtevät mitalijahtiin

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 10:19 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 2/3: Tampereen Pyrintö, Kouvottaret ja Tapiolan Honka hamuavat kärkipäähän

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

29.9.2025 12:15 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 1/3: BC Nokia, Vimpelin Veto ja HBA-Märsky lähtevät parantamaan viime kaudesta

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

11.8.2025 15:00 Pääjuttu

Naisten Korisliigan sarjaohjelma kaudelle 2025–2026 julkaistu

Naisten Korisliiga käynnistyy 1. lokakuuta neljän ottelun kierroksella, ja mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta. Ohjelma tarjoaa jälleen tiukkoja taistoja ja erityistapahtumia ympäri maan.

4.8.2025 20:50 Suomalaiset ulkomailla

Kolminkertainen vuoden puolustuspelaaja Magdalene Agyei siirtyy Espanjan kakkossarjaan

Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.

22.7.2025 10:53 Pääjuttu

Delanie Crawford Peli-Karhuihin

Hallitseva naisten Suomen mestari Peli-Karhut jatkaa pelaajakiinnityksiään. Kolmantena ulkomaalaisvahvistuksena ryhmään liittyy Tulsan yliopistosta keväällä valmistunut 180-senttinen ja 22-vuotias Delanie Crawford.

19.7.2025 10:18 Naisten Korisliiga

Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson Peli-Karhuihin

Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue Peli-Karhut jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaksi kaudeksi. Peli-Karhujen tuorein kiinnitys on Euroliiga-kokemustakin omaava Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson, 188 cm ja 32 vuotta, joka saapuu Kotkaan yksivuotisella sopimuksella.

16.7.2025 15:34 Naisten Korisliiga

Lotta Vesiluoma palaa Naisten Korisliigaan ToPon paidassa

ToPon Naisten Korisliiga-joukkueen pelinjohtajaosasto vahvistuu nimekkäällä paluumuuttajalla, kun Lotta Vesiluoma palaa kotimaan pääsarjatasolle liittyen ToPon joukkueeseen. Viimeiset kolme vuotta Ruotsissa pelannut Vesiluoma pelasi Naisten Korisliigaa edellisen kerran kaudella 2021-22 kasvattajaseurassaan EBT:ssä.

Näytä lisää vastaavia