Puhun puheenjohtajana jatkaa Jyrki Huovinen – seuran hallitukseen uusia kasvoja

23.5.2017 PuHu Juniorit ry piti torstaina 18.5. sääntöjen määräämän kevätkokouksensa. Esityslistalla oli mm. puheenjohtajan ja hallituksen valinta sekä alkavan kauden toimintasuunnitelman ja budjetin hyväksyntä.

Lähes ennätysmäärä seuran jäseniä ja muita asiasta kiinnostuneita oli kokoontunut PuHu Juniorit ry:n kevätkokoukseen Martinlaakson koululle torstaina 18.5. Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat sekä hallituksen tekemät esitykset seuran sääntöihin liittyvistä pienistä muutoksista.

Seuran puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti edelleen Jyrki Huovinen (46). Alkava kausi on Jyrkille jo viides peräkkäinen nuijan varressa, joten jäsenistö tuntuu selkeästi olevan tyytyväistä Jyrkin toimintaa kohtaan.

Hallitus kaudella 17-18 muodostuu maksimäärästä jäseniä. Vanhoina jäseninä jatkavat Kirsi Lahti, Teemu Hiilinen, Jyri Lindqvist ja Kai-Ari Lundell. Uusina jäseninä hallitukseen tulivat valituiksi Maiju Ranta, Henry Hietavala, Antti Saarinen sekä Janne Stude.

Sääntömuutosehdotukset hyväksyttiin hallituksen esityksen mukaisesti. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että jatkossa hallituksen jäsenet valitaan PuHussa aina yhdeksi kaudeksi kerrallaan (aiemmin kaksi kautta).

 
3.5.2024 08:23 Seura tiedottaa

Tikkurilassa tutustuttiin koripalloon Pikkusudet-korisriehassa

Tikkurila-Seura järjesti vauhdikkaan korispäivän lähialueen päiväkotien ryhmille ja pienille koululaisille torstaina 2.5.

3.5.2024 08:17 Seura tiedottaa

LoU Basketin naisten ja tyttöjen päävalmentajat valittu kaudelle 2024–2025

LoU Basket on edennyt suunnitelmissaan ensi kauden varalle ja valinnut naisten ja tyttöjen päävalmentajat.

26.4.2024 14:48 Seura tiedottaa

Tule Raholan Pyrkivään valmentajaksi!

Raholan Pyrkivä etsii valmentajia juniorijoukkueisiinsa

26.4.2024 14:41 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY hakee valmentajia

Helsingin NMKY on Suomen suurin koripalloseura noin 1500 lisenssipelaajalla. Toimintaa on päiväkoti-ikäisestä aikuisten kilpatoimintaan.

24.4.2024 14:21 Seura tiedottaa

YMCA Tampere koripallon valmentajat kaudella 2024-2025

Anssi Niemi ja Patrik von Weissenberg täydentävät YMCA Tampere koripallon työntekijöiden tiimin tulevalla kaudella.

24.4.2024 12:08 Seura tiedottaa

Bojanin korisleiri yhteistyössä Yara Uudenkaupungin tehtaiden kanssa

Korihaiden järjestämä leiri on tarkoitettu koriksesta kiinnostuneille alle 19-vuotiaille. Leiri järjestetään Uusikaupunki Areenalla eli Pohitullissa 25.-26.5.2024.

23.4.2024 14:39 Seura tiedottaa

Jussi Laakso ToPoLan päävalmentajaksi

Jussi Laakso aloittaa ToPoLassa päävalmentajana 17.5.2024.

19.4.2024 12:50 Seura tiedottaa

Naisten 1-divisioonajoukkue Team Lemkemin try out lauantaina 25.5. Lahdessa

Lahti Basketball Juniorit järjestää try out -tapahtuman launataina 25.5.2024 kello 12-15 Lahden Suurhallilla.

18.4.2024 14:10 Seura tiedottaa

Tule Elite Athletes -koripalloleirille Poriin kesäkuussa

BC Sisun järjestämän Elite Atheles -leirin valmennuksesta vastaavat belgialaisvalmentajat Mathieu Detiege ja Oliver Goetgeluck.

18.4.2024 10:42 Seura tiedottaa

Olli Kaijansinkko BC Nokia ry:n toiminnanjohtajaksi

BC Nokia ry:n johtokunta on nimittänyt uudeksi toiminnanjohtajakseen 1.8.2024 alkaen Olli Kaijansinkon, 29. Olli siirtyy tehtäväänsä Kouvot Juniorit ry:n toiminnanjohtajan tehtävästä.

Näytä lisää vastaavia