Puolustusvoimien Urheilukouluun 2012?

26.12.2011 Kiinnostaako varusmiespalveluksen suorittaminen Urheilukoulussa? Koripalloilijoiden hakemukset on lähetettävä 1.3.2012 mennessä.

Urheilukouluun hakeminen

 

Puolustusvoimien Urheilukoulu toimii Hämeen Rykmentissä Lahdessa. Urheilukoulun tehtävänä on antaa varusmiespalvelustaan suorittaville motivoituneille ja lahjakkaille urheilijoille (mukaan lukien naiset) mahdollisuudet toteuttaa sotilaskoulutuksen ohessa systemaattista valmentautumista. Urheilukoulu tarjoaa hyvät harjoitteluolosuhteet sekä riittävästi aikaa nousujohteista harjoittelua varten varusmiespalveluksen ohessa.

Lajit

Urheilukouluun voivat hakea kaikkien niiden lajien urheilijat, joissa järjestetään Olympiakilpailut tai viralliset MM-kilpailut. Vuodesta 1979 Urheilukoulussa on palvellut 5199 urheilijaa 54:stä eri lajista.

Harjoitusolosuhteet

Hennalan varuskunnasta, Lahden kaupungista ja läheisistä valmennuskeskuksista (Vierumäki, Pajulahti) löytyvät harjoituspaikat lähes joka lajiin.

Valmennus

Urheilukoulussa on ohjattuun valmennukseen varattu aikaa päivittäin 2-8 tuntia (yhteensä noin 12–30 h/vko). Harjoitteluun on lisäksi käytettävissä lähes kaikki illat ja viikonloput. Urheilukoulu tarjoaa kahdeksan leiriviikkoa valmentautumiseen varuskunnassa tai urheiluopistoilla. Valmennus tapahtuu koulutettujen (suurimmalla osalla on joko liikunnanohjaaja- tai ammattivalmentajatutkinto) sotilasvalmentajien johdolla. Useissa lajeissa käyvät harjoituksia johtamassa lajiliittojen valmentajat ja kouluttajat. Valmennuksen apuna voidaan käyttää myös eri lajien siviilivalmentajia. Urheilukouluun valitut suorittavat 1-tason valmentajatutkinnon palveluksensa aikana.

Muita tietoja

Urheilijat palvelevat Urheilukoulussa pääsääntöisesti 362 vrk. Vuoden palvelevat koulutetaan vähintään aliupseereiksi. Parhaiten menestyneet saavat reserviupseerikoulutuksen. Myös reserviupseerikurssi pidetään Urheilukoulussa ja urheilijat voivat kurssin aikana harjoitella säännöllisesti. Huippu-urheilijoilla on mahdollisuus myös 180 vrk palvelusaikaan (maksimissaan 30 % saapumiserän vahvuudesta), jolloin heidät koulutetaan miehistötehtäviin. Tälle erikoislinjalle on mahdollisuus hakeutua, jos urheilija saa rahallista Suomen Olympiakomitean tukea, harjoittelee ja kilpailee pääsääntöisesti ulkomailla, kuuluu joukkuelajeissa ns. pelaavan kokoonpanoon Suomen korkeimmalla sarjatasolla tai on poikkeuksellisen menestynyt urheilulajissaan.

Hakeutuminen

Kesäkuun 2012 saapumiserään hakevien talvilajien urheilijoiden, joiden kansallinen kilpailutoiminta ajoittuu syksystä kevääseen (mm. hiihtolajit, kamppailulajit, jääkiekko, salibandy, kori- ja lentopallo) on jätettävä hakemuksensa 1.3.2012 mennessä. Erillisiä hakulomakkeita erikoisjoukkoihin saa aluetoimistoista ja Urheilukoululta. (www.puolustusvoimat.fi =>varusmiehille =>erikoisjoukot =>urheilukoulu tai www.urheilukouluntuki.fi).

Urheilukouluun hakijoiden tulee edustaa kansallista nuorten tai yleisen sarjan huippua. Urheilulajin tulee olla olympia- tai MM-kilpailujen ohjelmassa. Myös Hierojan ammattitutkintoon valmistavan koulutuksen käyneet urheiluhierojat voivat hakea Urheilukouluun 362 vrk palvelukseen. Valinnat suoritetaan eri lajien asiantuntijalausuntojen sekä psykologisten ja fyysisten testien tulosten perusteella. Valintatestit tulevat olemaan vuonna 2012 maalis- huhtikuun vaihteessa.

 
23.5.2026 13:43 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton hallitukseen uusia kasvoja: Granström, Joensuu ja Rauramo

Koripalloliiton kevätliittokokous järjestettiin 23.5. Kulttuurikasarmilla Helsingissä. Liittohallitukseen valittiin uusina jäseninä Mikko Granströmin, Olli Joensuun ja Janne Rauramon.

15.5.2026 15:06 3x3

Jamar Wilson ottaa ohjat 3x3-koripallon kehittämisestä

Koripalloliitto on nimittänyt Jamar Wilsonin vetämään 3x3-koripallon kehitystä Suomessa. Wilson aloittaa tehtävässään 18. toukokuuta.

11.5.2026 11:13 Koripalloliitto

Superlauantaina juhlistetaan porukalla koriskautta 2025–2026

Koriskausi 2025–2026 saa arvoisensa päätöksen, kun koko korisperhe kokoontuu Helsingin ytimeen lauantaina 23. toukokuuta 2026. Superlauantai tuo saman katon alle pelaajat, seuratoimijat, fanit, alumnit ja kaikki, joiden sydän sykkii suomikorikselle.

8.5.2026 08:49 Koripalloliitto

Syksyllä heitetään taas Miljoona koria! – hyödynnä kampanja seurassanne

Elokuussa innostetaan jälleen Suomen koululaisia yhteisiin korintekotalkoisiin. Seuroille Miljoona koria! tarjoaa valmiin konseptin lisätä niin yhteistyötä koulujen kanssa kuin seuran harrastajamäärää.

13.4.2026 11:07 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton hallitusvalinnat kevätliittokokouksessa 2026

Seura voivat ehdottaa hallituksen jäseniä liittohallitukseen ehdollepanotoimikunnalle 26. huhtikuuta asti. Valinnat tehdään toukokuussa kevätliittokokouksessa, johon osallistuminen on seuroille paras tapa vaikuttaa liiton toimintaan.

10.4.2026 13:51 Koripalloliitto

Superlauantain liput ovat nyt myynnissä – koriskausi huipentuu Helsingissä 23.5.2026

Koriskausi 2025–2026 saa arvoisensa päätöksen, kun koko korisperhe kokoontuu Helsingin ytimeen lauantaina 23. toukokuuta 2026. Superlauantai tuo saman katon alle pelaajat, seuratoimijat, fanit, alumnit ja kaikki, joiden sydän sykkii suomikorikselle.

28.3.2026 07:00 Koripalloliitto

Koripalloliitto hakee pelaajakehitysvastaavaa

Tule mukaan rakentamaan suomalaisen koripallon tulevaisuutta!

28.3.2026 07:00 Koripalloliitto

Koripalloliitto hakee 3x3-manageria

Tule mukaan rakentamaan suomalaisen koripallon tulevaisuutta!

9.3.2026 14:28 Koripalloliitto

Lisenssiennätys rikki – koripallon vahva vire näkyy kentillä ja katsomoissa

Koripallon lisenssipelaajien kaikkien aikojen ennätys 22 682 rikkoutui perjantaina. Lisenssiennätys on tärkeä virstanpylväs suomalaiselle koripallolle ja vahva viesti siitä, että lajin kasvu jatkuu.

26.1.2026 14:49 Koripalloliitto

Koripalloliiton ja K-ryhmän pitkälle sekä menestyksekkäälle yhteistyölle jatkoa

Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmä ovat solmineet jatkosopimuksen vuonna 2015 alkaneelle yhteistyölle. Uusi sopimus on kestoltaan 1+2 -mallinen. Pirkka Street Basket -kiertueiden, Pirkka Pikkusudet -koriskoulujen ja -riehojen ja maajoukkuenäkyvyyden lisäksi Koripalloliitto ja Pirkka jatkavat entistä isommassa roolissa K-ryhmän valtakunnallisessa Liike on lääke -hankkeessa.

Näytä lisää vastaavia