Pyrinnölle täpärä voitto Vilppaasta

9.10.2010 Mestaruutta puolustava Tampereen Pyrintö otti Korisliigan ainoassa lauantain pelissä kauden toisen voittonsa, kun Salon Vilpas kukistui täpärästi Tampereella 82-77 (44-34) –tuloksella. Pyrintö otti pelin ohjat, kun se vei ensimmäisellä jaksolla kuusiminuuttisen peräti 16-1.

Kenneth Lowe ja Pyrintö rynnistivät kotivoittoon Salon Vilppaasta. Kuva: Francois Perthuis.

Kotijohto kesti kolmannelle jaksolle, jonka puolivälissä Vilpas kävi parhaimmillaan neljän pisteen johdossa.

Viimeistä jaksoa Pyrintö taas johti koko ajan. Pari minuuttia ennen loppua kotijohto oli turvallisen tuntuisesti 78-68, mutta Vilpas nousi vielä viimeisellä minuutilla 78-77 -tilanteeseen. Pyrintö hallitsi kuitenkin loppuratkaisuja, vaikka Vilppaan koko ulkomaalaiskolmikko pääsi vuoronperään yrittämään loppuhetkillä tuossa vaiheessa tasoittavaa kolmen pisteen koria.

- Tämä oli varsin hyvätasoinen alkukauden peliksi ja Vilpas antoi hyvän vastuksen. Olimme lopussa henkisesti kypsempiä, vaikka annoimmekin Vilppaan heittää liikaa kolmosia. Parempaan suuntaan ollaan menossa, kommentoi Pyrinnön valmentaja Pieti Poikola.

Kenneth Lowe heitti Pyrinnölle 26 pistettä ja Antero Lehto 16. Antti Nikkilä kahmi 14 levypalloa.

- Hävisimme ensimmäisellä puoliskolla sisäpelissä. Toisella puoliskolla paikkapuolustuksemme alkoi toimia ja pääsimme paremmin peliin mukaan, totesi Vilppaan valmentaja Kimmo Vyyryläinen.

Vilppaan tehoparin muodostivat Theron Wilson 25:llä ja Dijuan Harris 23 pisteellä. Joukkueen tuorein vahvistus Nicchaeus Doaks aloitti seitsemän pisteen saaliilla.

 (STT)

Lisätiedot: Ottelutilastot

Asiat

 
18.7.2025 11:03 Korisliiga

Innamaalle monivuotinen jatkosopimus Vilppaan kanssa

Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.

17.7.2025 21:37 Korisliiga

Brandon Stroud vahvistaa Kouvoja

Kouvolalainen Kouvot on solminut tulevaa Korisliiga-kautta kattavan pelaajasopimuksen 198-senttisen ja 23-vuotiaan laitahyökkääjän Brandon Stroudin kanssa. Stroud on toisen polven amerikkalaisvahvistus, sillä hänen isänsä Derrick Stroud pelasi Suomessa 2000-luvun alussa.

17.7.2025 14:04 Korisliiga

Jaquan Carlos Kataja Basketin takalinjoille, Purmonen jatkaa joukkueessa

Joensuulainen Korisliiga-joukkue Kataja Basket on tehnyt yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen yhdysvaltalaisen Jaquan Carlosin kanssa. 183-senttisen, 24-vuotiaan Carlosin tuleva kausi on ammattilaisuran ensimmäinen. Seuran oma kasvatti, 18-vuotias Otso Purmonen, on puolestaan solminut jatkosopimuksen Kataja Basketin kanssa.

11.7.2025 18:42 Pääjuttu

Ze´Rik Onyemasta Vilppaan uusi sentteri

206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.

9.7.2025 09:58 Korisliiga

Hugo Boman siirtyy Kauhajoelle

Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.

7.7.2025 11:48 Korisliiga

Laituri Brian Goracke vahvistaa Korihaita

Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.

4.7.2025 11:10 Korisliiga

Leo Eklund tavoittelee uransa seuraavaa askelta Korihaissa

Uudenkaupungin Korihait on tehnyt kahden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen takamies Leo Eklundin kanssa. 19-vuotias Eklund siirtyy kasvattajaseurastaan Helsingin NMKY:stä ensimmäistä kertaa Korisliiga-ympyröihin.

4.7.2025 09:18 Korisliiga

Lauri Kallio ja Tapiolan Honka jatkosopimukseen

Honkalaiskasvatti Lauri Kallio, 22, nähdään Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueen vahvuudessa myös kaudella 2025-26.

3.7.2025 15:54 Korisliiga

Emil Uotila ja Tapiolan Honka jatkosopimukseen

Emil Uotila, 25, jatkaa Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueessa kaudella 2025-26.

3.7.2025 09:37 Mestarien liiga

Kauhajoki kohtaa Mestarien liigan avauskierroksella liettualaisvastustajan

Kauhajoki arvottiin kolmanteen karsintaturnaukseen, jossa se kohtaa avauskierroksella liettualaisen Uniclub Bet Juventus Utenan.

Näytä lisää vastaavia