5.5.2025 10:30 Saana Kujala, Annika Aarrejoki, Niina Sedano, Peppi Tyynilä ja Kenisha Williams jatkavat punapaidoissa päävalmentaja Damon Williamsin tapaan. Uutena pelaajana Tampereelle siirtyy Ebba Pekonen.

Saana Kujala jatkaa Pyrinnössä. Kuva: Antti Harju
Vaikka Pyrinnön naisten kausi päättyi puolivälieriin ja sen myötä pettymykseen, niin päävalmentaja Damon Williams ehti vakuuttaa pelaajat tekemisellään ja pääsee aloittamaan kesän harjoituskauden hyvistä asetelmista.
Pyrintö on julkaissut huhti-toukokuun aikana jo viiden runkopelaajan jatkosopimukset: Saana Kujala, Annika Aarrejoki, Niina Sedano, Peppi Tyynilä ja Kenisha Williams ovat pelaajia, joiden varaan on hyvä rakentaa joukkuetta ja sen pelillistä konseptia. Lisäksi uusimpana julkaistiin sopimus takapelaaja Ebba Pekosen, 23, kanssa. Vahvan maajoukkuetaustan omaava Honka-kasvatti ja ToPossa yhdessä Saanan ja Annikan kanssa SM-mitaleita saavuttanut Ebba on todella tervetullut vahvistus Pyrinnön joukkueeseen.
Myös valmennusrintamalta päästään kertomaan hyviä uutisia, sillä Marcus Ketola on lupautunut jatkamaan kakkoskoutsina jo kymmenenteen kauteensa Pyrinnön naisten edustusjoukkueen kanssa. Kiitos Marcus, että jaksat vuodesta toiseen tehdä arvokasta työtä joukkueen hyväksi.
Lähde: Pyrinnön tiedote
Naisten Korisliigassa pelattiin itsenäisyyspäivänä kaksi ottelua. Sarjan kärkitaistelu tasoittui entisestään, kun ViVe ja EBT nappasivat sarjapisteet.
Naisten Korisliigassa pelattiin perjantaina yksi ottelu. Siinä Tampereen Pyrintö haki vieraspisteet HBA-Märskyltä 76-69.
Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Vimpelin Vedon Sahara Jonesille yhden ottelun kilpailukiellon.
Naisten Korisliiga jatkui lauantaina kolmella ottelulla. Voittoihin ylsivät ViVe, Pyrintö sekä HBA-Märsky.
Naisten Korisliiga jatkui neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, ToPo, EBT ja ViVe.
Linda-Lotta Lehtoranta, 34, on tehnyt sopimuksen Bulgarian hallitsevan mestarin BC Montana 2003:n kanssa.
Naisten Korisliigan lokakuun kuukauden pelaajan Nicole Ogunin syksyyn on mahtunut paljon. Hän debytoi Susiladiesin paidassa, ja lisäksi ensi kauden pelipaikka on tiedossa.
Sunnuntain ainoassa ottelussa HBA-Märsky haki vieraspisteet Kouvottarien kustannuksella. Ottelu päättyi vieraiden hyväksi 81-58.
Päivän ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Vimpelin Veto otti kotikentällään voiton ToPo:sta. Ottelu päättyi Vedon hyväksi 79-61.