6.2.2015 Helsinki Seagulls isännöi tänään perjantaina hallitsevaa Suomen mestaria Tampereen Pyrintö Töölön Kisahallilla. Joukkueet ovat kohdanneet tänä kautena kahdesti aiemmin Seagullsin viedessä molemmat ottelut nimiinsä. Ottelun lähettää suorana nettilähetyksenä sekä VeikkausTV että KorisliigaTV.
Melsahn Basabe ja Seagulls kohtaavat Tampereen Pyrinnön kotonaan. Kuva: Francois Perthuis.
Seagulls ja Pyrintö löytyvät sarjataulukon perättäisiltä sijoilta Seagullsin ollessa kahdeksantena ja tamperelaisten majaillessa seitsemännellä sijalla. Kauden ensimmäisessä joukkueiden kohtaamisessa Seagulls jylläsi ohitse toisella puoliajalla kotonaan.
Toinen kohtaaminen Pyynikillä eteni taas kolme neljännestä Pyrinnön heilutellessa tahtipuikkoa, mutta Seagulls kiri ohitse Melsahn Basaben dominoidessa korinalustaa mielensä mukaan. Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola nostaa kolme asiaa, joihin hänen mielestään peli ratkesi.
- Sisäpuolustus: Basabe teki mitä halusi. Nyt meillä on tarjota siihen jotain uutta. Transition-puolustus: meillä on tietty yksinkertainen konsepti miten pelaamme transition-puolustusta. Tärkein yksittäinen asia on kurinalaisuus sen toteuttamiseen.
- Ja viimeisimpänä meidän oma hyökkäyspeli: viimeksi meillä oli 34 pelitilanneheittoa enemmän, mutta vastustaja pääsi viivalle 29 kertaa meidän 10 vastaan. Meidän on hyökättävä kovempaa korille, jotta pääsemme enemmän viivalle ja pääsemme parempaan tulokseen laskettuna pisteitä pallonhallintaa kohden.
Ottelu alkaa Töölön Kisahallissa perjantaina 6.2. kello 18:30. Ottelu lähetetään suorana nettilähetyksenä sekä VeikkausTV:n että KorisliigaTV:n toimesta.
Miesten Korisliiga-finaalit ovat nyt 3–2-tilanteessa Helsinki Seagullsin hyväksi.
Helsinki Seagulls otti kolmen pisteen vierasvoiton BC Nokiasta ja tasoitti finaalisarjan.
Helsinki Seagulls otti ensimmäisen voittonsa tämän vuoden miesten Korisliigan finaaleissa.
Miesten Korisliigan pronssimitalit ripustettiin tänään Kauhajoen pelaajien kaulaan.
Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.
Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.
Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.
BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.
Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.