Pyrintö teurasti Karhun

13.3.2015 Korisliigan kärkikolmikkoon kuuluvan Kauhajoen Karhun kolmen pelin voittokulku katkesi perjantaina tylysti Tampereelta, jossa Pyrintö suorastaan teurasti pohjanmaalaiset murskalukemin 94–56 (44–23). Illan muut voittajat olivat KTP, Kouvot ja Seagulls.

Topias Palmin Pyrintö pisti Karhun kumoon Pyynikillä.

Jukka Matisen heitto kulki Kobria vastaan.

Jason Conleyn Kouvot syvensi Namika Lahden lamaa.

Deremy Geigerin Seagulls on matkalla kohti pudotuspelejä. Kuvat: Matti O. Koskinen, Vesa Kuukka/Kuvanmaailma & Francois Perthuis.

Kolme edellistä kotipeliään hävinnyt Pyrintö pohjusti voittonsa 21 pisteen taukojohdolla ja sinetöi sen nopeasti kolmannella jaksolla karkaamalla sen puolivälissä jo 40 pisteen johtoon.

– Antero Lehdon lähdön jälkeen moni pelaaja on nostanut statustaan ja tekemisen tasomme on ollut harjoituksissakin huikea. Karhu ei päässyt nyt lähellekään parastaan, joten tälle tulokselle ei pidä pistää liikaa painoa, huomautti Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola.

Pyrinnön tehomieheksi nousi Bryan Hopkins (24/5/5 riistoa) ja Damon Williams (14/14/6 syöttöä/3 blokkia) onnistui tasaisesti monella osa-alueella.

Peräti 28 pallonmenetystä tuhrineesta Karhusta Greg Mangano (24/6) teki yksin melkein puolet joukkueensa pisteistä. Karhu pelasi ilman Antti Kanervoa.

Ottelutilastot: Pyrintö – Karhu

KTP:llä tiukkaa kotonaan

Liigakärki KTP joutui kotipelissään yllättävän tiukoille kolmanneksi viimeisenä olevan Lapuan Korikobrien kanssa. Voitto jäi lopulta kotijoukkueelle pistein 91–86 (49–48).

Korikobrat johti viimeisen kerran kolmannen jakson lopulla ja kärkkyi kolmen pisteen päässä kahdeksan minuuttia ennen loppua. Lopulta Brandon Jeffersonin kolmonen ja Timo Heinosen kakkonen ja bonusvapaaheitto kasvattivat kotkalaisjohdon kymmeneen.

Jukka Matinen (25/6/2 blokkia) onnistui viidesti kaaren takaa kuudella yrittämällä. Brandon Jefferson (22/4), Timo Heinonen (17/9) ja Kenneth Simms (17/13/2 blokkia) olivat myös erinomaisella pelipäällä KTP:sta, joka pelasi ilman LaMonte Ulmeria.

Korikobrien amerikkalaiset Chris Braswell (24/8/2 blokkia), Paul Carter (19/13) ja Austen Rowland (19/7/10 syöttöä/3 riistoa) pelasivat kukin mainiosti.

Ottelutilastot: KTP – Korikobrat

Kouvot jatkoi Namikan tappioita

Kouvolan Kouvot venytti kotipelissään Mansikka-aholla Namika Lahden tappioputken jo viiden pelin mittaiseksi.

Namika kärkkyi kouvolalaisten mukana ensimmäisellä puoliajalla, mutta Kouvot ratkaisi pelin kolmannella jaksolla nykäisemällä kuuden pisteen taukojohtonsa 20 pisteen johdoksi.

Andre Williamson (22/10) oli Kouvojen tehopakkaus. Jyri Lehtosen suojateista esille nousivat myös Jason Conley (16/4/3 syöttöä/6 riistoa), Ilari Seppälä (14/1/5 syöttöä), Matt Gibson (13/2/4 syöttöä) ja Ville Kaunisto (9/13/3 syöttöä).

Namika Lahdesta onnistui parhaiten edellispelissä vaisusti esiintynyt Ryan Wright (26/9).

Ottelutilastot: Kouvot – Namika Lahti

Seagulls vahvisti asemiaan

Liigatulokas Helsinki Seagulls vahvisti asemiaan pudotuspelikamppailussa ottamalla kotivoiton viivan alapuolella olevasta Salon Vilppaasta lukemin 75–60 (30–32).

Harvinaiseen 6-6-tasatulokseen toisella neljänneksellä päätyneet joukkueet palloilivat tasaisesti päätösjakson alkuun, jonka jälkeen Seagulls repäisi johtonsa yli kymmenen pisteen. Vilpas ei enää sillasta noussut.

Seagullsin ulkomaalaispelaajat Melsahn Basabe (24/8/4 riistoa/2 blokkia) ja Deremy Geiger (21/6/4 syöttöä) olivat voittajien tehokkaimmat. Salolaisista esille nousivat Malik Story (22/5) ja Killian Larson (13/16).

(STT)

Ottelutilastot: Seagulls – Vilpas
 
20.10.2021 11:00 Korisliiga

Seagulls heitti itsensä Korisliigan ennätysten kirjoihin kolmessa kategoriassa

Helsinki Seagulls kaatoi Tampereen Pyrinnön Korisliigassa tiistaina tehden samalla uusia joukkue-ennätyksiä. Seagullsin 31 onnistunutta kolmen pisteen heittoa ja 56 kolmen pisteen heittoyritystä ovat molemmat Korisliigan uusia ennätyksiä.

19.10.2021 20:11 Korisliiga

Seagulls rikkoi kaksi joukkue-ennätystä voitossaan Tampereella – Koposelle yhdeksän kauko-osumaa

Korisliiga-illassa tulitettiin kaukaa ja rikottiin ennätyksiä. Helsinki Seagulls taivutti Tampereen Pyrinnön ja Kataja Basket KTP-Basketin.

19.10.2021 08:56 Koripalloliitto tiedottaa

Paluu korisarkeen etenee rohkaisevalla tahdilla – harrastajat ja katsojat löytäneet tiensä takaisin

Alkukauden lisenssi- ja katsojatilastot ovat rohkaisevaa luettavaa koripalloperheelle. Lisenssimäärät ovat palanneet samalle tasolle kuin ennen koronapandemiaa, ja yleisö on löytänyt myös takaisin liigakatsomoihin.

16.10.2021 19:10 Korisliiga

Kauhajoki yksin sarjakärkeen – Lahti nousi Bisonsin ohi päätösjaksolla

Korisliigaa pelattiin lauantaina kahden ottelun verran. Kärkikamppailun vei nimiinsä Kauhajoki. Lahti Basketball puolestaan nappasi voiton kotonaan.

15.10.2021 20:29 Korisliiga

Juho Nenonen esitteli tarkka-ampujan taitoja – Korisliiga-illan voitot Vilppaalle ja Seagullsille

Maajoukkuetähdet varastivat huomion illan molemmissa otteluissa, kun Juho Nenonen, Petteri Koponen, Tuukka Kotti, Shawn Huff ja Remu Raitanen näyttivät kaikki taitojaan.

13.10.2021 20:14 Korisliiga

Topias Palmi antoi myrskyvaroituksen Pyrinnön trillerivoitossa – myös Joensuussa kamppailtiin kalkkiviivoille

Kummassakin illan Korisliiga-ottelussa voiton vei kotijoukkue. Huomion varasti kuitenkin paluumuuttaja Topias Palmin järisyttävä pistetykitys.

12.10.2021 14:10 Korisliiga

Topias Palmi palaa Korisliigaan ja Pyrinnön paitaan

Tampereen Pyrintö saa riveihinsä mieluisan vahvistuksen, kun Susijengin vakiokasvo Topias Palmi aloittaa kauden kasvattajaseuransa väreissä. Palmi pelasi kaksi edellistä kautta Italian pääsarjassa Cremonan joukkueessa.

9.10.2021 18:39 Korisliiga

Shawn Huff ja Lassi Nikkarinen pääsivät irti ja toivat Seagullsille toisen voiton – myös Niko Mattilalla laatuilta Katajan vierasvoitossa

Miesten Korisliiga-illan voittajia olivat tänään Seagulls, Kataja, Kauhajoki ja Vilpas – ja jokainen melko roimalla voittomarginaalilla.

8.10.2021 20:19 Korisliiga

KTP näytti mallia levypallopelaamisessa – Kouvoille kolmas perättäinen voitto

Remu Raitanen näytti mallia, kun KTP-Basket iski Pyrinnön kumoon levypallopelillä. Kouvot taivutti Lahti Basketballin jo kolmannella jaksolla.

6.10.2021 20:19 Korisliiga

Henri Kantonen loisti Kauhajoen kotivoitossa – Pyrintö vei Pirkanmaan derbyn

Korisliiga-illassa nähtiin Kauhajoen kosto, kun viime kevään finaalivastus Salon Vilpas joutui taipumaan isännille. Kierroksen voittajia olivat tänään Kauhajoen lisäksi Pyrintö, Lahti ja Kouvot.

5.10.2021 20:18 Korisliiga

KTP remusi Korihait ketoon – Korisliiga-ilta oli suomalaistähtien juhlaa

Korisliiga-illan kahdesta ottelusta voittajiksi selvisivät KTP-Basket ja Helsinki Seagulls.

2.10.2021 19:29 Korisliiga

Yllätysten Korisliiga-kierros – Kouvot vaiensi Koposen paluujuhlat

Korisliigassa nähtiin sekä jymy-yllätyksiä että ennakkosuosikkien voittoja. Viiden ottelun kierroksella paluuottelunsa pelasivat sekä Petteri Koponen että Roope Ahonen.

1.10.2021 20:08 Korisliiga

Korisliiga käynnistyi rytinällä – paluumuuttaja Kantonen johti Kauhajoen sensaatioesitykseen

Korisliigan avausillassa ainoa ottelu päättyi Kauhajoen reippaaseen voittoon. Parrasvaloihin pääsivät niin paluumuuttajat kuin liigan ensikertalaisetkin.

1.10.2021 13:03 Korisliiga

Tervetuloa takaisin koriskatsomoihin ja -parketeille!

Kaudet koriksen pääsarjoissa käynnistyy ja harrastetasoillakin mennään jo täydellä vauhdilla. Lokakuun 1. päivänä poistuvat yleisesti myös yleisörajoitukset kaikkialta Suomesta. Suomen Koripalloliitto toivottaa koko korisperheen puolesta kaikki tervetulleeksi takaisin koriskatsomoihin ja -parketeille – vastuullisesti ja yhdessä!

1.10.2021 09:20 Korisliiga

Vilpas lähtee hakemaan toista mestaruutta – paluumuuttaja Roope Ahonen on valmis täyttämään isot pelinjohtajan saappaat

Salon Vilpas on saanut pidettyä kokoonpanonsa kutakuinkin ennallaan viime mestaruusjuhlien jälkeen. Vanha pelinjohtaja on kuitenkin siirtynyt valmennusryhmään, joten kymmenen vuotta Eurooppaa kiertänyt Roope Ahonen palaa juurilleen täyttämään aukon.

1.10.2021 07:34 Korisliiga

Helsinki Seagulls etsii Petteri Koposen johdolla ensimmäistä Pantteriaan – kantaako Joutsenlaulu hedelmää?

Helsinki Seagullsin huikea runkosarjamenestys ei taannut viime keväänä mestaruutta. Nyt joukkue lähtee kauteen yhdellä Suomen kaikkien aikojen pelaajista vahvistettuna.

30.9.2021 19:55 Suomen Cup

Miesten ja naisten Suomen cup uudistuu, kruununa Final Four -huipennus

Suomen cupin kilpailujärjestelmä uudistuu alkavaksi kaudeksi, kun puolivälierien voittajat pääsevät tammikuussa pelattavaan Final Four -huipennukseen. YLE seuraa Suomen cupia tiiviisti omilla kanavillaan.

30.9.2021 18:50 Korisliiga

Hopeamitalisti Kauhajoki vahvisti vahvaa kokoonpanoaan paluumuuttajatähdellä – ”Mukaudun Suomen koripallotyyliin nopeasti”

Kauhajoki pelasi viime kaudella tiensä finaaliin asti. Hopeamitalit kaulassa poistunut menestyjäseura on päättänyt nyt sekoittaa pakkaa ja kutsunut riviinsä muiden muassa aiemmin laukkunsa pakanneen Korisliiga-tähden Henri Kantosen.

30.9.2021 15:00 Korisliiga

Korisliigan outolintu rakensi rosterinsa uudelleen – Tampereen paikallissankari Osku Heinonen ottaa tyynenä haasteet vastaan

Tampereen Pyrintö kamppaili viime keväänä pronssimitalista mutta taipui neljänteen sijaan. Veteraanipelaaja Osku Heinonen odottaa vanhaan pelikirjaan kauden myötä lisämausteita.

30.9.2021 08:12 Korisliiga

”Tuomme parketille koko ajan tuoretta jalkaa” – Lahti Basketball jatkaa siitä, mihin viimeksi jäi

Lahti Basketball on pitänyt nuoren kotimaisen runkonsa koossa ja lähtee sentteri Henri Ventoniemen johdolla tekemään vielä kovempia yllätyksiä kuin viime kaudella.

Näytä lisää vastaavia