22.11.2019 08:34 Yhdysvaltojen yliopistosarjassa Remu Raitanen säkitti viisi kolmosta ja heitti uudeksi piste-ennätyksekseen 19 pistettä. Olivier Nkamhoua pelasi hyvät minuutit, kun Tennessee venytti kotivoittoputkensa 29 pelin mittaiseksi.

Remu Raitanen rankaisi viidesti kaaren takaa NCAA:ssa. Kuva: Vesa Koivunen
Raitanen oli liekeissä, kun San Francisco jatkaa viiden pelin voittoputkessa ilman tappiota. San Francisco pieksi CSU Bakersfieldin 70-100 (28-47), kun Dons heitti uudeksi yliopistoennätyksekseen 19 onnistunutta kolmen pisteen heittoa, joista viisi oli Raitasen käsialaa.
Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.Senior-kauttaan pelaava Raitanen heitti uudeksi piste-ennätyksekseen 19 pistettä osuen pelitilanneheittonsa 5/7, joista kolmoset upposivat puhtaasti pussin pohjalle 5/5. Raitanen keräsi tilastosarakkeeseensa myös kolme levypalloa, torjunnan ja riiston pelaamassaan 19 minuutissa.
Myös Olivier Nkamhoua ja Tennessee jatkavat myös voittamattomina, kun Volsin käsittelyssä kaatui Alabama State numeroin 41-76 (23-34). Tennessee venytti voiton myötä kotivoittoputkensa jo 29 pelin mittaiseksi, mikä on pisin aktiivinen kotivoittoputki NCAA:n ykkösdivisioonassa.
Tulokaskauttaan pelaava Nkamhoua täytti jälleen paikkansa kuudentena miehenä tehtaillen kahdeksan pistettä, viisi levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa pelaamassaan 19 minuutissa.
Mikael Jantunen ja kehnosti heittänyt Utah kärsivät kauden ensimmäisen tappionsa, kun Coastal Carolina oli parempi loppulukemin 57-79 (30-36) Myrtle Beach Invitational -kutsuturnauksen avausottelussa. Jantunen pelasi 14 minuuttia, joiden aikana hän heitti kolme pistettä ja rohmusi kahdeksan levypalloa.
Ville Tahvanaisen edustama Bradley voitti kolmannen ottelunsa putkeen, kun Braves voitti Norfolk Staten 57-69 (30-34) Rocket Mortgage Fort Myers Tip-Off -turnauksen ensimmäisessä ottelussa. Tahvanainen haki yhden levypallon yhdeksässä peliminuutissa, mutta jäi pisteittä.
Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta Weber Staten riveissä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Viljami Vartiainen, 198 cm ja 22 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen UC Santa Barbaran riveihin Miro Littlen joukkuekaveriksi.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.
Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.
Viimeisen kahden kauden ajan Korisliiga-kentillä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 198 cm ja 18 vuotta, on valinnut yliopistojoukkueekseen Big East -konferenssissa pelaavan Butlerin. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokastiin Adlerin tavoin viime vuosina kuulunut Olavi Suutela siirtyy puolestaan Oregon Statesta UC San Diegon yliopistoon.
Päättyneellä NCAA-kaudella North Carolinassa pelannut Elina Aarnisalo, 20, palaa ensi kaudeksi UCLA:n riveihin, jossa hän aloitti yliopistouransa.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja North Carolina pääsivät 16 parhaan joukkoon. Elsa Lemmilä ja Ohio State kamppailevat samasta saavutuksesta tänään. Albina Syla ja Rhode Island taas putosivat leikistä ensimmäisellä kierroksella.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset saivat päätöksensä suomalaisten osalta. Valtakunnallisessa lopputurnauksessa, March Madnessissä, nähdään suomalaisista Elina Aarnisalo (North Carolina), Elsa Lemmilä (Ohio State) ja Albina Syla (Rhode Island).
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Albina Syla tuikki yhtenä tähdistä, kun Rhode Island voitti Atlantic 10 -konferenssin lopputurnauksen ja eteni täten NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen. Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State putosivat välierissä.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Emil Skyttä ja North Dakota State juhlivat Summit League -konferenssin mestaruutta ja joukkue nähdään täten NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa. Viljami Vartiainen taas ansaitsi Big Sky -konferenssin kunniamaininnan (all-conference honorable mention).