Rannikon Himki onnekas, voittoputkelle jatkoa

29.11.2007 Suomen maajoukkueen pelintekijän Teemu Rannikon venäläisseura Himki tarvitsi hieman onneakin säilyttääkseen puhtaan tilinsä ULEB Cupissa. Himki kukisti vieraskentällä jatkoaikatrillerissä puolalaisen Anwil Wloclawekin lukemin 102-99 Rannikon varmistaessa voiton vapaaheittoviivalta.

Rannikko upotti jatkoajan loppuhetkillä Himkin neljä viimeistä pistettä. Kaikkiaan hän teki ottelussa 12 pistettä ja urakoi lähes 34 minuuttia. Pisteiden ohella suomalaisen tilille kirjattiin neljä levypalloa, kolme koriin johtanutta syöttöä sekä yksi riisto.

Himki selviytyi jatkoajalle Daniel Ewingin uskomattomalla ja onnekkaallakin kolmen pisteen heitolla, jonka amerikkalaistakamies lähetti ilmaan peliajan umpeutuessa suoraan juoksusta.

Ewing oli Rannikon ohella Himkin sankari. Ensin Ewing teki varsinaisen peliajan viimeisen minuutin aikana yhdeksän pistettä ja jatkoajalla vielä seitsemän lisää. Huiman ottelun pelannut Ewing heitti voittajille yhteensä 30 pistettä.

Himki on voittanut ULEB Cupissa kaikki neljä otteluaan. Venäjän liigassa tahti on ollut vieläkin musertavampi, sillä Himki on selviytynyt voittajana yhdeksästä ensimmäisestä pelistään.

Möttölän Aris voittoon Euroliigassa

Sarjaporrasta ylempänä Euroliigassa toinen ”suomalaisjoukkue” Aris Thessaloniki oli niin ikään voitokas. Hanno Möttölän edustama ja Gordon Herbertin luotsaama nitisti niukasti kotiyleisönsä edessä turkkilaisen Efes Istanbulin 67-64.

Aris johti kolmannella jaksolla jo yli kymmenellä pisteellä. Efes ei kuitenkaan taipunut ilman loppukiriä, vaan nousi 30 sekuntia ennen loppua lukemiin 62-61. Aris onnistui viime hetkien vapaaheitoissaan, ja kun vierailijoiden Drew Nicholas epäonnistui viime sekunnin kolmosessaan, sinetöityi Ariksen voitto.

Juuri ennen puoliaikaa Aris kampesi itsensä johtoasemaan Jeremiah Masseyn ja Hanno Möttölän johdolla vietyään neljän minuutin jakson 15-0.

- Pelasimme toisen neljänneksen lopussa erinomaisesti, juuri niin kuin haluan joukkueen pelaavan. Meillä oli kova puolustus, nopea tempo ja erinomainen liike pallossa, kehui Herbert omiaan.

Voitto oli Arikselle maukas, sillä viime viikot eivät ole olleet sille helppoja. Joukkue kärsi Euroliigan ja Kreikan liigan pelit mukaan lukien neljä peräkkäistä tappiota, kunnes viime viikonloppuna voitti maansa pääsarjassa Maroussin.

Möttölä joutui varhain virhevaikeuksiin. Hän kuitenkin pysyi kentällä loppuun saakka ja pelasi 18 minuuttia. Möttölä teki kuusi pistettä, otti levypallon ja antoi koriin johtaneen syötön.

Bracey Wright tehtaili Aris-miehistöstä eniten pisteitä, 20. Jeremiah nosteli 13 pistettä ja kauhoi saman verran levypalloja.

Aris on Euroliigan B-lohkossa jaetulla kakkossijalla voittosuhteella 4-2.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
 
6.5.2024 09:12 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball sivusi Ranskan ennätystä

Paris Basketballin voittoputki venyi jo 24 ottelun mittaiseksi viikonloppuna ja se sivuaa samalla Ranskan ennätystä. Sloveniassa Perttu Blomgren aloitti pudotuspelit vahvasti.

2.5.2024 09:05 Suomalaiset ulkomailla

Linda-Lotta Lehtorannalle ja Elina Koskimiehelle hopeaa Saksassa

Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Stars Keltern voitti Saksan Bundesliigan hopeaa. Awak Kuierin Reyer Venezia eteni välieriin Italiassa.

2.5.2024 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketballin voittoputki venyi – ennätys jo lähellä

Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball venytti voittoputkensa jo 23 ottelun mittaiseksi. Espanjassa Teneriffa sai revanssin Malagasta.

29.4.2024 11:31 Suomalaiset ulkomailla

Saksan mestaruustaistelu viidenteen otteluun – Kalinin ja Äijäsen Ferrol lähellä jättiyllätystä

Saksan Bundesliigan mestaruustaistelu huipentuu viidenteen otteluun, Awak Kuierin Reyer Venezia on lähellä välieräpaikkaa Italiassa ja Espanjassa Marianne Kalinin sekä Anniina Äijäsen Ferrol taisteli upeasti huippujoukkue Avenidaa vastaan.

29.4.2024 09:37 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa taipui Mestarien liigan finaalissa

Teneriffa ei onnistunut uusimaan kahden vuoden takaista Mestarien liigan voittoa, kun Malaga oli vahvempi finaalissa. Alexander Madsenin Andorra varmisti sarjapaikkansa Espanjassa ja Edon Maxhuni heitti Le Portelin pudotuspeleihin Ranskassa.

27.4.2024 10:48 Susijengi

Touko Tainamo seniorikaudeksi Wyomingiin

Erinomaiset kolme kautta Denverin yliopistossa pelannut Susijengin ison pään lupaus Touko Tainamo, 205 cm ja 23 vuotta, vaihtaa joukkuetta seniorikaudekseen. Munkkiniemen Kisapoikien kasvatin uusi joukkue on Wyoming, joka sijoittui NCAA-liigan Mountain West -konferenssin keskivaiheille päättyneellä kaudella.

27.4.2024 08:04 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa eteni Mestarien liigan finaaliin

Teneriffa pääsee taistelemaan Mestarien liigan voitosta, kun se eteni finaaliin kaatamalla kreikkalaisen Peristerin.

26.4.2024 09:24 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin jahtaa Mestarien liigan voittoa – ”Meillä on kaikki mahdollisuudet”

Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.

22.4.2024 15:36 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalosta Belgian mestari

Elina Aarnisalosta tuli Belgian mestari, kun Kangoeroes Mechelen pelasi kotimaisen kauden läpi ilman ainuttakaan tappiota. Finaalit ovat käynnistyneet myös Saksassa ja runkosarjat päättyivät Espanjassa sekä Italiassa.

18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

Näytä lisää vastaavia