30.3.2020 09:42 Korisliigan KTP-Basket on solminut jatkosopimukset nuorisokaartiin kuuluneiden Markus Rautasalon ja Emil Uotilan kanssa jatkosopimukset.
Pelintekijän tontilla viihtyvän Markus Rautasalon vyöllä on 54 Korisliiga-ottelua. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga
19-vuotias Markus Rautasalo on Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti. Korisliiga-pelejä hänellä on tilillään jo 54 ja divisioonaotteluja 1A:ssa ja B:ssä yhteensä 89. Päättyneellä kaudella Rautasalo pelasi liigaa KTP:ssa ja divaria MuKissa. Päättyneellä kaudella Rautasalo viimeisteli 1,8 pistettä ottelua kohden.
– KTP:ssa minunkin asioitani on hoidettu hyvin, ja tuntuu hyvältä saada jatkaa tutussa ympäristössä. Nälkää on, kun viime kausi jäi yllättävästi kesken. Vanhat rasituksetkin on saanut purettua, kun on ollut tätä pakkolepoa, Rautasalo kertoo seuran nettisivuilla.
Niin ikään 19-vuotias Emil Uotila ja Rautasalon tavoin MuKi-kasvatti, joka pelasi viime kaudella Korisliigan lisäksi divaria kasvattajaseurassaan. Uotila heitti debyyttikaudellaan 2,5 pistettä kotkalaisjoukkueelle.
– Jo ensimmäinen vuosi oli hyväksi opiksi. Pääsin KTP:n mukana hyvään treeniin, ja MuKissa sitten tuli paljon vastuuta. Toivottavasti jo ensi kaudella – koska se sitten alkaakin – saan enemmän mahdollisuuksia pelaavassa liigarotaatiossa, Uotila kommentoi.
– Kasvunvaraa on vielä niin Rautasalolla kuin Uotilallakin. Emil varsinkin on sellainen myöhäisherännäinen, että on vielä vaikea arvioida, mitkä ovat hänen todelliset rajansa. Uskon kuitenkin, että Uotilasta on kasvamassa ainakin kovan luokan korisliigapelaaja, sanoo päävalmentaja Tomi Kaminen
Rautasalon sopimus on mallia 1+1. Uotilan sopimus on kaksivuotinen.
206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.
Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt kahden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen takamies Leo Eklundin kanssa. 19-vuotias Eklund siirtyy kasvattajaseurastaan Helsingin NMKY:stä ensimmäistä kertaa Korisliiga-ympyröihin.
Honkalaiskasvatti Lauri Kallio, 22, nähdään Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueen vahvuudessa myös kaudella 2025-26.
Emil Uotila, 25, jatkaa Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueessa kaudella 2025-26.
Kauhajoki arvottiin kolmanteen karsintaturnaukseen, jossa se kohtaa avauskierroksella liettualaisen Uniclub Bet Juventus Utenan.
Kauhajoki on solminut vuoden jatkosopimuksen Eemi Luukkosen kanssa. Luukkonen on pelannut Kauhajoella kaksi edellistä kautta.
Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.
Marttisen sopimus on muotoa 1+1. Lapualle Marttinen siirtyy Kobrista KTP-Basketista, jossa hän pelasi kaksi edellistä kautta.