15.7.2014 Joensuulainen Kataja Basket on kiinnittänyt ensimmäisen ulkomaalaispelaajansa kaudella 2014/2015, kun Kataja ja Robert Arnold, 25, ovat solmineet pelaajasopimuksen. 198-senttinen monipuolinen laituri edusti viime kaudella Namika Lahtea.
Robert Arnold edustaa ensi kaudella Kataja Basketia. Kuva: Kai Kilappa.
Neljännen ammattilaiskautensa aloittava Arnold viimeisteli Namikalle 18,6 pistettä, 5,3 levypalloa, 2,0 syöttöä ja 1,6 riistoa. Boise Staten yliopiston käynyt Arnold aloitti ammattilaisuransa pelaamalla kaksi kautta Itävallassa.
- Etsimme monipuolista pelaajaa, joka on ennen kaikkea hyvä myös puolustussuunnassa. Pelaajaa, joka pystyy auttamaan muita takamiehiämme puolustustehtävissä, Katajan päävalmentaja Pekka Salminen kertoo.
- Hyökkäyspäässä on oleellista, että hän pystyy ajamaan korille, haluaa mennä kohti koria. Atleettinen, pitkäkätinen Arnold täyttää nämä kriteerit.
- Mietin kauden aikana, että Katajan toiminta näyttää kaikin puolin sellaiselta, missä haluaisin olla jatkossa mukana. Myös EuroChallenge tarjoaa minulle mahdollisuuksia ottaa seuraavia askeleita urallani, Arnold kertoi.
Arnoldin lisäksi Katajalla on sopimukset ensi kaudelle Petri Virtasen, Teemu Rannikon, Kalle Naapin, Marius van Andringan, Tommi Huolilan, Jesse Niemen ja Nicolai Hvidbergin kanssa. Valmennuksesta vastaavat Pekka Salminen ja Tuomas Oja.
206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.
Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.
Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.
Viidesti Korisliigan parhaaksi erotuomariksi valittu Ville Selkee, 33, keskittyy jatkossa perhe-elämään ja työuraansa. Päätös lopettamisesta on kypsynyt nokialaislähtöisen Selkeen takaraivossa muutaman viime kauden ajan.
Mestarien liigan karsinnat pelataan jälleen turnausmuotoisesti 23.-28.9. Karsintojen pelipaikka selviää heinäkuun alussa, kun BCL:n runkosarjan lohkot ja karsintakaaviot arvotaan Sveitsin Lausannessa.
Korisliigan kotimaisten kärkipelaajien joukkoon viime vuosina rymistellyt Susijengin sentteri Hannes Pöllä, 211 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Viimeisellä kahdella liigakaudella Kataja Basketia vahvistanut Pöllä on solminut yksikautisen sopimuksen perinteikkään kotkalaisjoukkue KTP-Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Kauhajoki on solminut vuoden sopimuksen takamies Fiifi Aidoon kanssa. 189-senttinen Visa-Basketin kasvatti siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa hän on pelannut kaksi edellistä kautta ja oli voittamassa BC Nokian kanssa mestaruutta keväällä 2024.
Salon Vilppaan Samu Adler voitti päättyneellä Korisliiga-kaudella sekä Vuoden tulokkaan että Vuoden kuudennen pelaajan palkinnot. Miten saavutus oikein onnistui nuorukaiselta, joka ei ole vielä ehtinyt edes täysi-ikäiseksi?