Roope Ahonen pirteänä Espanjassa

3.12.2018 09:12 Roope Ahonen oli Oviedon kantavia voimia MM-karsintaikkunan aikana Espanjan LEB Orossa, kun Oviedo tukevoitti asemiaan sarjan kärkitaistelussa kahdella voitolla.

Roope Ahonen avitti joukkueensa kahteen voittoon Espanjassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Viikolla Oviedo kaatoi kotonaan Tau Castellon 95-70 (39-33). Ahonen pussitti 17 pistettä ja antoi lisäksi kolme syöttöä sekä riisti pallon kahdesti.
Ottelutilastot

Viikonloppuna Oviedo matkusti kärkijoukkueisiin lukeutuvan Lleidan vieraaksi ja haki maukkaan 70-67 (40-34)-voiton. Ahonen upotti 12 pistettä, otti kaksi levypalloa, antoi yhden syötön ja riisti pelivälineen vastustajalta kertaalleen. Oviedo on sarjassa kuudentena.
Ottelutilastot

Ennen liittymistään Susijengin mukaan Bosnia-peliin Petteri Koponen pelasi Bayern Münchenin kanssa Euroliigaa Maccabi Tel Avivin vieraana. Bayern jäi isäntiensä jalkoihin 71-95 (29-47). Koponen oli jälleen joukkueensa parhaimmistoa 10 pisteellä, levypallolla, kuudella syötöllä sekä riistolla. Bayern on Euroliigassa 11. neljällä voitolla ja kuudella tappiolla.
Ottelutilastot

Saksan ProB-liigassa Daniel Janssonin valmentama OrangeAcademy Ulm koki niukan 74-75 (42-30)-tappion Panthers Schwenningenin vieraana. Ulm on eteläisessä lohkossa kuudentena.
Ottelutilastot

Luxemburgin liigassa Anton Mirolybovin luotsaama Racing murskasi kotikentällään RES:n 94-45 (43-19). Racing pitää sarjataulukossa neljättä sijaa hallussaan.
Ottelutilastot

 
18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

12.4.2024 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusesta ja Tuomas Iisalosta EuroCupin mestareita

Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.

6.4.2024 08:05 Suomalaiset ulkomailla

Islannissa saatiin runkosarja päätökseen – Ville Tahvanaisen kausi jatkuu pudotuspeleissä

Islannissa paketoitiin runkosarja ja Ville Tahvanaisen kausi jatkuu pudotuspelien merkeissä. Antti Kanervon osalta kausi tuli päätökseen.

30.3.2024 09:21 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball EuroCupin finaaliin

Paris Basketball raivasi tiensä EuroCupin finaaliin, kun Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon miehistö kaatoi London Lionsin suoraan kahdessa ottelussa. Ranskassa Ilari Seppälä siivitti Saint-Chamondin tärkeään voittoon.

25.3.2024 10:43 Suomalaiset ulkomailla

Kaukiainen johdatti Kalev/Cramon runkosarjan ykköseksi

Viron ja Latvian yhteisliigassa saatiin runkosarja paketoitua ja Severi Kaukiaisen Kalev/Cramo lähtee pudotuspeleihin runkosarjan voittajana. Alexander Madsen pääsi juhlimaan tärkeitä pisteitä Espanjassa ja Perttu Blomgren heitti joukkueensa ABA2:n pudotuspeleihin.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

8.3.2024 07:48 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa lähellä jatkopaikkaa Mestarien liigassa

Teneriffa puristi lähemmäs Mestarien liigan puolivälieräpaikkaa ilman Sasu Saliniakin. Ranskassa, Liettuassa ja Islannissa suomalaispelaajat pääsivät juhlimaan tärkeitä voittoja.

4.3.2024 10:28 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosella komea debyytti Granadassa – ”Ihan hyvin se toimi”

Elias Valtonen otti heti paikkansa Granadan joukkueessa, kun hän suoriutui komeasti debyytissään. Ranskan liigassa suomalaiset pääsivät nauttimaan tärkeistä voitoista.

12.2.2024 07:48 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin oli tekemässä seurahistoriaa

Sasu Salin kantoi oman kortensa kekoon, kun Teneriffa teki uuden seuraennätyksen Espanjan liigassa. Ranskan liigassa suomalaiset pääsivät voittojen makuun.

5.2.2024 11:07 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantuselle kauden ennätyspisteet – Aatu Kivimäki palasi tositoimiin

Mikael Jantunen pisti kauden piste-ennätyksensä uusiksi, kun Paris Basketball juhli voittoa Ranskassa. Positiivisia uutisia kuului myös Saksasta, jossa Aatu Kivimäki palasi loukkaantumisen jälkeen tositoimiin.

Näytä lisää vastaavia