20.1.2011 Korisliigassa pelaava Namika Lahti ja pelintekijä Roope Suonio ovat solmineet kaksi seuraavaa kautta kattavan jatkosopimuksen. 28-vuotiaalle Suoniolle kuluva kausi on jo yhdestoista pääsarjatasolla.

Roope Suonio jatkaa kasvattajaseuransa väreissä. Kuva: Kai Kilappa.
Kuluvalla kaudella Namika Lahden oma kasvatti Suonio on kirjauttanut mukavat tilastot; 12,6 pistettä, 3,1 levypalloa ja 3,9 syöttöä ottelua kohden.
- Olen iloinen saadessani pelata lahtelaisena kasvattajaseurani väreissä seuraavat kaksi kautta, Roope Suonio sanoo.
Namika Lahden päävalmentaja Sami Toiviainen ei myöskään peittele tyytyväisyyttään Suonion jatkosopimusta kohtaan.
- Hyvä ja kokenut takamies saatiin näin kahdeksi vuodeksi mukaan. Kahden vuoden sopimus on hyvä merkki siitä, että rakennamme tätä juttua myös pidemmällä tähtäimellä. Roopen sopimuksen myötä on mukava jatkaa jo tulevankin kauden joukkueen rakentamista, Korisliigan pudotuspelipaikasta tiiviisti taistelevan Lahden päävalmentaja Toiviainen kommentoi.
Namika Lahdella on nyt ensi kaudeksi koossa neljä pelaajasopimusta. Suonion lisäksi sopimukset on Pasi Pekkolan, Juha Korhosen ja Aleksi Alasen kanssa.
Roope Suonio on Suomen mestari ja Suomen cup -mestari vuosimallia 2000. Hänet on palkittu Korisliigan parhaana kuudentena pelaajana vuosina 2008 ja 2009. Lisäksi Suonio on ennättänyt urallaan edustaa Suomea 41 nuorten maaottelussa.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.