Ryan McDade jatkaa hallitsevan mestarin riveissä, Ilpo Pehkonen Bisonsin uusin värväys

25.8.2012 Viime keväänä Suomen mestaruutta loimaalaisen Nilan Bisonsin kanssa juhlinut sentteri Ryan McDade, 31, tekee odotetun paluun ”biisonilaumaan” alkavaksi liigakaudeksi. Uutena miehenä Bisonsin takalinjoille liittyy Ilpo Pehkonen, 23.

Ryan McDade iskee donkkejaan Loimaan Liikuntahallin koreihin myös kaudella 2012/13.

Ilpo Pehkonen on Bisonsin tuorein värväys. Kuvat: Tytti Nuoramo.

201-senttinen McDade urakoi mestaruuteen päättyneellä kaudella 40 ottelua 27 minuutin, 11,5 pisteen, 8,1 levypallon ja 1,3 syötön ottelukohtaisilla keskiarvoilla. Ikitaistelija McDade pelaa parhaillaan Australian kakkosliigan finaaleita.

 

– Mahtavaa päästä takaisin biisonijengiin ja puolustamaan Suomen mestaruutta. Teimme viime kaudella suomalaista urheiluhistoriaa, mutta tulevalla kaudella olemme vielä parempia. Suomen mestaruuden lisäksi haluan voittaa Suomen Cupin, McDade tunnelmoi Bisonsin tiedotteessa.

 

McDade on edustanut Suomessa Bisonsin lisäksi KTP:ta (2009/10) ja Porvoon Tarmoa (2006/07). McDade on pelannut ammatikseen Suomen ja Australian lisäksi myös Espanjassa, Hollannissa, Ruotsissa ja Turkissa. Yliopistouransa aikana McDade edusti Northern Arizonaa.

 

Nilan Bisons hankki myös takalinjoilleen vahvistuksen, kun 23-vuotias, 181-senttinen ToPo-kasvatti Ilpo Pehkonen siirtyy Joensuusta Loimaalle. Finaaleissa Biisoneille taipuneen Katajan riveissä pelannut Pehkonen väänsi viime kaudella 44 ottelua 2,4 pisteen, yhden levypallon, 0,4 syötön ja 10,3 minuutin keskiarvoilla.

 

Pääsarjauransa aikana Pehkonen on edustanut Katajan (2009-12) lisäksi ToPoa (2006-09). Hän on pelannut yhteensä 51 nuorten maaottelua.

 

– Hienoa liittyä biisonilaumaan ja päästä osaksi loimaalaista korisbuumia. Greg Gibsonin pelifilosofia on mainio ja päivittäinen työnteko mm. Jeb Iveyn kanssa antaa loistavat mahdollisuudet kehittyä pelinrakentajan tontilla, Pehkonen tuumaa.

 

Nilan Bisonsin viime kevään mestarijoukkueen kaikki kolme amerikkalaispelaajaa Jeb Ivey, Martin Zeno ja Ryan McDade jatkavat. Suomalaisosastolla Bisonsilla on voimassa sopimukset Kimmo Muurisen, Mikko Koiviston, Matti Nuutisen, Ville Mäkäläisen, Ilpo Pehkosen ja Eero Aaltosen kanssa.

 

Bisonsin pelaajarinkiin kuuluu myös Santeri Latvala. Lisäksi neuvottelut Turkka Rikkosen ja Jani Kivisen kanssa jatkuvat. Joukkueeseen nostetaan kauden lähestyessä myös nuoria pelaajia hankkimaan kokemusta isoista ympyröistä.

 

Lisätietoja: Bisonsin tiedote


 
1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

30.9.2025 08:54 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Espanjassa koulitulle Kouvojen Joona Heinoselle jäi rikkonaisesta kaudesta näyttämisenhalu – ”Pään nollaaminen pettymysten jälkeen vaati työtä”

Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.

29.9.2025 09:36 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Elias Eerikinharju palasi Tapiolan Honkaan jatkamaan kesken jäänyttä tarinaa – ”On tämä ollut omanlaisensa polku, mutta olen nauttinut jokaisesta vaiheesta”

Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.

26.9.2025 09:56 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Pyrinnön Riku Laine ei pelkää käsiensä likaamista – ”Olen kentän ulkopuolella rauhallinen ja hillitty tyyppi, mutta parketilla aivan muuta…”

Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.

25.9.2025 11:31 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Bisons Loimaan Vesa Heinonen johtaa kentällä esimerkillään ja rentoutuu vapaa-ajalla lavatansseissa – ”Tämä toinen intohimo aiheuttaa usein pientä naurua joukkuekavereissa”

Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.

20.9.2025 22:19 Mestarien liiga

Kauhajoki kaatui Juventus Utenalle – taival Mestareiden liigan karsinnassa katkesi

Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.

13.9.2025 14:14 Pääjuttu

Korisliigan MVP Lassi Nikkarinen Espanjan Fuenlabradaan

Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.

Näytä lisää vastaavia