11.3.2025 09:19 Liput Jyväskylän uuteen suurtapahtumaan ovat myynnissä osoitteessa lippu.fi.
Kuva: Santeri Nikkinen
Jyväskylä saa uuden suurtapahtuman, kun Suomen eturivin koomikoihin lukeutuva Sami Hedberg saapuu maan areenoita täyttäneen stand up -shownsa kanssa Hippoksen pesäpallostadionille perjantaina 13.6.2025. Illan isäntänä esiintyy jyväskyläläinen stand up -tähti Mikko Vaismaa.
– Keikka osuu hyvään kohtaan, sillä olen juuri aloittamassa vuoden loppuun kestävää 20-vuotisjuhlakiertuettani. Pyrin tuomaan esityksiin mukaan paikkakuntaan liittyviä asioita Jyväskylästä, Hedberg paljastaa.
Tapahtuma on uusi aluevaltaus Stadion Stand Upia järjestävälle Jyväskylän koripalloylpeys Jyväskylä Basketball Academylle. JBA järjestää kaupungin edustuskoripallon lisäksi muun muassa Lauri Markkasen nimeä kantavaa suurturnausta sekä maksutonta koripallokoulua lapsille.
– Tavoitteemme on, että stand up-keikoista tulisi meille jatkossa yksi kivijalka lisää niin täysin maksuttoman Lauri Markkasen Koriskoulun järjestämiseen kuin myös muun seuratyön mahdollistamiseen, JBA:n puheenjohtaja Jaakko Kemilä kommentoi.
Tapahtuman liput ovat myynnissä osoitteessa lippu.fi. Hippoksen uutuuttaan kiiltävän pesäpallostadionin katettuun katsomoon on alkuvaiheessa myynnissä 1500 lippua. Tapahtuman ikäraja on K-18.
Jaakko Kemilä
+358414566717
info@jba.fi
Stadion Stand Up – Sami Hedberg
Hippoksen pesäpallostadion, Kuntoportti 2, 40700 Jyväskylä
Perjantaina 13.6.2025 klo 18:00
Lisätiedot, VIP-paketit ja ryhmäliput: www.stadionstandup.fi
Liput myynnissä osoitteessa: https://www.lippu.fi/event/stadion-stand-up-sami-hedberg-jyvaeskylaen-pesaepallostadion-19897128/
Instagram/Facebook: @stadionstandup
Tapiolan Hongan miesten Korisliiga-joukkue on täyttänyt tavoitteensa kaudella 2024-25 vahvistettuaan paikkansa Korisliigassa myös tulevalle kaudelle.
Raholan Pyrkivä etsii juuri sinua! Meillä on tilaa vielä muutamalle innostuneelle ja motivoituneelle korisvalmentajalle, niin tyttö- kuin poikajuniorijoukkueissa kaudelle 25-26.
Tapiolan Honka tarjoaa jälleen useita kesäleirejä juniori-ikäisille pojille ja tytöille. Mukana on jotain vanhaa ja jotain uutta. Tuttuun tapaan kesäloman aloittaa seuran Summer Camp -kesäleiri. Uutuuksina Tuukka Kotin ja David Gonzalvezin Scoring Camp, Kisaleiri, Pelipaikkaleiri (2010-2012 syntyneille) ja The Skill Factory -kesäleirit. Elokuussa ennen koulun alkua Heitto- ja pelileirillä pääsee taas korisharjoittelun makuun kesätauon jälkeen.
Eerikkilän urheiluopistolla kesäkuussa järjestettävän leirin järjestää Feeniks Basket ja vetäjänä toimii Tuukka Kotti.
Jyväskylä tarjoaa maan parhaat olosuhteet opiskelun ja urheilun yhdistämiseen. Jyväskylän Yliopiston, Jyväskylän Ammatikorkeakoulun ja Gradia Jyväskylän laaja ja laadukas opiskelutarjonta yhdistettynä miesten ja naisten 1.divisioonia pelaaviin JBA:n joukkueisiin takaa loistavan pelaajapolun aina ammattilaiskentille asti!
FIRMAKORIS pelataan 22.5.2025 Namika Areenalla. Kuka nostaa pokaalin ilmaan tällä kertaa? Tuo yrityksesi kevään hauskimpaan koristurnaukseen!
HoNsU etsii poikapuolen valintavaiheen vastaavaa koriskaudelle 2025–2026.
Vappubrunssit saavat odottaa vuoroaan, koska ensin pelataan korista! Kokoa oma joukkue ja tule pitämään hauskaa Vappu 3x3 Slam Jam -turnaukseen vapunpäivänä!
Naisten Korisliigan jatkosarjavaiheessa mittaa toisistaan ottavat Tapiolan Honka ja Torpan Pojat matkalla kohti pudotuspelien kevättä. Pääkaupunkiseudun isot kasvattajaseurat haluavat yhdessä nostaa naisten huippukoriksen näkyvyyttä naistenpäivän kunniaksi, joten paikallispeli tarjotaan maksuttomana kaikille katsojille!
Tampereen Pyrinnön juniorivalmennuksen suunnittelu ensi kaudeksi 2025-2026 on jo hyvässä vauhdissa. Lisää tekijöitä kuitenkin tarvitaan.