6.5.2008 Sami Pekkola pelaa kaudella 2008-09 Korisliigaa Namika Lahden paidassa. Kaksimetrisen ja 24-vuotiaan Pekkolan sopimus kattaa ensi kauden lisäksi option kaudesta 2009-10.
Pekkola palasi tänä keväänä kotikaupunkiinsa Yhdysvalloista, jossa hän pelasi yliopistokoripalloa St. Francisissa neljän kauden ajan.
Palattuaan Lahteen Sami Pekkola kirjautti yhdeksässä runkosarja- ja pudotuspeliottelussa keskiarvoikseen 7,7 pistettä ja 2,4 levypalloa.
Aiemmin Namika Lahti on julkaissut sopimukset kapteeni Teemu Laineen, Vesa Mäkäläisen, Joensuusta palaavan Ville Vesalan ja Ilkka Vuoren kanssa. Päävalmentaja Sami Toiviaisen sopimus seuran kanssa on voimassa toistaiseksi.
Miesten Korisliiga-finaalit ovat nyt 3–2-tilanteessa Helsinki Seagullsin hyväksi.
Kouvot on solminut vuoden mittaiset pelaajasopimukset Henry Boydin, Eemeli Salmen ja Rasmus Lindbergin kanssa. Boyd aloittaa sopimuksen myötä syksyllä toisen kautensa Kouvolassa, Salmi puolestaan jo viidennen. Lindbergille kausi on ensimmäinen Kouvot-paidassa.
Salon Vilpas on solminut kahden vuoden sopimuksen takamies Eero Innamaan kanssa. 25-vuotias Innamaa on pelannut viimeiset kuusi vuotta Kauhajoen riveissä ja siirtyy nyt lähemmäksi kotiseutuaan. Turun NMKY:n kasvatti tuo rutkasti kokemusta Vilppaan takakentälle, sillä liigapelejä kertyi miehelle Kauhajoella 247.
Helsinki Seagulls otti kolmen pisteen vierasvoiton BC Nokiasta ja tasoitti finaalisarjan.
Helsinki Seagulls otti ensimmäisen voittonsa tämän vuoden miesten Korisliigan finaaleissa.
Miesten Korisliigan pronssimitalit ripustettiin tänään Kauhajoen pelaajien kaulaan.
Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.
Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.
Huomenna alkava miesten Korisliigan finaalisarja tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.
Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.