26.3.2010 Naisten SM-välierät vierasvoitolla käynnistänyt Äänekosken Huiman naisten kokoonpanoon on ilmestynyt tuttu nimi. 54 A-maaottelua ja 326 SM-ottelua tahkonnut Sanna Jämsen ei pelannut vielä välieräavauksessa, mutta tuo jatkossa kaivattua leveyttä Mervi Nurmen luotsaamaan joukkueeseen.

Sanna Jämsen palaa äitiyslomalta korisparketeille ja Huiman kokoonpanoon. Kuva: Kimmo Metsälä.
- Sannan come back on meille etenkin henkisesti iso apu, Nurmi iloitsee.
Liekö Jämsenin paluuilmoitus sitten jo kirvoittanut Huiman itseluottamuksen huippuunsa, mutta vakuuttavasti äänekoskelaiset ainakin esiintyivät perjantaina Lappeenrannassa. Huima varasti kotiedun runkosarjaykköseltä Catzilta ylivoimaisella 68-44-vierasvoitollaan.
Äitiyslomaltaan kentille palaava Sanna Jämsen ei ollut Huima-paidassa vielä perjantaina, mutta pelaa varmuudella ainakin sunnuntain kotiottelussa. Tyttäret, kaksivuotias Juuli ja kahden kuukauden ikäinen Viivi, ovat pitäneet äidin kiireisenä, mutta aikaa on löytynyt myös harjoitteluun.
- Kunto ei ole vielä paras mahdollinen, mutta pieniä tuurausminuutteja pystyn jo pelaamaan. Se olenko mukana kaikissa peleissä on vielä hieman auki, sillä perheen ehdoilla tässä ollaan liikkeellä, Jämsen mietiskelee.
Huima ja Catz kohtaavat toistamiseen sunnuntaina. Ottelu käynnistyy Äänekosken Liikuntatalolla klo 17.
189-senttinen SB-Girlsin kasvatti solmi espoolaisseuran kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.
Vimpelin Veto on tehnyt pelaajasopimuksen yhdysvaltalaispelaaja Lily Hansfordin kanssa. 188-senttinen laituri on pelannut mm. Oregonin ja Iowan yliopistoissa.
Kouvottaret on solminut yksivuotiset pelaajasopimukset Johanna Rädyn, Jasmina Jonesin ja Lila Lampisen kanssa. Lisäksi Kouvottaret on kiinnittänyt valmennukseen yksivuotisilla sopimuksilla tutun kolmikon: päävalmentaja Joonas Frimodig, valmentaja Jussi Kukkonen ja fysiikkavalmentaja Immo Hietakallio.
Vimpelin Veto on tehnyt kauden 2026-27 kattavan jatkosopimuksen Silja Viidan kanssa.185-senttinen laitahyökkääjä oli viime kaudella joukkueen avainpelaajia.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Juuso Sainio, 36, on Vimpelin Vedon Naisten Korisliiga-joukkueen uusi päävalmentaja.
Tampereen Pyrinnön Naisten Korisliiga -joukkue on tehnyt jatkosopimuksen joukkueessa kolme edellistä kautta pelanneen Saana Kujalan kanssa.
Pyrintö on tehnyt sopimuksen Antti Nikkilän kanssa koskien Naisten Korisliigan ja I divisioonan valmennusta kaudella 2026-2027. Nikkilä tulee vastaamaan naisten päävalmentajana myös tyttöpuolen akatemiatoiminnasta, joka kattaa ikäluokat WU19-WU16.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
BC Nokian naiset on solminut ensi pelikautta koskevan valmennussopimuksen Denis Kucevicin kanssa.