Sarcevic ja Molenius jatkavat Karhussa

4.5.2014 Korisliigan runkosarjan viidenneksi sijoittunut Kauhajoen Karhu on tehnyt kaksi pelaajasopimusta. Karhu ja Markus Molenius halusivat käyttää forssalaislaiturin sopimuksessa olleen option kaudesta 2014/15, ja bosnialaispelinrakentaja Bojan Sarcevic allekirjoitti kaksivuotisen jatkopahvin.

Jatkonsa Karhussa varmistivat Markus Molenius..

..sekä Bojan Sarcevic. Kuvat: Kai Kilappa & Vesa Kuukka/Kuvanmaailma.

Molenius pelasi päättyneellä kaudella Karhun paidassa 45 ottelua seitsemän pisteen ja 2,6 levypallon keskiarvoilla. FoKoPon kasvatti upotti kakkosensa 60,7% tarkkuudella ja oli joukkueensa tarkin vapaaheittäjä (82,8%).

 

Bosnialaislähtöinen, mutta jo pitkään Suomessa pelannut Bojan Sarcevic tehtaili puolestaan 47 ottelussa yhdeksän pistettä, kolme levypalloa, 3,4 syöttöä ja 1,7 riistoa ottelua kohden. Sopimus pitää Sarcevicin Kauhajoella kevääseen 2016.

 

– Näillä nyt tehdyillä sopimuksilla on hyvä lähteä liikkeelle, Karhun koripallojaoston PJ Mika Perälä kiittelee.

 

– Valmentaja on vielä hakusessa, vaikka lähellä allekirjoitusta olemme olleet jo monta kertaa. Kun kausi loppuu, saattaa valmentajakuviot loksahtaa paikalleen yllättävän nopeasti.

 

Lisätietoja: Markus Molenius

 

Lisätietoja: Bojan Sarcevic

 

Lisätietoja: Karhun tiedote
 
25.3.2020 16:08 Korisliiga

Korisseurat julkaisseet runsaasti kannatuskampanjoita

Koronavirusepidemia on pakottanut seuroja miettimään uusia lähestymiskulmia varainhankintaan vaikealla hetkellä. Viime aikoina on nähty toinen toistaan hienompia kannatuskampanjoita tulevaisuuden turvaamiseksi.

24.3.2020 13:42 Korisliiga

Teemu Rannikko uskoo koripallon, urheilun suosioon – seurojen talousongelmiin puolestaan ei ole helppoa vastausta tarjolla

Salon Vilppaan 39-vuotias pelinjohtaja Teemu Rannikko yrittää jatkaa yhä uraansa, vaikka polvivamma ja kansallinen poikkeustila laittavat kapuloita rattaisiin.

23.3.2020 13:30 Korisliiga

Elisa Viihde näyttää Korisliigan klassikko-otteluita maanantaisin, Laakso muistelee viime vuoden finaalisarjaa

Elisa Viihteen Korismaanantai niputtaa tänään studiolähetyksessään kuluneen kauden. Luvassa ajankohtaisia kuulumisia sekä kauden parhaiden valitsemisia. Lähetyksen jälkeen nähdään uusintana viime vuoden 1. finaali Kauhajoki-Kouvot. Mestarivalmentaja Jussi Laakso muistelee finaalisarjaa lämmöllä.

19.3.2020 18:32 Korisliiga

Koripallon kilpailukauden lopettamistoimista päätetty

Suomen Koripalloliiton sarjoissa pelataan yli 12.000 ottelua vuosittain ”Stadista Sallaan”. Sarjakaudet päättyivät viime viikolla ennenaikaisesti koronavirusepidemian takia. Suomen Koripalloliiton hallitus on etäkokouksessaan päättänyt sarjakauden päättämiseen liittyvistä toimenpiteistä.

19.3.2020 12:39 Susijengi

Shawn Huff kehottaa keskittymään oleelliseen – ”kun päästään murehtimaan koripallosta, asiat ovat jo aika hyvin”

Kotimaan koripallosankari Shawn Huff ottaa koronan vuoksi päättyneen kauden aikaisena kesälomana ja kokee, että keskeyttämisratkaisu oli ainoa oikea.

13.3.2020 17:30 Korisliiga

Myös miesten ja naisten Korisliiga- ja divisioonakaudet päätökseen

Suomen Koripalloliitto on perjantaina 13.3.2020 päättänyt lopettaa myös miesten ja naisten Korisliigojen ja I divisioonien pelikaudet koronaviruksen (COVID-19) takia.

12.3.2020 14:35 Koripalloliitto tiedottaa

Koripallosarjat pysähtyvät torstaina 12.3.2020

Suomen Koripalloliitto on päättänyt pysäyttää kaikki koripallosarjat torstaista 12.3.2020 lähtien koronaviruksen COVID-19 takia.

11.3.2020 20:57 Korisliiga

Vilpas takaisin kärkeen – Kataja nousee uhkaavasti

Illan ottelukierroksella Salon Vilpas otti Korisliigan kärkipaikan takaisin, Kouvot vahvisti paikkaansa playoff-viivan päällä ja Kataja antoi jälleen myrskyvaroituksen pudotuspeleihin.

11.3.2020 13:50 Pelaajat

Huff, Kotti ja Tuukkanen FIBA:n Time Out 2.0 -koulutusohjelmaan

Kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n Time Out –koulutusohjelma tarjoaa peliuransa päättymistä lähestyville eurooppalaisille huippupelaajille mahdollisuuden opiskella urheilujohtamista kansainvälisessä ympäristössä.

10.3.2020 21:00 Korisliiga

Seagulls ei ole valmis luopumaan paalupaikasta – Kobrat kotonaan Uraa parempi

Ottelun yllättävänä tähtenä hääri veteraanisentteri Timo Heinonen, kun Seagulls voitti Lahden. Illan toisessa ottelussa Kobrat kaatoi kotonaan Uran.

9.3.2020 10:15 Korisliiga

Korismaanantai: Nokia haastaa kotonaan Kauhajoen

Elisa Viihteen Korismaanantaissa Kauhajoki vierailee Nokialla.

7.3.2020 22:18 Korisliiga

Ennakkosuosikit vahvoja päivän otteluissa

Lauantain otteluissa ei nähty yllätyksiä. Voittoihin ylsivät Seagulls, Vilpas, Kauhajoki ja UraBasket eGameStars.

6.3.2020 20:20 Korisliiga

Daniel Dolencilla loistoilta Nokian murskavoitossa – Kouvot kaatoi Pyrinnön pisteellä

Korisliigan molemmat pirkanmaalaisjoukkueet matkustivat tänään vieraskentille. Pyrintö taipui pisteellä, mutta Nokia palasi kotiin huima voitto kainalossa.

4.3.2020 21:21 Korisliiga

Vilpas ja Seagulls molemmat voittoihin – Kanervolla sensaatiomainen ilta kaarella

Helmikuun pelaajaksi juuri valittu Tim Coleman varmisti runkosarjan kärkipaikan säilymisen Vilppaalle, ja Antti Kanervo huolehti 36 pisteellään, että Seagulls pysyy kintereillä. Muissa otteluissa voitot keräsivät Pyrintö ja Kobrat.

4.3.2020 10:29 Korisliiga

Vilppaan Tim Coleman jälleen Korisliigan kuukauden pelaaja

Miesten Korisliigan helmikuun pelaajaksi on valittu Vilppaan monipuolinen laituri Tim Coleman.

2.3.2020 21:38 Korisliiga

Okko Järvi kulutti korisukkaa – Kauhajoki piti KTP:n kurissa

Okko Järvi osui 24 pistettä ja Bojan Sarcevic keräsi tuplatuplan, kun Kauhajoki kaatoi KTP:n 88–75.

2.3.2020 09:20 Korisliiga

Korismaanantai: KTP haastaa Kauhajoen

Elisa Viihteen Korismaanantaissa seurataan tänään, kun runkosarjan neljännellä sijalla oleva KTP-Basket haastaa kolmannella sijalla olevan Karhubasketin Kauhajoella.

1.3.2020 00:08 Korisliiga

Vilpas karkasi reilulla voitolla Korisliigan kärkeen – Katajan ja Uran voitot tiukemmassa

Karkauspäivänä nähtiin yllätys, kun Vilpas murskasi pitkään sarjan kärkeä pitäneen Seagullsin. Ura selätti täpärästi Kouvot, ja Kataja Nokian.

28.2.2020 21:59 Korisliiga

Kobrilta viikon yllätys – KTP kaatui kotonaan

Kobrat selvisi vierasvoittoon tiukan kamppailun päätteeksi. KTP kaatui 88–94.

26.2.2020 21:39 Korisliiga

Jamar Wilson palasi Korisliigaan yhdeksän vuoden jälkeen – illan merkkitapauksia myös Vilppaan 59 pisteen voitto ja Antti Kanervon 40 pistettä

Jamar Wilson teki paluun Korisliigaan mutta ei vielä pysäyttänyt painokoneita säkenöivillä otteilla. Illan hurjin yksilösuoritus sen sijaan nähtiin Antti Kanervolta Uudessakaupungissa.

Näytä lisää vastaavia