30.12.2008 Korisliigassa pelaava Uudenkaupungin Korihait on jatkanut takamies Bojan Sarcevicin, 20 vuotta, sopimusta kevääseen 2011 saakka sisältäen option myös pelikaudesta 2011-12.
Kuluneella kaudella 190-senttinen ja 85-kiloinen Sarcevic on heittänyt keskimäärin 13,0 pistettä, napsinut 3,8 levypalloa ja antanut 3,5 koriin johtanutta syöttöä.
- Olen ollut tyytyväinen olooni Korihaissa ja Uudessakaupungissa. Lisäksi koen pelaamisen täällä olevan minulle turvallisin vaihtoehto kehittymiseni kannalta.
- Nyt on hyvä keskittyä loppukauden otteluihin ja lähteä metsästämään seuran ensimmäistä mestaruutta lähes 20:een vuoteen, kertoi Sarcevic tyytyväisenä tuore sopimuspaperi kädessä.
Lahjakkaan takamiehen jatkaminen haipaidassa oli mieluisa, vaikkakin myöhäinen, joululahja myös valmentaja Jyri Lehtoselle.
- Kuluva kausi on liigatasolla Bojan Sarcevicille ensimmäinen joukkueen aloittavana pelintekijänä ja jo nyt hän on osoittanut olevansa sarjan parhaimmistoa kyseisellä pelipaikalla.
- Seuraavien kausien aikana uskon kentällä nähtävän vielä parempi Bojan Sarcevic, sillä hänen koko potentiaaliaan ei ole vielä nähty, uskoo Lehtonen.
Sarcevicin lisäksi Korihailla on pelikauden 2009-10 kattava sopimus Jussi Kumpulaisen ja Heikki Saariston kanssa.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.
Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.
Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.
Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Lahti Basketballin uusi päävalmentaja on juuri Korisliigassa hopeaa Kataja Basketin kanssa voittanut Teemu Turunen, 32. Turunen siirtyy Lahteen Joensuusta, jossa vietti viimeiset neljä kautta Petri Virtasen apuvalmentajana. Turusen sopimus lahtelaisseuran kanssa on kolmivuotinen.