Satu valmentajasta ja tuomarista

29.12.2018 19:36 Tässä sadussa esiintyy fiktiivinen valmentaja Aleksi fiktiiviseltä paikkakunnalta Nokia, sekä fiktiivinen tuomari Roope fiktiiviseltä paikkakunnalta Tampere.

Satuhan alkaa aina ”Olipa kerran”.

Olipa kerran kaunis joulukuinen lauantai pakkasaamu. Roope heräili onnellisena vaimonsa vierestä ja ajatteli ”ei yövuoroja neljään päivään, saan keskittyä vaimooni ja poikieni kanssa harrastamiseen”. Roopelle alkoi kuitenkin hiipua takaraivoon jokin levoton tunne ennen kuin ehti avata silmänsä- Naisten divarimatsi ja Aleksi. Pitääkö mun laittaa se taas ojennukseen. Mä en kestä sitä tyyppiä kukkoilemassa mun parketin laidalla. Minä laitan sen tyypin kuriin, olenhan sentään upseeri.

Roope meni kylpyhuoneeseen ja pirskotteli jääkylmää vettä naamalleen ja kaljulleen, samalla karjahdellen villisti. Roope nuuhkaisi välillä ammoniakkia pullosta takoen rintaansa ja pullistellen tatuoituja käsiään. Nyt pääsen kunnon fiilikseen kohdata se tomppeli.

Samaan aikaa, kun Roope keskittyi otteluun, Aleksi oli matkustanut bussissa joukkueensa kanssa jo monta tuntia kohti Pyynikkiä. Aleksi miettii joukkueelle hyviä kuvioita ja taktiikkaa ja ajattelee katsoa otteluennakkoa basket.fi sivulta. Aleksin verkkokalvolle piirtyy sivulta myös tuomarit. Ei v… Roope taas kukkoilemassa.
Viimeksi se ei kuunnellut mun ohjeistusta ja mielipiteitä ollenkaan. Kyllähän minä tiedän säännöt pilkun tarkkaan ja onhan mulla parempi näkökyky vaikka salin toiseen päähän. Tällä kertaa näytän miten koripallomatsia tuomitaan. Nyt myös Aleksi on valmistautunut peliin.

Peli on alkanut ja ensimmäisessä hyökkäyksessä Aleksi hyppii jo kentän laidalla ja huutaa-askelia. Roope vain mulkaisee penkin suuntaan. Pallo livahtaa päätyrajan yli ja ennen kuin vihellys kuuluu huutaa Aleksi ”meidän pallo”. Nyt Roope huutaa jo päädystä ole hiljaa, ei muuten ole teidän. Seuraavassa hyökkäyksessä Roope viheltää Aleksin pelaajalle hyökkääjävirheen, josta valmentaja on täysin erimieltä. ”Mitä sä ajattelet, opettele kuule poika säännöt” kuuluu penkiltä. Nyt Roopella alkaa jo tykyttää pään sisällä ja hän juoksee naama punaisena suoraan Aleksin eteen huutaen:” minä olen se, jolla on pilli, ole sinä hiljaa, kyllä mä kuule tiedän mikä on hyökkääjävirhe”. Näin mennään ottelua eteenpäin kumpikin nokitellen toisiaan. Aleksi ottaa yhden valmentajan tekun ja yksi teku menee penkille, kun pelaajatkin ovat oppineet miten tuomareille huudellaan.

Peli päättyy ja loppukättelyssä Aleksi ja Roope pysähtyvät vastakkain, molemmat ovat hiljaa toisiaan tuijottaen. Aika pysähtyy, he vain tuijottavat toisiaan. Hetken kuluttua he kättelevät sanomatta sanaakaan ja yhtäkkiä halaavat toisiaan. ”Hyvää joulua ja uudenvuoden lupauksena opettelen käyttäytymään kunnioittavasti sinua ja muita kollegoitasi kohtaan” molemmat lausuvat yhtä aikaa. Joku tarkkakatseinen katsoja voi nähdä molempien poskella vierähtävän kyyneleen. Sen pituinen se. Ja muistakaa, että tämä oli vain satua, ei tällaista tapahdu todellisessa elämässä.

Kyselin oikealta Roopelta ja Aleksilta muutaman kysymyksen sadun loppuun.

Mikä valmentajassa/tuomarissa ärsyttää:

Roope: Oman joukkueen huonon pelaamisen tason projisointi erotuomareiden työskentelyyn. Jos oma joukkue pelaa huonosti niin silloin tuomarit ovat lähes aina väärässä joka tilanteessa, tulkitsevat asioita väärin tai kiusaavat tahallaan joukkuetta.

Aleksi: Eniten minua henkilökohtaisesti ärsyttää tuomarissa ylimielisyys ja asenne ”olen parempi kuin tämä peli/ tämä peli ei ole minun arvoinen” Haluan painottaa että, näistä on päästy todella hyvin eroon nykyään!

Kun katson peiliin vaikean pelin jälkeen, mitä minä näen:

Roope: Olinpa onnekas, että pääsin itse tuohon peliin testaamaan oman osaamiseni äärirajoja.

Aleksi: Kun katson peiliin, toivon näkeväni pelin jälkeen valmentajan, joka haluaa kehittyä ja ottaa tästä vaikeasta matsista opikseen. Yksikään näkemäni peli ei ole ratkennut suuntaan tai toiseen tuomareiden takia.

Onko minulla ennakkoasenteita "vaikeasta tuomarista/valmentajasta" ennen peliä:

Roope: Mietin kommunikaatiota valmiiksi ennen peliä ja pelin aikana. Mitä kannattaa sanoa, milloin kannattaa sanoa ja milloin kannattaa olla hiljaa. Jokainen valmentaja saa jokaisessa pelissä aina uuden mahdollisuuden, oli viime ”pelissämme” tapahtunut mitä tahansa. Huonoja päiviä on kaikilla, niin pelaajilla, valmentajilla kuin tuomareillakin.

Aleksi: Ennakkoasenteita oli joskus. Nykyään kun olen tajunnut, että tätä tehdään yhdessä lajin eteen duunia, niin ne ovat karisseet.

Mikä asia on se, joka saa sinulla sapen kiehumaan matsissa lopullisesti:

Roope: ”Et voi tietää, kun oot vaan tuomari”-tyyppinen lause. Kuitenkin olen pelannut 14 vuotta ja valmentanut 5 vuotta. Nähdään pelkkä tuomari ja tehdään olettamus sen perusteella.

Aleksi: Sapen saa kiehumaan matsissa linjattomuus. Jos pelaajat eivät tiedä mitä saa tehdä ja mitä ei. Nykyään näin käy enää harvemmin.

Ärsytänkö tuomarina/valmentajana toista osapuolta:

Roope: Erittäin harvoin nykyisin, nuorena kollina todennäköisesti enemmän. Joskus voin vastata erittäin sarkastisesti takaisin tarkoituksella, jolla tuon esille ärtymykseni kyseisen henkilön käyttäytymiseen. Kaikille valmentajille/pelaajille ei voi vastata sarkastisesti, joillekin voi.

Aleksi: Ehkä minun keskusteleva ja kaverillinen asenne tuomareita kohtaan ärsyttää joitakin, mene ja tiedä, mutta omalle persoonalle en mahda mitään.

Miten reagoin tuomarina/valmentajana, jos se vihellys on mennyt oikeasti ihan vihkoon:

Roope: Sanon asian rehellisesti valmentajalle tai pelaajalle. Erotuomarin egon pitää kestää myös virheiden myöntäminen.

Aleksi: Reagoin ”täysin vihkoon menneeseen vihellykseen varmaankin kysymällä että, oliko oikeasti näin (ehkä jopa hieman korotan ääntä) ja lopuksi, nykyään, totean että tuomari oli sijoittunut paremmin.

Miten yritän aktiivisesti keskittyä vain omaan tekemiseeni:

Roope: Mietin aina seuraavaa tilannetta pelissä, koska edellistä en saa enää takaisin tai muutettua. Pelien välillä mietin missä tilanteissa voin toimia paremmin, mikä tilanne herätti keskustelua kenen tahansa otteluun kuuluvan ihmisen kanssa.

Aleksi: Elän itse niin pelissä mukana, joten keskittyminen vain oman joukkueen tekemiseen on vaikeaa. Mutta olen huomattavasti parantunut siinä, koska haluan vain voittaa ja autan omaa joukkuetta parhaiten sillä, että keskityn vain oman joukkueeni tekemiseen.

Mikä on minun uudenvuoden lupaukseni tuomarina:

Roope: Alan tekemään työtä sen eteen, että voisin kuvitella tulevani valituksi vielä joskus takaisin Korisliiga-tasolle.
 

Aleksi: Uuden vuoden lupaukseni, on jatkaa henkilökohtaista kehittymistä tuomareiden arvostuksen nostamisessa.

Aleksin ja Roopen historia ulottuu 90-luvun puoliväliin, kun he pelasivat vastakkain. Aleksi FoKoPo:ssa ja Roope Pyrinnössä. Tätä jatkui kaikki junnuvuodet, jonka jälkeen he päätyivät töihin samalle alalle, sekä valmentamaan yhdessä ja nyt sitten ”kommentoimaan” toisten tekemistä lähes viikottain. Koetamme kehityttyä yhdessä.

 

Meillä jokaisella tuomarilla, sekä valmentajalla on näin uudenvuoden aikaan hyvä katsoa peiliin ja miettiä, mitä siellä näen? Toiminko itse kuten sadun hahmot?
Tehdään kaikki yhdessä uudenvuoden lupaus. Kunnioitan toisen tekemistä ensi vuonna koripalloparketilla. Hyvää uuttavuotta kaikille.