3.5.2017 Korisliigan pronssiottelu kamppailtiin Töölön Kisahallissa keskiviikkona, 853 katsojan asiantuntevien silmien alla. Tasaisen avauspuolikkaan jälkeen Helsinki Seagulls otti niskalenkin Kauhajoen Karhusta, karaten lopulta komeaan 93-77 (38-36) –kotivoittoon. Pronssimitali on Seagullsin historian ensimmäinen SM-tason mitali.
Antto Nikkarinen kiekotti 16 koriin johtanutta syöttöä Seagullsin kahmiessa seurahistoriansa ensimmäiset SM-tason mitalit. Kuva: Ville Vuorinen
Keskiviikon pronssikamppailu kulki tasaisissa merkeissä aina kolmannen jakson puolivälin tienoille asti, Karhun sisäpelaajan Kammeon Holseyn kavennettua kotijohdon yhteen pisteeseen pelikellon näyttäessä lukemia 23:54. Seagulls-takamies Raymond Cowels käynnisti kuitenkin noin minuutin aikana tapahtuneen 10-0 –runin, jonka avulla isäntien kotijohto venyi numeroihin 57-46.
Tämän jälkeen lähimmäksi Karhu pääsi vielä kolmannella jaksolla, kun Juho Lehtorannan kolmonen kavensi kotijohdon seitsemään pisteeseen.
Päätösjakson tarinaksi muodostui ottelun voittotaistelun ratkettua Seagulls-laituri Jason Conleyn vahvat otteet. Ammattilaisuransa pronssiotteluun päättänyt Conley pussitti päätösneljänneksen aikana kahdeksan pistettä, joista viimeiset kaksi ottelun viimeiseksi koriksi jääneellä donkilla kymmenisen sekuntia ennen päätössummeria. Conleyn donkin myötä ottelun loppulukemiksi kirjattiin Kisahallin äänekkään kotiyleisön edessä Seagullsin 93-77 (38-36) –voittonumerot.
- Ei ole hirveän helppo pelata tällaista peliä toista vuotta putkeen. Molemmat joukkueet tulivat pelaamaan ja voittamaan peliä. Tänään nähtiin kahden henkisesti ja fyysisesti väsyneen joukkueen taisto ja tänään voitettiin, kertasi Seagulls-luotsi Mikko Larkas.
- Haluan kiittää kaikkia pelaajia, etenkin Antti Niskasta ja Jason Conleyta, sekä myös fysiikkavalmentaja Jesse Talikkaa, joka lähtee uusiin haasteisiin.
Seagullsin pronssimitalien takuumiehenä toimi häkellyttävän kovan tason takamiespelaamista puolen tunnin ajan esittänyt Antto Nikkarinen, joka pyöritteli tilastorivikseen 5 pistettä ja käsittämättömät 16 koriin johtanutta syöttöä. ”Coop” Conley pussitti ammattilaisuransa viimeisessä ottelussa 14 pistettä ja haki 6 levypalloa, Cowelsin nakutellessa 24 pisteen ja 9 levypallon iltapuhteen. Gerald Lee Jr. kieputteli Karhun sisäpuolustusta 20 pisteen edestä.
Karhun riveistä terävintä osaamistaan esittivät 14 pistettä mieheen pyssyttäneet Tate Unruh (14/7) ja DeVaughn Washington (14/4). Härkämäisen Devonne GIlesin tilalla kokoonpanossa nähty Holsey heitti 10 pistettä ja Juho Lehtoranta kirjautti tililleen 11 pistettä.
Korisliigojen kapteenit ja päävalmentajat ovat äänestäneet vuosittaiset valinnat sarjojen vuoden parhaiksi. EBT:n Nicole Ogun ja Kataja Basketin Thomas Tumba äänestettiin Vuoden tulokkaiksi.
Kun Jussi Laakso otti kesällä 2019 vetovastuun Helsinki Seagullsista, odotukset pääkaupungissa nousivat. Nelivuotinen projekti huipentui tänä keväänä seurahistorian ensimmäiseen Suomen mestaruuteen.
Timo Heinosen ja Antti Kanervon pitkien pääsarjaurien ensimmäiset mestaruudet, Rene Rougeaun siirtymä Kauhajoelta Helsinkiin mestaruuden perässä, Lassi Nikkarisen kasvu kotikaupunkinsa ykkösjoukkueen johtajaksi – Helsinki Seagullsin mestaruuskausi 2022-23 tarjosi valtavan määrän tarinoita, joita tunnelmoida vielä vuosikymmenten päässä.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen kuudes finaaliottelu päättyi lukuihin 91–66 ja Seagullsin mestaruuteen.
Helsinki Seagulls näytti Korisliigan viidennen finaalin neljännen jakson alussa liitelevän vastustamattomasti kohti mestaruutta Kauhajoen IKH Areenalla, mutta Henri Kantosen johtama Karhu Basket tuli rinnalle ja nipisti voiton. Kantosen ja Karhu Basketin teema tiistain kuudenteen finaaliotteluun on selvä: iso ryöstö.
Kauhajoen ja Helsinki Seagullsin välinen viides finaaliottelu venyi jatkoajalle mutta päättyi isäntien voittoon.
Helsinki Seagulls johtaa miesten Korisliigan finaalisarjaa Kauhajokea vastaan 3–1. Puolustava pelinjohtaja Lassi Nikkarinen avaa ajatuksiaan niin aiemmista otteluista kuin tulevistakin.
Helsinki Seagulls nosti sarjajohtonsa 3–1:een finaaleissa Kauhajokea vastaan.
Korisliigan finaalisarjassa kolmen ottelun jälkeen kuskin paikalla on Helsinki Seagulls, joka johtaa ottelusarjaa Kauhajokea vastaan 2–1. Kolmannessa finaalissa osat muuttuivat – ja nyt Kauhajoki yrittää jatkaa siitä, mihin joukkue maanantaina jäi.
Takaa-ajoasemaan joutunut hallitseva mestari Kauhajoki kaatoi Helsinki Seagullsin luvuin 96–72.
Tampereen Pyrintö saa ensi kaudeksi kovan ja erityisen mieluisan paluumuuttajan, kun seuraikoni Antero Lehto palaa kasvattajaseuraansa 1+1-mallisella sopimuksella.
Helsinki Seagulls on päässyt pahasti hallitsevan mestarin niskan päälle. Viidettä kauttaan joukkueessa pelaava Korisliiga-veteraani on nyt lähempänä kultamitalia kuin kenties koskaan aiemmin urallaan.
Helsinki Seagulls johtaa miesten Korisliigan finaalisarjaa 2–0.
Kauhajoki taipui kotikentällään Helsinki Seagullsille 54–70.
Miesten Korisliigan finaaleissa kohtaavat Kauhajoki ja Helsinki Seagulls. Toiselle joukkueista finaalit ovat viidennet perättäiset, toiselle ensimmäiset koko seurahistoriassa. Siitä huolimatta vastakkaisten joukkueiden veteraanipelaajat Timo Heinonen ja Cameron Jones suhtautuvat molemmat tilanteeseen itsevarmuudella.
Korisliigan pronssiottelu päättyi Kataja Basketin hyväksi luvuin 107–96, vaikka Salon Vilpas olikin saada viime metreillä kiinni.
Miesten Korisliigan finaalissa kohtaavat Kauhajoki ja Helsinki Seagulls. Pronssista pelaavat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin väliset välierät päättyivät tänään otteluvoitoin 4–0.
Salon Vilpas taipui kotonaan Kauhajoelle ja joutui välierissä 1–3-takaa-ajoasemaan.
Helsinki Seagulls kaatoi Kataja Basketin ja johtaa välieräsarjaa 3–0.