Seagullsin Lassi Nikkarinen tunnetaan puolustustaidoistaan ja finaaleissa Kauhajokea vastaan taidoille on ollut käyttöä

12.5.2023 12:18 Helsinki Seagulls johtaa miesten Korisliigan finaalisarjaa Kauhajokea vastaan 3–1. Puolustava pelinjohtaja Lassi Nikkarinen avaa ajatuksiaan niin aiemmista otteluista kuin tulevistakin.

Lassi Nikkarinen on nauttinut ensimmäisistä Korisliiga-finaaleistaan. Kuva: Ville Vuorinen

Miesten Korisliigan finaaleissa nähtiin torstai-iltana ensimmäinen varsinainen trilleri, kun aiemmin puolin ja toisin ylivoimaisin lopputuloksin heilahdellut sarja siirtyi 3–1-tilanteeseen. Johtoasema on Helsinki Seagullsilla, mutta voitto ei ole vielä lähelläkään taattua, sillä altavastaajana on moninkertainen mestari ja kuluvan kauden runkosarjavoittaja Kauhajoki.

Seagullsin pelinjohtaja Lassi Nikkarinen pääsi loistamaan erityisesti torstai-illan jännitysottelussa, sillä aivan pelin viime metreillä, kutkuttavan tasaisessa tilanteessa, Nikkarinen sai kunnian upottaa kaksi elintärkeää vapaaheittoa. 26-vuotias pallonkäsittelijä ei kuitenkaan ollut tilanteesta moksiskaan.

– Jälkikäteen ajatellen aina joutuu myöntämään, että kyllähän siinä tärkeän ottelun muutaman viimeisen minuutin aikana hieman jännittää, mutta tilanteen ollessa päällä täytyy vain keskittyä niihin pieniin yksityiskohtiin, jotka tekevät sen itse suorituksen. Lopputuloksen miettiminen ei kannata alkuunkaan. Ei pelaaja voi pelätä ratkaisunhetkiä, vaan näen ne nimenomaan mahdollisuutena. Näiden tilanteiden takiahan taitoja harjoitellaan koko vuoden ajan.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Eivätkä Nikkarisen taidot todellakaan rajoitu heittojen upottamiseen. Hän on nimittäin voittanut sekä keväällä 2021 – silloin BC Nokian paidassa – että 2022 Korisliiga vuoden puolustuspelaajan palkinnon. Herääkin kysymys, kuinka paljon puolustusekspertiltä on vaadittu juuri näissä finaaleissa.

– Kyllä nämä aika korkean vaikeustason otteluita ovat. Karhun kokoonpanossa kaikki osaavat heittää, ja he juoksevat erinomaista systeemiä, joka pakottaa puolustajan olemaan hereillä. Ei voi jäädä jälkeen edes niissä pienissä off-ball actioneissa, jotka edeltävät sitä varsinaista palloskriiniä, tai muutoin hyökkäys pääsee todella kovaan vauhtiin ja siitä tulee Karhun tasoiselle koneistolle aivan liian helppoa.

Helsinki Seagulls on nyt lähempänä mestaruutta kuin koskaan aiemmin. Neljä pronssimitalia voittanut seura on lyhyen historiansa aikana ensimmäistä kertaa finaaleissa ja kaiken päälle enää voiton päässä Pantterista.

Siitä huolimatta – ja juuri sen takia – onkin huolehdittava, etteivät joukkueen mestaruusjuhlat ala minuuttiakaan liian aikaisin. Nikkarinen on myös viime päivinä tahollaan asiaa pohtinut.

– Kyllä siitä vähän täytyy tällaisella hetkellä kopissa muistuttaa, että yksi peli tarvitaan vielä. Mutta kaikki sen kyllä tietävät, ja tämän sarjan kolmas peli antoi meille myös kokemuksen siitä, mihin vastustaja pystyy, kun he pääsevät vauhtiin. Ei jää kenellekään mitään illuusioita, että tässä sarjassa voisi saada voittoja helpolla.

Henkilöt

 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

Näytä lisää vastaavia