21.9.2023 10:17 Jälleen on aika kaivaa kaapeista seurapaidat, -pipot ja muut seuravärein varustetut kamppeet. Tiistaina 26.9. juhlistetaan syksyn kohokohdaksi noussutta seurapaitapäivää.
Olympiakomitea kutsuu kaikki mukaan seurapaitapäivään 26.9.2023 osoittamaan yhteisöllisyyttä ja tukea urheiluseuroille. Seurapaitapäivä elää niin työpaikoilla, kaupungilla, treeneissä kuin somekanavissa!
Jaa seurapaitapäivän ja suomalaisen seuratoiminnan ilosanomaa somessa sydämesi kyllyydestä tiistaina 26.9.
Osallistuminen on helppoa – näin osallistut mukaan!
Haasta ystävät, perhe, työyhteisö ja kaikki seurakaverit mukaan näyttämään, kuinka suuri, vahva ja moninainen #seurasydän suomalaisessa urheiluyhteisössä sykkii.
Seurapaitapäivän tunnelmaan pääset kätevästi mukaan somessa tunnisteilla #seurapaitapäivä
Et ole yksin ja Aseman Lasten järjestämä tilaisuus on tarkoitettu lajiliittojen, urheiluseurojen ja muiden urheiluorganisaatioiden toimijoille sovittelusta keinona nuorten konfliktien ratkaisussa. Tilaisuus järjestetään Teamsissa 13.12. klo 10:30-12:00.
Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2024 haku on käynnissä 1.-30.11.2023. Seuratukea haetaan Suomisport-palvelun kautta.
Unelmien liikuntapäivää vietetään jälleen keskiviikkona 10.5. Unelmien liikuntapäivä on seuroille loistava tilaisuus avata ovensa, esitellä toimintaansa ja kutsua mukaan kaiken ikäisiä liikkujia.
Koripalloliitto oli yksi lajiliitoista, jotka olivat mukana lähettämässä sodan keskellä eläville ukrainalaisille harrastusvälineitä.
Suomen Olympiakomitea on julkaissut Liikettä Suomeen – liikunnan ja urheilun manifestin, johon on koottu liikunnan ja urheilun edistämisen tavoitteita seuraavalle hallituskaudelle. Kaikki eduskuntavaaliehdokkaat kutsutaan allekirjoittamaan manifestin tavoitteet. Allekirjoittaneiden liikuntaehdokkaiden lista julkaistaan Olympiakomitean nettisivuilla.
EHYT ry:n SPORTTI-hankkeen uusi verkkokurssi on suunnattu erityisesti kaikille lasten ja nuorten urheilun parissa toimiville valmentajille ja muille urheiluseuratoimijoille.
Webinaarissa käytiin läpi kauden 2021–2022 loppuun saakka kerättyä lisenssidataa ja siitä työstettyä jatkoanalyysia. Uutena osana lisenssidatasta on irrotettu Koripallon suosio lasten keskuudessa -osio.
Tikkurila-Seuran jo perinteiseksi muodostunut lähialueen alakoululaisille tarkoitettu Pirkka Pikkusudet-rieha oli jälleen menestys, kun viskarit, eskarit ja ekaluokkaiset opettelivat koriksen saloja.
Syksyn 2022 Pirkka Street Basket -kiertue kiersi elo-syyskuun vaihteessa ympäri Suomen ja vuoden hauskinta koulupäivää vietettiin kaikkiaan 15 pelipaikalla. Yhteensä mukana tapahtumissa liikkumassa oli 3850 koululaista.
Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyö jatkuu myös kaudella 2022–23. Koripalloliitto kannustaa kaikki seurat mukaan Pikkusudet-laumaan ja järjestämään Pikkusudet-koriskouluja, etenkin nyt kun korisbuumi on parhaimmillaan.
Unelmien liikuntapäivänä 10.5. sytytetään liikkumisen kipinää! Aiempina vuosina yli miljoona ihmistä on lähtenyt liikkeelle Unelmien liikuntapäivänä. Haastamme myös tänä vuonna kaikki urheiluseurat ja muut yhdistykset mukaan liikkumisen juhlapäivään!
Seuratuen avulla edistetään ja toteutetaan tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia liikunnan harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille erityisesti matalan kynnyksen toiminnan kautta.
Nuuskaton urheilu -toimintamalli sisältää työkaluja seuratoimijoille nuuskattomuuden huomioimiseen pelisäännöissä ja seuratoiminnan arjessa. Toimintamalli tarjoaa välineitä nuuskan haitoista kertomiseen ja puheeksi ottoon.
Nuorten kesätoiminnan ja kesätyömahdollisuuksien lisäämiseksi liikunnan aluejärjestöt tukevat nuorten toimintaa järjestävien kesätyöntekijöiden lyhytaikaista palkkaamista. Nuoreksi määritellään tukihaussa 15–29-vuotiaat.
Kempele Wilduckz on nostanut itsensä vahvasti pohjoiselle koriskartalle. Seuran järjestämä Pirkka Pikkusudet-korisrieha liikutti lauantaina 26.2. Linnakankaan koululla lähes sataa mikro- ja supermikrojunioria Kempeleestä, Oulusta, Taivalkoskelta ja Rovaniemeltä.
Koripalloliitto kannustaa jäsenseurojaan hakemaan ansiomerkkejä ansioituneille seuratoimijoille liiton palkitsemismenettelyn kautta.
Olympiakomitea ja monet suuret lajiliitot aloittivat yhdessä lokakuussa kampanjan, jonka tavoitteena oli viestiä Väestöliiton ja urheiluyhteisön Et ole yksin -palvelusta nuorille urheilijoille. Mukaan valjastettiin vaikuttajia eri urheilutaustoilla. Koripallon keulakuvina kampanjassa toimivat maajoukkuepelaajat Shawn Hopkins ja Sara Rokkanen.
Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2022 haku on käynnissä 1.-30.11.2021. Seuratukea haetaan Suomisport-palvelun kautta.
Turvallisen harrastamis- ja urheiluympäristön merkitys on liikunnan kentällä korvaamaton. Koripalloliitto on yhdessä Suomen Olympiakomitean ja muiden lajiliittojen kanssa edistämässä turvallista toimintaympäristöä, jossa urheilu tuottaa iloa ja positiivisia kokemuksia kaikille. Turvallinen seuratoiminta -webinaari järjestetään 5.11.
Tikkurila-Seuran jo perinteiseksi muodostunut lähialueen alakoululaisille tarkoitettu Pirkka Pikkusudet-rieha oli koronapandemian vuoksi pari vuotta tauolla, mutta nyt liike ja riemu oli taas ylimmillään, kun lapset nauttivat koriksen ilosanomaa.