28.5.2003 Brasilian Goianiassa käynnissä olevien koululaisten MM-kisojen toinen päivä toi tullessaan Pohjois-Tapiolan lukion poikien hienon voiton Kroatiasta. Pojat kuitenkin hävisivät seuraavan pelinsä Turkille, joka sysäsi joukkueen pelaamaan sijoista 9.-16. Samoista sijoituksista pelaavat myös Suomea kisoissa edustava Pohjois-Haagan Yhteiskoulun tyttöjoukkue.
Kroatia oli jo jyräämässä pituusylivoimallaan Suomi-pojan yli hakien avausjaksolla lähes kaikki levypallot. Suomi oli tappiolla pahimmillaan 14 pisteellä. Valmentaja Pekka Eklund muutti tällöin Suomen puolustusmuodon puolen kentän 1-1-3–paikkavartointiin. Liikkuva paikkapuolustus sekoitti totaalisesti Kroatian pelin. Eklund sekoitti lisää pakkaa ja aikalisien sekä taukojen jälkeen Suomi pelasi muutaman kerran miesvartointia ja palasi sen jälkeen taas paikkaprässiin. Puolustuksensa ansiosta suomalaiset pääsivät määräämään ottelun tempoa, joka aiheutti lisämurheita kroatialaisleirissä. Painetilanteessa Kroatia menetti pelivälineen lukuisia kertoja ja Suomi pääsi juoksemaan nopeita hyökkäyksiä. Ville Liimo (18 pistettä) ja Jari Vanttaja (15) olivat hyvässä heittovireessä. Suomen voitto kirjattiin lopulta 54-46.
- Koko joukkue oli erinomainen kummassakin kenttäpäädyssä. Tämä oli ensimmäinen peli, jossa oma peli toimi. Saimme hurmion päälle, levypallopeli kääntyi, korintekovarmuus lisääntyi ja virheiden saaaminen kääntyi meidän eduksemme, iloitsi Eklund ottelun jälkeen.
Suomi ei päässyt Kroatia-voittoaan pitkään juhlimaan, sillä nopeasti joukkue joutui aloittamaan keskittymisen Turkki-otteluun. Fyysiset ja isokokoiset turkkilaiset olivat Suomen pojille kuitenkin liikaa. Turkki tuli kovalla ryminällä hyökkäyslevypalloihin, joiden avulla se petasi takakentän erinomaisille heittäjilleen uusia mahdollisuuksia. Lisäksi Turkki juoksi jokaisesta mahdollisesta tilanteesta hyvin nopeita. Suomen viisikko liikkui läpi ottelun hyökkäyksessä hyvin ja rakensi kelvollisia tekopaikkoja, mutta heitot eivät uponneet tarpeeksi hyvällä prosentilla. Turkki voitti 66-44. Viljami Vanjoki oli 14 pisteellään ja pirteällä esityksellään Suomen paras, kunnes häntä vaivannut jalkavamma palasi kuvioihin.
Turkki oli myös Suomen tytöille, Pohjois-Haagan Yhteiskoulun joukkueelle, liian suuri pala purtavaksi. Kuten pojissakin, oli Turkki selkeästi numeroa suurempi jokaisella pelipaikalla. Muutenkin Turkin aseet olivat pitkälti samat; erinomaiset nopean juoksut, vahva hyökkäyslevypallopeli, kaukoheittovoima sekä toimiva paikkaprässi.
- Materiaaliylivoima oli Turkille huikea. Hävisimme levyrit kummassakin päässä totaalisesti. Hyökkäyksessä saimme kyllä aikaiseksi paljon vapaita heittopaikkoja, mutta osumat jäivät uupumaan, harmitteli tyttöjen joukkuetta valmentava Lea Hakala.
Suomi pysyi ensimmäisen jakson turkkilaisten kyydissä (15-20), mutta sen jälkeen Turkki repi eroa tasaisesti ja voitti lopulta selvin numeroin 73-38. Suomen joukkueesta yksikään peluri ei saavuttanut kaksinumeroisia pistelukemia – paras oli yhdeksän pistettä heittänyt Laura Kangas.
Suomen päivän toinen peli oli Ranskaa vastaan. Pelissä oli paljon, sillä voittajalle oli luvassa pääsy kahdeksan parhaimman joukkoon. Panos näkyi kentällä, kun molemmat joukkueet taapersivat ensimmäisen jakson kipsissä lukemiin 8-6. Toisella jaksolla Ranska käänsi ottelun kulun kovilla screeneillään ja hyvin toimineella paikkavartioinnillaan. Ranskattaret veivät jakson 21-10.
Tauolla Hakala loihti taktiikan, jolla Ranskan ”osuvat screenit” pelattiin pois. Suomi sai hurmion päälle hyvän puolustuksensa ansiosta ja se näkyi myös hyökkäyksessä. Palloa saatiin korisukan läpi niin läheltä kuin kaukaakin. Suomi vei kolmannen jakson 17-7 ja nousi vielä voittotaisteluun. Päätösjaksolla Suomi pääsi parhaillaan viiden pisteen päähän. Loppuhetkillä Suomi yritti vielä rikkomalla taistella aikaa vastaan. Ranska heitti heikosti vapaaheittonsa, mutta Suomi ei onnistunut saamaan aikaiseksi tarvittavia koreja.
- Sulkeminen toimi levypallopelissä, jonka lisäksi tytöiltä nähtiin valtavaa taistelua kaikista irtopalloista. Valitettavasti tulokseksi siitä jäi vain paljon koljuja ja rupia polviin, mutta kaaduimme ainakin saappaat jalassa, kehui Hakala suojattiensa asennetta.
Suomen joukkueet pelaavat Goianiassa jatkossa sijoitusotteluita. Seuraavaksi pojilla on vastassaan Bulgaria ja tytöillä Kreikka.
Kroatia – Suomi 46 – 54, koululaisten MM-kisoja, pojat
Suomea edustaa poikien kisoissa Pohjois-Tapiolan lukio. Joukkuetta valmentavat Pekka Eklund ja Eero Neva.
Neva |
Pekka |
7 |
pistettä |
Vanjoki |
Viljami |
10 |
|
Nasman |
Johannes |
- |
|
Kajaani |
Petri |
2 |
|
Apajasalmi |
Lasse |
- |
|
Liimo |
Ville |
18 |
|
Lindholm |
Janne |
- |
|
Koskinen |
Johannes |
- |
|
Jokinen |
Ilkka |
2 |
|
Vanttaja |
Jari |
15 |
|
Blomster |
Jesper |
- |
|
Leinonen |
Henrik |
- |
Turkki – Suomi 66 – 44, koululaisten MM-kisoja, pojat
Neva |
Pekka |
- |
Vanjoki |
Viljami |
14 |
Nasman |
Johannes |
- |
Kajaani |
Petri |
7 |
Apajasalmi |
Lasse |
- |
Liimo |
Ville |
10 |
Lindholm |
Janne |
2 |
Koskinen |
Johannes |
- |
Jokinen |
Ilkka |
2 |
Vanttaja |
Jari |
9 |
Blomster |
Jesper |
- |
Leinonen |
Henrik |
- |
Turkki – Suomi 73– 38, koululaisten MM-kisoja, tytöt
Suomea edustaa tyttöjen kisoissa Pohjois-Haagan Yhteiskoulu. Joukkuetta valmentavat Lea Hakala ja Harri Jokela.
Koskela |
Tiia |
7 |
pistettä |
Myllymäki |
Iida |
1 |
|
Baumgartner |
Linda |
3 |
|
Venhola |
Piitu |
8 |
|
Kaarnakari |
Fanny |
6 |
|
Vuorio |
Valpuri |
- |
|
Kangas |
Laura |
9 |
|
Karhunen |
Kata |
2 |
|
Vilkas |
Anna |
- |
|
Hauvonen |
Laura |
2 |
Suomi - Ranska 46– 53, koululaisten MM-kisoja, tytöt
Koskela |
Tiia |
5 |
Myllymäki |
Iida |
- |
Baumgartner |
Linda |
12 |
Venhola |
Piitu |
2 |
Kaarnakari |
Fanny |
7 |
Vuorio |
Valpuri |
11 |
Kangas |
Laura |
4 |
Karhunen |
Kata |
5 |
Vilkas |
Anna |
2 |
Hauvonen |
Laura |
- |
Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.
Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.
Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.
Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.
Faneilla on ainutlaatuinen mahdollisuus omistaa pala suomalaista koripallohistoriaa: Susijengin aidot match worn -pelipaidat EuroBasket 2025 -turnauksesta huutokaupataan 29.9.–4.10. välisenä aikana.