Suomalaisjoukkueille kolmoisvoitto keskiviikon Eurocup-kierroksella

4.12.2014 Susijengin aloitusviisikon tähdet Petteri Koponen, Gerald Lee junior ja Sasu Salin joukkueineen hakivat arvokkaat voitot Eurocupin keskiviikkokierrokselta. Koposen Himki nousi D-alkulohkon kärkeen nujertamalla Besiktasin, Sasu Salinin Union Olimpija lunasti jatkopaikkansa voitollaan KK Szolnokista ja ”Junnu Leen” Ploiesti haki arvokkaan voiton Banvitia vastaan.

Petteri Koposen Himki nousi Eurocup-alkulohkonsa kärkeen.

Junnu Leen Ploiesti nousi karvan päähän jatkopelipaikasta. Kuvat: Ville Vuorinen.

Koposen Himki näytti jo varmistaneen voittonsa Besiktasia vastaan johtamalla turvallisin numeroin 71–55 neljä ja puoli minuuttia ennen loppua.

Moskovalaiset joutuivat kuitenkin lopussa puolustuskannalle, kun Chris Lofton (19/2/3 syöttöä) tahditti turkkilaisvieraat takaa-ajoon. Neljää pistettä lähemmäs Besiktas ei kuitenkaan päässyt ja Himki siirtyi 82–78 (42–28)-voitollaan D-lohkon kärkeen.

Petteri Koponen oli voittajien toiseksi paras pistenikkari 12 pisteellään. Koponen haki myös levypallon, jakoi yhden korisyötön ja riisti pallon kertaalleen. Talkoohengessä tehoja kirjauttaneen Himkin parhaimmistoa olivat myös Marko Popovic (14/2/7 syöttöä), Joffrey Lauvergne (11/1/3 blokkia), Sergei Monia (9/7/3 syöttöä) ja Tyler Honeycutt (8/10).

Himki jatkaa D-lohkon kärjessä kuudella voitollaan kahdeksasta ottelusta. Besiktasilla on sama määrä voittoja, mutta keskinäisten otteluiden korisuhteen perusteella Himki on Besiktasia edellä.

Ottelutilastot: Himki – Besiktas

Leen Ploiesti lähellä jatkopelejä

Gerald Lee juniorin CSU Asesoft Ploiesti harppasi millin päähän Eurocupin jatkosarjasta nujertamalla turkkilaisen Banvit Bandirman kotonaan Romaniassa 84–74 (53–42).

Banvit nousi 11 pisteen takaa kolmen pisteen päähän pelin kolmannen jakson lopussa, mutta Ploiesti haki lopullisen pesäeron päätösjakson alussa viemällä neliminuuttisen 8-0.

Lee nosteli 21 minuutissa joukkueelleen 11 pistettä, haali viisi levypalloa ja jakoi kaksi syöttöä. Kuusi kolmosta upottanut Marius Runkauskas (22/2) sekä pelintekijävelho Dee Brown (19/7/5 syöttöä) olivat Ploiestin kaksi ylitse muiden.

Ploiesti on voittanut neljä ja hävinnyt neljä ottelua. Kun Eurocupin alkusarjaa on pelaamatta kaksi ottelua, Hapoel Jerusalemilla on kahden voiton takamatka Ploiestiin E-lohkon viimeisestä jatkosarjapaikasta pelattaessa.

Ottelutilastot: Ploiesti – Banvit

Salinin Olimpija lohkaisi jatkopelipaikan

Sasu Salin paranteli edelleen nilkkaansa myöhään keskiviikkoiltana, kun Union Olimpija Ljubljana murjoi unkarilaisen KK Szolnoki Olaj’n kotonaan 89–67 (51–31).

Ottelu oli läpihuutojuttu slovenialaisisännille, joiden tiiviiseen joukkuetyöskentelyyn Szolnokilla ei ollut vastaansanomista. Marko Marinovic (18/4/7 syöttöä) ja Paolo Marinelli (18p) johtivat Olimpijaa hyökkäyspäässä.

Olimpija jatkaa alkulohkonsa kolmantena Himkin ja Besiktasin jälkeen voitettuaan kahdeksasta ottelustaan viisi.

Ottelutilastot: Olimpija – Szolnoki
 
20.11.2022 21:44 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin pisteet eivät kantaneet voittoon - Helmi Tulonen käytti näyttöpaikkansa

Helmi Tulonen pelasi kauden parhaan pelinsä saatuaan näyttöpaikan Luccan avausviisikossa. Awak Kuier jatkoi vahvasti, mutta se ei riittänyt voittoon. Elina Koskimies ja Anissa Pounds jatkoivat hyviä kausiaan Saksassa.

19.11.2022 13:46 Suomalaiset ulkomailla

Hyvän alkukauden Espanjassa pelannut Veera Pirttinen innolla Susiladiesin mukaan

Veera Pirttinen otti uuden suunnan uralleen tänä kesänä, kun hän siirtyi Espanjan pääsarjassa pelaavan Bembibren joukkueeseen. Pirttisen kausi on alkanut hyvin niin henkilökohtaisesti kuin joukkueenakin.

17.11.2022 07:45 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Reyer Venezia varmisti jatkopaikan EuroCupissa

Awak Kuier ja Sofia Pelander pääsivät juhlimaan tärkeitä voittoja EuroCupissa. Kuierin Reyer Venezia varmisti samalla jatkopaikan itselleen.

16.11.2022 17:15 Susijengi

Lassi Tuovi sivuun SIG Strasbourgin päävalmentajan tehtävistä

Susijengin päävalmentajaksi kesällä noussut Lassi Tuovi, 35, jää sivuun SIG Strasbourgin päävalmentajan tehtävistä. Viimeisen lähes kolmen vuoden ajan Strasbourgia menestyksekkäästi niin Ranskan liigassa kuin FIBA Mestareiden Liigassa valmentaneen Tuovin kevääseen 2023 asti ulottuva sopimus on purettu yhteisymmärryksessä.

14.11.2022 09:55 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Reyer Venezia liitää voittoputkessa

Awak Kuierin vahva kausi sai jatkoa, kun hän avitti Reyer Venezian jo 11. peräkkäiseen voittoon kaikki kilpailut mukaan lukien.

11.11.2022 07:54 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin hurja vire EuroCupissa jatkui

Awak Kuierin vahvat otteet EuroCupissa saivat jatkoa, kun Reyer Venezia jatkaa tappioitta kolmen ottelun jälkeen. Lotta Vesiluoman Alvik on puhtaalla pelillä Ruotsissa.

6.11.2022 22:49 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen huippuiskussa Italiassa – Aatu Kivimäki vahvana Saksassa

Mikael Jantunen pelasi erinomaisesti Trevison napatessa kauden toisen voittonsa. Aatu Kivimäki oli vahvalla pelipäällä Saksassa ja Teneriffan vahva alkukausi sai jatkoa.

6.11.2022 22:35 Suomalaiset ulkomailla

Kuier ja Tulonen loistivat keskinäisessä kohtaamisessa

Italian Serie A1:ssä nähtiin hieno suomalaiskohtaaminen, kun Helmi Tulonen ja Awak Kuier olivat isossa roolissa. Anissa Poundsin käsi ei kylmene edes ilmojen viilentyessä Saksassa, jossa myös suomalaispelaajat ottivat yhteen.

6.11.2022 10:00 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni teki taikojaan Saksassa – Tuomas Iisalo vei veljesten kohtaamisen

Edon Maxhuni loisti Saksassa, kun Merlins Crailsheim nappasi kauden toisen voittonsa. Bundesliigassa nähtiin myös Iisalon veljesten kohtaaminen, jossa Tuomaksen Bonn kaatoi Joonaksen Academics Heidelbergin.

3.11.2022 09:21 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier dominoi EuroCupissa

Awak Kuier oli Reyer Venezian tähti joukkueen jatkaessa puhtaalla pelillä EuroCupissa. Lotta-Maj Lahtisen sopimus belgialaisen Kangoeroes Mechelenin kanssa on purettu loukkaantumisen takia.

3.11.2022 09:03 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin loisti taas Mestarien liigassa - Hopkinsin ja Palmin Craiova varmisti jatkopaikan

Suomalaispelaajat ja valmentajat pääsivät juhlimaan voittoja eurokentillä. Susijengin tuore kapteeni Sasu Salin jatkoi kuumaa virettään Mestarien liigassa, Shawn Hopkinsin sekä Topias Palmin Craiova jatkaa puhtaalla pelillä ja Edon Maxhunin Merlins Crailsheim otti tärkeän voiton FIBA Europe Cupissa.

31.10.2022 08:46 Suomalaiset ulkomailla

Kuierin Venezia jatkaa puhtaalla pelillä – Pounds jälleen tarkkakätisenä

Awak Kuier oli jälleen isossa roolissa Venezian jatkaessa voittojen tiellä Italian liigassa. Anissa Pounds oli käsi kuumana Saksassa ja Veera Pirttinen pelasi kauden parhaan pelinsä Espanjassa.

31.10.2022 08:37 Suomalaiset ulkomailla

Shawn Hopkinsin loistavalle alkukaudelle jatkoa

Shawn Hopkins on aloittanut pelinsä Craiovassa vahvasti ja yhdessä Topias Palmin kanssa siivitti Craiovan kauden avausvoittoon Romanian liigassa. Espanjassa Remu Raitanen jatkoi vahvoja esityksiään, Italiassa Mikael Jantusen hyvä alkukausi sai jatkoa ja Alex Murphy tehoili Japanissa.

29.10.2022 15:01 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsenilla värikäs alku Kreikassa – ”Se oli uudenlainen kokemus”

Alexander Madsen siirtyi kesällä Kreikan huippuseuroihin lukeutuvan AEK Ateenan joukkueeseen. Madsenin alkukauteen on mahtunut paljon.

29.10.2022 13:30 Suomalaiset ulkomailla

Suuri vastuu yllättänyt Annika Holopaisen – ”Annoin harjoituksissa kaikkeni”

Uransa aikana Saksassa, Puolassa, Ranskassa ja Islannissa ammattilaisena pelannut Annika Holopainen lisäsi yhden uuden maan ja sarjan kokoelmaansa, kun hän teki kesällä sopimuksen espanjalaisen Araskin kansa. Holopainen on ottanut heti ison roolin joukkueessa.

28.10.2022 09:31 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier ja Sofia Pelander aloittivat EuroCupin vahvasti

EuroCup pyörähti käyntiin viikolla ja Awak Kuier sekä Sofia Pelander olivat hyvässä iskussa johdattaessaan joukkueensa avausvoittoihin.

27.10.2022 09:41 Suomalaiset ulkomailla

Susijengiläiset voittoisia FIBA Europe Cupissa

Viikolla pelattiin taas europelejä ja Elias Valtosen Manresa jatkaa puhtaalla pelillä Mestarien liigassa. Shawn Hopkinsin ja Topias Palmin Craiovan tappiotili on koskematon FIBA Europe Cupissa ja Edon Maxhunin Merlins otti tärkeän avausvoiton.

24.10.2022 10:49 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelander debytoi KP Brnossa – Awak Kuierin Venezia tappioitta

Sofia Pelander pääsi pukemaan uuden seuransa KP Brnon pelipaidan päälleen ensimmäistä kertaa ja saldona oli heti kaksi voittoa. Awak Kuierin Reyer Venezia jatkaa Italiassa puhtaalla pelillä ja Elina Koskimies sekä Anissa Pounds siivittivät joukkueensa voittoon Saksassa.

24.10.2022 09:59 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin kuritti Barcelonaa 22 pisteen edestä

Sasu Salinin vauhti vain kiihtyy kohti marraskuun MM-karsintaikkunaa, kun hän paukutti 22 pistettä Barcelonaa vastaan. Remu Raitanen ja Alexander Madsen jatkoivat hyvää virettään ja Japanissa Murphyn veljekset näyttivät parastaan.

20.10.2022 10:05 Suomalaiset ulkomailla

Palmi ja Hopkins juhlivat FIBA Europe Cupissa suomalaiskohtaamisen voittoa

FIBA Europe Cupissa nähtiin keskiviikkona susijengiläisten kohtaaminen, kun Edon Maxhunin Merlins Crailsheim isännöi Topias Palmin ja Shawn Hopkinsin Craiovaa. Palmi ja Hopkins pääsivät kotimatkalla makean voiton kera.

Näytä lisää vastaavia