Suomalaisnaiset voitokkaita NCAA-avauksissa

13.11.2016 Suomalaiset naiskoripalloilijat avasivat urakkansa Yhdysvaltojen yliopistosarjassa (NCAA) kuluvana viikonloppuna. Suomalaiset olivat osallisina seitsemässä voitossa avauskierroksella ja kahdessa voitossa viime yön otteluissa. Avausotteluissa tehokkaimpia olivat Houston Babtistin Heidi Byrd, San Franciscon Ninni Salmi ja Hofstran tulokas Sandra Karsten, jotka osuivat kukin 8 pisteen arvoisesti lauantain vastaisena yönä.

Ninni Salmi nakutti 8 pistettä NCAA-kauden avauksessa. Kuva: Tuomas Venhola.

Sandra Karstenilla oli onnistunut avaus Hofstran paidassa. Kuva: Ville Vuorinen.

Viimeistä kauttaan NCAA:ssa pelaava Heidi Byrd avasi joukkueelleen kauden pistelukemat onnistuneella kolmosella Houston Babtistin jäädessä perjantain avausottelussa Baylorin yliopiston jalkoihin karuin lukemin 43–118 (12–60). Byrd tuki joukkuettaan myös 3 syötöllä.


Lisätietoja: Ottelutilastot 

 

Ninni Salmen toinen kausi San Franciscon paidassa alkoi 91–80 (42–24) -voitolla kalifornialaisvastustaja Sacramentosta. Salmi tykitti 21 minuutissa 8 pistettä ja nappasi 5 levypalloa sekä osallistui blokilla tärkeään urakkaan puolustuspäässä.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot 

 

Hofstran yliopistossa kaksi suomalaista sai tulikasteensa perjantain 62–42 (30–24) -voitossa Maristia vastaan. Sandra Karsten iski 15 minuutissa 8 pistettä, yhden levypallon ja jakoi 2 syöttöä. Myös Marianne Kalin sai avausminuuttinsa yliopistosarjassa, mutta jäi pisteittä avausottelussa.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot 

 

Elina Koskimies tehoili 7 pistettä ja 5 levypalloa avatessaan toisen kautensa American Universityn paidassa. American päihitti vierasreissulla Youngstown Staten lukemin 77–64 (39–26).

 

Lisätietoja: Ottelutilastot 

 

Myös Riikka Kujala avasi toisen kautensa yliopistosarjassa Wyomingin paidassa. Hän pelasi 12 minuuttia Wyomingin dominoidessa 74–50 (34–27) -voitolla Chadron Statea. Kujala auttoi joukkuettaan yhdella upotetulla kolmosella, levypallolla ja kahdella syötöllä.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot 

 

Pisteille pääsi perjantaina myös viimeisen kautensa North Floridan paidassa käynnistänyt Taru Madekivi, joka iski 2 pistettä ja jakoi 2 syöttöä North Floridan voittaessa paikallisvastustaja Florida A&M:n lukemin 71–60 (29–28).

 

Lisätietoja: Ottelutilastot 

 

Myös Iida Ahvenainen pääsi tilastoille 2 pisteellä ja yhdellä levypallolla. Toisen kautensa rapakon takana aloittaneen Ahvenaisen Iona nousi voittoon Stony Brookista perjantaina lopulta selvin lukemin 57–46 (25–32).

 

Lisätietoja: Ottelutilastot 

 

Lauantaina Sara Rokkasen Toledo avasi kauden 76–60 (42–22)-vierasvoitolla Texas A&M CC Islandersista. Ensimmäistä kauttaan Yhdysvalloissa pelaava Rokkanen kävi kentällä vain neljän minuutin ajan, mutta käytti ajan tehokkaasti upottamalla yhden kolmen pisteen heiton Toledon pistesaldoon.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot 

 

Olivia Moskarin Marquette voitti lauantain vastaisen yönä Longwoodin murskaavasti 87–37 (44–14). Toista kauttaan Yhdysvalloissa pelaava Moskari jäi avausotteluissa pisteittä, mutta tuki voittoa yhdellä levypallolla ja syötöllä.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot

 
14.5.2020 16:35 Suomalaiset ulkomailla

Matti Nuutisella ehjä kausi – ”Oli kiva treenata ja pelata”

Matti Nuutinen, 30, pelasi toisen kautensa Espanjan kakkossarjassa LEB Orossa Oviedon joukkueessa. Nuutiselle kausi oli positiivinen, vaikka joukkueen kausi meni alle odotusten.

13.5.2020 12:53 Suomalaiset ulkomailla

Seuravaihto piristi Helmi Tulosen kautta – ”Koris oli oikeasti kivaa”

Helmi Tulonen, 21, pelasi menneen kauden Espanjan Liga Feminina 2:ssa. Tulonen aloitti kauden Celta Vigossa, mutta vaihtoi kesken kauden lanzarotelaisen Magec Tiasin riveihin.

13.5.2020 08:57 Suomalaiset ulkomailla

Sandra Karsten myös Ruotsiin Salmen joukkuekaveriksi

Wartti Basket -kasvatti Sandra Karsten, 23, suuntaa yliopistovuosien jälkeen Ruotsin pääsarjaan Wetterbygden Sparksiin. Aiemmin tällä viikolla samaan joukkueeseen sopimuksen teki Ninni Salmi.

12.5.2020 16:44 Suomalaiset ulkomailla

Marius Van Andringa siirtyy isien maille Ranskaan

Kolme edellistä kautta Korisliigassa yli 10 pisteen keskiarvolla pelannut Marius Van Andringa siirtyy ensi kaudeksi Ranskan NM1-sarjassa pelaavaan CEP Lorient´iin.

29.4.2020 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehellä opettavainen debyyttikausi ulkomailla – ”Koko ajan meni paremmin”

Elina Koskimies, 23, pelasi ensimmäisen kautensa Euroopassa ammattilaisena neljän USA:n yliopistossa vietetyn vuoden jälkeen, kun hän pelasi menneen kauden Espanjan Liga Femenina 2:n GDKO Ibaizabal ST:n joukkueessa. Koskimies ei arkaillut uutta tilannetta, vaan pelasi heti vahvan kauden uudessa ympäristössä.

25.4.2020 20:39 Suomalaiset ulkomailla

Vastuu toi Anniina Äijäselle itseluottamusta – ”Ratkaisuja pitää ottaa”

Espanjan Liga Femenina 2 ei ole vielä virallisesti iskenyt lappua luukulle, mutta Anniina Äijänen, 24, ei elättele toiveita kauden jatkumisesta. Äijänen pelasi kokonaisuudessaan nousujohteisen kauden Universitario Ferrolissa ja meni pelaajana jälleen pykälän eteenpäin.

23.4.2020 08:22 Susiladies

Anissa Pounds jatkosopimukseen Pepinsterin kanssa

Susiladiesin tarkka-ampuja Anissa Pounds, 27, on tehnyt jatkosopimuksen belgialaisseura Pepinsterin kanssa.

22.4.2020 20:25 Suomalaiset ulkomailla

Ilari Seppälällä positiivinen kausi ulkomailla – ”Ihan tyytyväinen olen omaan peliini”

Ilari Seppälä, 27, sai tällä kaudella ensikosketuksensa ulkomaiden koriskentille, kun hän pelasi hyvän kauden Ranskan ProB:ssä Aix-Mauriennen joukkueessa. Kausi oli kokonaisuudessaan Seppälälle hyvä kokemus.

19.4.2020 21:58 Suomalaiset ulkomailla

Päävalmentajapesti nosti Lassi Tuovin pyramidin huipulle – ”Stressitasot ja paineet ovat ihan eri sfääreissä”

Lassi Tuovin kauteen mahtui paljon, kun hän nousi kesken kauden SIG Strasbourgin päävalmentajaksi ja allekirjoitti seuran kanssa myös kahden vuoden jatkosopimuksen. Seuraavaksi Tuovi yrittää nostaa Strasbourgin takaisin Ranskan kärkijoukkueiden joukkoon.

18.4.2020 10:41 Korisliiga

Ville Tuominen Helsingborgin peräsimeen

Kesken jääneellä 2019-20-seurajoukkuekaudella Korisliigan Salon Vilpasta valmentanut Ville Tuominen, 38, siirtyy Ruotsin Damliganin nousijajoukkue Helsingborgin peräsimeen kaudeksi 2020-21. ToPon kasvatteihin lukeutuva Tuominen on Suomen lisäksi valmentanut aiemmin Tanskassa sekä Bakken Bearsia että paikallista naisten maajoukkuetta.

17.4.2020 20:30 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalolla pitänyt kiirettä myös tauon aikana – ”Välillä on ollut aika hektistä”

Tuomas ja Joonas Iisalon valmentaman Crailsheim Merlinsin sensaatiomainen kausi Bundesliigassa keskeytyi, kun koronapandemia lopetti pelit myös Saksassa. Tuomas Iisalo on pitänyt itsensä kiireisenä perheen parissa sekä valmennustietouttaan syventäen.

17.4.2020 13:32 Suomalaiset ulkomailla

Daniel Jansson Saksan Pro A:n Tübingenin peräsimeen

Jo pitkät tovit Saksassa viipynyt Kouvolan Kouvojen kasvatti Daniel Jansson, 40, siirtyy Saksan Pro A -liigaa pelaavan Tübingen Tigersin päävalmentajaksi. Kesken kaiken päättyneellä 2019-20-seurajoukkuekaudella Jansson toimi Bundesliigaa ja Eurocupia pelanneen Ratiopharm Ulmin miesten edustusjoukkueen apuvalmentajana.

15.4.2020 16:11 Suomalaiset ulkomailla

Perheenlisäys piristi Sasu Salinin karanteeniarkea – ”Vaipanvaihtokin on sujunut ihan hyvin”

Sasu Salin odottelee edelleen kauden jatkopäätöksiä Espanjassa. Normaaleihin karanteenirutiineihin on tullut viime aikoina muutos, kun Salinin ja hänen avopuolisonsa perheeseen syntyi tyttövauva.

12.4.2020 20:43 Suomalaiset ulkomailla

Topias Palmilla ikimuistoinen debyyttikausi ulkomailla

Topias Palmi, 25, siirtyi viime syksynä Italian kärkiseuroihin lukeutuvan Vanoli Cremonan riveihin. Palmin kauteen mahtui käänteitä sekä kentällä että sen ulkopuolella.

10.4.2020 20:23 Suomalaiset ulkomailla

Harjoittelu ja perhe täyttäneet Petteri Koposen arjen

Petteri Koponen on pystynyt pitämään kunnostaan hyvin huolta siltä varalta, että Saksan Bundesliiga ja Euroliiga vielä jatkuisivat tällä kaudella. Koponen on päässyt Münchenissä sekä hyvin harjoittelemaan että viettämään laatuaikaa perheen kanssa.

8.4.2020 16:13 Suomalaiset ulkomailla

Ilari Seppälä rauhallisin mielin Ranskassa – ”Ihan hyvin on mennyt toistaiseksi”

Ranskan koripalloliitto lopetti jo alaisuudessaan olevat kilpailut, mutta miesten ja naisten pääsarjat sekä miesten ProB ovat edelleen tauolla. ProB-joukkue Aix-Mauriennessa pelaava Ilari Seppälä odottelee päätöstä kauden jatkosta rauhallisin mielin.

6.4.2020 12:48 Susijengi

Lassi Tuoville kaksivuotinen jatkosopimus SIG Strasbourgiin

Tammikuun lopussa SIG Strasbourgin päävalmentajaksi nostettu lappeenrantalaislähtöinen Lassi Tuovi, 33, on solminut joukkueensa kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen. Tuore sopimus pitää Tuovin Strasbourgissa ja Ranskan Pro A -liigassa kevääseen 2022 asti.

5.4.2020 14:35 Suomalaiset ulkomailla

Roope Ahosen kuntoutuminen alkanut hyvin – ”Oikeaan suuntaan ollaan menossa”

Roope Ahosen, 29, kausi loppui kesken leikkausta vaatineen vakavan alaraajavamman vuoksi. Espanjassa vammaansa kuntouttava Ahonen on hyvässä vauhdissa kuntoutumisen kanssa, vaikka olosuhteet ovat tällä hetkellä erityislaatuiset.

3.4.2020 14:53 Suomalaiset ulkomailla

Kaisa Kuisma urakoi isossa roolissa Portugalissa – ”Voin olla ihan tyytyväinen”

Kaisa Kuisma, 25, otti ensikosketuksensa ulkomaan kentille tällä kaudella, kun hän pelasi ensimmäisenä suomalaispelaajana Portugalin liigassa. Kuisma viihtyi hyvin pelikentällä sekä sen ulkopuolella, vaikka uuden sarjan pelityyli ja maan kulttuuri toivat alussa omat haasteensa.

3.4.2020 13:11 Susiladies

Sara Bejedi vaihtaa yliopistonsa Florida Stateen

Susiladiesin huippulupaus Sara Bejedi, 19, vaihtaa yliopistoaan ensi kautena Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa. Päättyneellä kaudella Arizona Statea edustaneen Bejedin uusi yliopisto on Florida State.

Näytä lisää vastaavia