28.6.2025 23:14 Suomen 18-vuotiaiden poikien PM-kisojen pelit jatkuivat Södertäljessä. Tällä kertaa vastaan tuli Viro, joka voitti Suomen lukemin 91-77.

Reino Saivosalmi nousi Suomen parhaiden pistemiesten joukkoon Viroa vastaan.
MU18 poikien joukkue hävisi PM-kisojen kolmannessa pelissään Virolle, joka voitti kaksi ensimmäistä erää lukemin 27-15 ja 32-17. Suomi voitti puolestaan kaksi jälkimmäistä erää numeroin 26-17 ja 19-15. Loppulukemat olivat Virolle 91-77. Ottelu pelattiin Södertäljessä Ruotsissa.
Joukkueen päävalmentaja Mikko Larkaksen mukaan kaksi ensimmäistä erää Suomi oli "täysin väärällä kentällä".
- Alkuerät olivat totaalinen lässähdys ja Viro käytti paikkansa iskeä. Paljon yrityksen tasosta kertoo se, että meillä oli koko joukkueena 6 kahden pisteen heittoa ensimmäiseen puoliaikaan. Energiat oli alhaalla, ja kilpailu sekä taistelu olivat täysin kateissa.
- Toisella puoliajalla pääsimme peliin mukaan ja saimme eron siedettäväksi. Siitä suurin kiitos menee ”kakkosviisikolle”. He taistelivat meidät mukaan kilpailuun.
- Oppina peli oli ryhmälle tärkeä. Turnauksessa ei voi hävitä yhtään ottelua isoilla numeroilla. Lisäksi pitää oppia puolustuksen kautta voittamaan myös vaikeina päivinä. Huomenna on jälleen uusi mahdollisuus onnistua!
Pistetilasto: https://hosted.dcd.shared.geniussports.com/SBF/en/competition/40871/match/2641925/summary?
Pisteitä keräsivät eniten seuraava kolmikko:
| Benjamin Passila | 17 |
| Reino Saivosalmi | 11 |
| Eelis Korhonen | 10 |
Seuraava peli on 29.6. Islantia vastaan.
Suomen nuorten koripallomaajoukkueiden, Sudenpentujen, valmentajat on nimetty vuodelle 2026. Kaudella 2026 kaikki nuorten maajoukkueiden päävalmentajat ovat ensimmäistä kertaa Koripalloliiton päätoimisia työntekijöitä. Valmennustiimeissä yhdistyvät jatkuvuus ja uudet näkökulmat.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue päätti B-divisioonan EM-urakkansa Ukrainaa vastaan. Tiukka taistelu päättyi tällä kertaa Ukrainalle lukemin 67 - 65. Päävalmentaja Mikko Larkaksen mukaan EM-kisat sisälsivät ajoittain hyviä hetkiä, mutta parannettavaa jäi.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue jatkoi B-divisioonan EM-urakkaansa Norjaa vastaan. Suomi oli koko ottelun ajan hallitsevampi osapuoli ja voitti pelin lukemin 82-56.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue jatkoi B-divisioonan EM-urakkaansa Kosovoa vastaan. Suomi oli sisuuntunut eilisestä tappiosta ja vei Kosovoa kolme ensimmäistä erää. Ottelun neljännessä erässä Kosovo tuli vielä pelissä lähelle, mutta lopulta Suomi oli parempi luvuin 85-78.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue jatkoi B-divisioonan EM-urakkaansa Romanian Pitestissä kamppailulla Unkaria vastaan. Ottelun ensimmäinen erä oli tasainen, mutta sen jälkeen Unkari meni menojaan. Peli päättyi Unkarille 100-55.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue jatkoi B-divisioonan EM-urakkaansa Romanian Pitestissä tiukalla kamppailulla Tšekkiä vastaan. Kolmas lohkopeli tarjosi jälleen tasaisen ottelun, jossa Suomi johti kolmannella jaksolla jo kahdeksalla pisteellä – mutta lopulta Tšekki vei voiton lukemin 84–75.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtasi B-divisioonan EM-kisojen toisessa ottelussaan Sveitsin. Tasainen kamppailu ratkesi päätösjaksolla, kun Sveitsi käänsi ottelun edukseen lukemin 79–70. Tulos jättää Suomen kovan paikan eteen lohkon jatkoasetelmissa.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue käynnisti B-divisioonan EM-turnauksensa perjantaina Romanian Pitestissä kohtaamalla tutun vastustajan, Viron. Viro oli avausottelussa selvästi valmiimpi ja nappasi voiton lukemin 58- 79.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue nautiskeli kuun taitteessa Pohjoismaiden mestaruuden suvereenisti nimiinsä. Perjantaina alkavissa B-divisioonan EM-kisoissa Romanian Pitestissä haastekerroin jyrkkenee välittömästi, kun päävalmentaja Mikko Larkaksen suojatit aloittavat pelinsä kisojen kovatasoisimmassa alkulohkossa.
MU18-joukkue leireilee Kisakalliossa 15.-18.7. Tänään pelattiin toinen EM-kisoihin valmistava ottelu Puolaa vastaan. Peli oli nyt suomalaisilta paljon väkevämpää eiliseen verrattuna.