Suomen koripallo- ja lentopalloliitot aloittavat tutkimusyhteistyön toimintansa kehittämiseksi

22.8.2014 Suomen koripallo- ja lentopalloliitot ovat sopineet tutkimusyhteistyöstä Sport Business School Finlandin kanssa. Syksyn MM-kisoista alkavan yhteistyön tavoitteena on hyödyntää tutkitun tiedon avulla maajoukkueiden kansainvälinen urheilullinen menestys myös kansallisella ja paikallisella tasolla seuratoiminnassa, tapahtumissa ja lajien markkinoinnissa.

Menestyksen hyödyntämiseen kotimaassa tarvitaan systemaattista tutkimustietoa niin kansainvälisistä, kansallisista kuin paikallisista tapahtumista sekä katsojista. Lisäksi tarvitaan tietoa tapahtumien menestystekijöistä ja kehityskohteista muun muassa katsojamäärien kasvattamiseksi sekä seurojen taloudellisen tilanteen parantamiseksi.

”On hienoa päästä aloittamaan yhteistyö sekä kori- että lentopalloliiton ja seurojen kanssa. Molemmissa lajeissa on nyt hyvä noste päällä, lajit ovat paljon esillä ja ne puhuttavat suomalaisia. Kentällä on tehty vuosia menestyksekästä kehitystyötä, nyt on aika myös kehittää seuroja pelin ympärillä.” Sanoo Vili Nurmi Sport Business School Finlandista.

”Meillä on erinomaiset suhteet lentopalloliittoon ja tämän yhteistyön puitteissa meille tarjoutuu mahdollisuus luonnolliseen, strategisesti merkittävään kumppanuuteen”, iloitsee Koripalloliiton toiminnanjohtaja Vesa Walldén.

”Tulevaisuuden kannalta on oleellista, että tämä upea suomalaisen palloilun syyskuu hyödynnetään ja että kehitystyö perustuu tutkittuun tietoon. Tämän hankkeen avulla saamme äärimmäisen tärkeää tietoa lajin ja tapahtumien kehittämiseksi myös kotimaassa”, Lentopalloliiton toimitusjohtaja Hanna Iiskola-Kesonen toteaa.

Puolaan lentopallon MM-kisoihin on matkustamassa eri tietolähteiden mukaan noin 2000 suomalaisfania, ja Espanjaan koripalloa seuraamaan lähes 8000. Molemmat lajit ovat myös Suomessa saaneet paljon mediahuomiota ja maajoukkueet ovat onnistuneet solmimaan uusia merkittäviä yhteistyökumppanuuksia. MM-kisojen jälkeen päävastuu lajien näkyvyydestä siirtyy kuitenkin seuroille. Tavoitteena on, että päällä olevasta ”buumista” pystyisivät hyötymään ainakin lajien pääsarjaseurat.

Fanit, asiakaskokemukset ja tapahtumien menestystekijät tutkimuksen keskiössä

Yhteistyön aluksi selvitetään sekä koripallo- että lentopallomaajoukkueiden valmistavien maaotteluiden asiakaskokemuksia. MM-kisoissa tutkitaan lajifaneja sekä onnistuneen ottelutapahtuman elementtejä. Kotimaisten sarjakausien alettua tutkitaan jokaiselta miesten pääsarjaseuralta yksi kotiottelu. Tutkimusten tavoitteena on löytää ratkaisuja ottelutapahtumien kehittämiseen, tunnistaa potentiaalisia uusia katsojia sekä edistää uusasiakashankintaa. Tavoitteena on myös lisätä seurojen osaamista ja saada aikaan enemmän keskinäistä vuorovaikutusta ja onnistuneiden käytäntöjen jakamista, myös yli lajirajojen. Lisäksi arvokisoissa selvitetään kisaturistien vaikutusta kisa-alueen taloudelle, mahdollisia tulevia kotikisoja silmällä pitäen.

Yhteistyö kahden liiton ja Sport Business School Finlandin välillä luo uudenlaista osaamista ja tiedonvaihtoa alalle ja yhteistyöstä on tarkoitus tehdä useampi vuotinen. Systemaattinen ja jatkuva tiedonhankinta, Sport Business Intelligence, tulee olemaan kehityksessä avainasemassa.

Yhteistyön mahdollistaa OKM:n myöntämä hankeraha.

Sport Business School Finland on HAAGA-HELIA Ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yhteiskonsepti.

Henkilöt

Asiat

 
5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

2.5.2024 10:00 Susijengi

Susijengin ja Uuden-Seelannin välisen ottelun liput nyt myynnissä

Susijengi saa olympiakarsintakesän avausotteluunsa juhannuksen jälkeisellä viikolla vastaansa harvinaisen vieraan, kun moninkertainen MM-kisakävijä Uusi-Seelanti saapuu Espoo Metro Areenan sudenpesään tiistaina 25.6. ottamaan mittaa Lauri Markkasen, Mikael Jantusen ja muiden susitähtien kunnosta.

2.5.2024 09:05 Suomalaiset ulkomailla

Linda-Lotta Lehtorannalle ja Elina Koskimiehelle hopeaa Saksassa

Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Stars Keltern voitti Saksan Bundesliigan hopeaa. Awak Kuierin Reyer Venezia eteni välieriin Italiassa.

2.5.2024 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketballin voittoputki venyi – ennätys jo lähellä

Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball venytti voittoputkensa jo 23 ottelun mittaiseksi. Espanjassa Teneriffa sai revanssin Malagasta.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 11:31 Suomalaiset ulkomailla

Saksan mestaruustaistelu viidenteen otteluun – Kalinin ja Äijäsen Ferrol lähellä jättiyllätystä

Saksan Bundesliigan mestaruustaistelu huipentuu viidenteen otteluun, Awak Kuierin Reyer Venezia on lähellä välieräpaikkaa Italiassa ja Espanjassa Marianne Kalinin sekä Anniina Äijäsen Ferrol taisteli upeasti huippujoukkue Avenidaa vastaan.

Näytä lisää vastaavia